Ladataan...
Laura de Lille

Katsoin eilen iltani ratoksi vanhoja Saturday Night Live -jaksoja vuodelta 1985.

Liekö asialla ollut ohjelma ja siinä vilahdelleet vanhan ajan kuvat New Yorkista, vei se ajatukseni lemppariaiheeseeni: kaupungin lähihistoriaan, eli siihen, millaista elämä New Yorkissa on ollut muutama vuosikymmen taaksepäin.

Olen lukenut aiheesta paljon, ja onpa nähtyä tullut myös kiitettävä määrä New Yorkin gentrifikaatiosta kertovia dokumentteja. Parhaimpia ovat tietenkin olleet ne hetket, kun olen päässyt juttusille oikeasti 1980-luvulla kaupungissa eläneiden kanssa.

Myös netistä löytyy foorumeittain tarinoita siitä, millaista New Yorkissa asuminen oli. Kutkuttavia ovat kuvaelmat kaupungin jännittävyydestä ja monipuolisuudesta, ja mielenkiintoisimpia kasvutarinat, jotka kuvailevat New Yorkia nuoren ihmisen – lapsen, opiskelijan tai nuoren aikuisen – näkökulmasta. Tarinat, jotka todistavat sitä riemua ja yltäkylläisyyttä, jota kaupunki on muualta muuttaneille ja pikkukaupunkien kasvateille tarjonnut. Valinnanvarasta ei New Yorkissa ollut puutetta tuolloinkaan, ja niinpä monet kuvauksista liittyvät loputtomaan ruokatarjontaan, kauppoihin tai viihteen määrään. Vaikka globalisaatio onkin sittemmin tehnyt tehtävänsä ja maailma monella tapaa supistunut, yltäkylläisyyden tunteeseen voi yhtyä vielä 2010-luvunkin newyorkilainen.

On myös asioita, joita on nykynykkiläisen vaikea ymmärtää: esimerkiksi se, miten turvatonta elämä New Yorkissa oli. Kaupungin nykykuntoon nähden on lähes mahdotonta kuvitella, miten pelottava paikka New York oli vielä pari-kolmekymmentä vuotta sitten. Tuolloin miltei konkurssiin ajautuneessa, raharikon partaalla sinnittelevässä kaupungissa oli ongelmia vaikka muille jakaa: henkirikokset, autovarkaudet ja huumeet olivat arkipäivää ja kadulla ryöstetyksi tuleminen enemmän sääntö kuin poikkeus. 

Rikostilastot sanelivat muun muassa asuinalueet. Koomista kyllä – 1980-luvulla huonoimmassa maineessa olivat nykypäivän trendikkäimmät ja hintavimmat kaupunginosat ja naapurustot: Lower East Sidelle, East Villageen tai Brooklyniin muuttaminen ei tullut kuuloonkaan tuon ajan New Yorkissa. Vaarallista oli myös Central Parkissa. Sinne menemistä kannatti välttää, ja kerrotaanpa kaupungin hurjimpina vuosina siivonneen puistosta jopa ne puut ja pusikot, joiden takana rikolliset tykkäsivät piileskellä. 

Toinen ei-niin-yllättävä fakta: New York oli myös käsittämättömän likainen paikka. Todisteena vandalismin huippuvuosista ja kaupungin yleisestä epäsiisteydestä toimivat esimerkiksi New Yorkin metrossa 1980-luvulla otetut valokuvat.

Mutta ei huonoa, jos ei jotain hyvääkin. Tapasin kerran juhlissa miehen, joka oli muuttanut kaupunkiin vuonna 1984. Hänen New York -kokemuksistaan löytyi myös sitä elokuvamaista hohdokkuutta, jonka tähden tänne on kukaan koskaan lähtenytkään. Hän muisteli vuosikymmentä lämpimästi, ja parhaana puolena hän mainitsi juurikin sen retuperäisyyden: kaupungissa, josta ei löytynyt järjestystä, ei ollut myöskään sääntöjä. Parikymppiselle taiteilijanalulle tämä sopi – New York oli vapaa paikka, jossa kaikki oli mahdollista ja ennen kaikkea sallittua.

Miltä tämä kaikki sitten näytti?

Aikamatkailemaan voi lähteä esimerkiksi näiden hienojen filmien välityksellä:

Kaupunkinäkymiä - Times Square, Central Park ja Etelä-Manhattan (1983 / 1986)

New Yorkin metro (1986)

Näköaloja World Trade Centeristä (1986)

Share