Ladataan...
Laura de Lille

Painiskelen parhaillaan järisyttävän inspiraatiopulan kourissa.

Yllättävää kyllä, paikoillaan polkeva Päiväni murmelina -elämä ei sittenkään synnytä ennennäkemätöntä innovaatiota.

Myös ikäkriisiä pukkaa. Olenhan sitä mieltä, että blogin ihmisikä kuuluu laskea kuten lemmikkieläinten, eli seiskalla kertomalla. Näin ollen Laura de Lille täyttää viikon päästä 49. 

Ja se on muuten pitkä aika se.

Kuten minkä tahansa luovan työn kanssa aika ajoin käy, juttuideat kiertävät tällä hetkellä kehää. Kertaus on blopintojen äiti, mutta paikoilleen juuttuneista läpistä ei kostu kukaan.

Niinpä päätin lakata lässyttämästä ja ryhtyä proaktiiviseksi.

Jos piehtaroitte allekirjoittaneen tavoin ajatustyhjiössä, ei hätää!

Tässä 4+1 toimivinta self help -vinkkiäni akuutin ideapulan selättämiseen:

1. Pese ikkunat. Jumittava mieli on kuin mähmäinen ikkunaruutu – sen läpi paistaa vain puolet. Aloita inspiroituminen siististä kodista.

2. Vaihda näkökulmaa. Wannabe-joogikin sen tietää: päälläseisonta on loistava tapa kiihdyttää verenkiertoa ja ajatuksenjuoksua. Minut se saa myös hihittämään.

3. Pukeudu hyvin. Raikkaat ideat eivät synny kauhtuneessa kotikollarissa, piste.

4. Kuuntele. Kirjoittajan tärkein työkalu ei suinkaan ole tietokone tai muistikirja, vaan korvat. Kaikki musiikista salakuunteluun ja ohikulkijoiden haasteluun toimii.

+ 5. Tee se nyt. Inspiraation vastakohta on jahkailu. Vannoutuineinkin vitkastelija tietää, että oikeasti vain tekeminen synnyttää tekemistä. Hot Chipiä lainatakseni: do it do it do it do it do it, now.

Jotain muuta, mitä? Kerro se kommenttiboksissa!

Share

Ladataan...
Laura de Lille

Takanani on nyt puoli vuotta freelancerin arkea.

Kuukausiin on mahtunut paljon. Itsensä työllistäminen kokopäiväisesti on ollut silmiä avaavaa monessa mielessä. En olisi esimerkiksi aloittaessani uskonut, millaista hakuammuntaa freelancerinä työskentely parhaimmillaan ja pahimmillaan on.

Eniten se on kasvattanut työmoraalia ja toisaalta myös itsekritiikkiä. Useimmiten palaute, sekä positiivinen että negatiivinen, on saatava itse itseltään. Eihän itsensä työllistävä voi ottaa mitään – mukaan lukien seuraavan kuun vuokrarahoja – itsestäänselvyytenä.

Yllättävin seikka ovat silti olleet kohtaamani asenteet. Ja juuri niistä haluan kirjoittaa tänään – sekä itseni että muiden nuorten ammattilaisten puolesta.

Olen aina ollut määrätietoinen ja motivoitunut työnhakija ja -tekijä. Toisin kuin ikäisiäni monesti kritisoidaan, en ole eläissäni kaihtanut yhtään ilmaista, huonosti maksettua tai kämäistäkään työtä.

Valmistumisestani on pian neljä vuotta aikaa. Oman alani työnäyttöjä minulla riittää ulkomaita myöten.

Perusteellinen pohjatyö on maksanut itsensä takaisin: usko omaan osaamiseen on oltava rautainen erityisesti freelancerinä. Omien taitojensa tunteminen auttaa esimerkiksi tilanteissa, joissa joudun edelleen perustelemaan, miksi en voi enää tehdä töitä ilmaiseksi tai nälkäpalkalla.

Työn arvon todistelua vaikeampaa on ollut vain yksi asia: se, että ideoitani ei oteta tosissaan.

Alle kolmekymppinen, vasta muutama vuosi alan työkokemusta. Nainen.

Siinä kaltaiseni nuoren ihmisen lähtökohta työnhaussa.

Ansioluettelostani löytyy arvostettu opinahjo, työharjoitteluita isoissa ulkomaalaisissa yrityksissä ja muutaman vuoden päivätyökokemus. Osaamistani kyseenalaistetaan silti.

Siltä löytyy usean vieraan kielen taito. Silti joudun todistelemaan, osaanko tuottaa markkinointitekstiä kielellä, jota käytin päivätöissäni Yhdysvalloissa joka ikinen päivä.

Minulla on näkemystä, raikkaita ideoita ja tilastoja tietojeni tueksi – silti saan vastineeksi hyväntahtoista hymistelyä.

Olet liian sitä, olet liian tuota. Sinulla ei ole tarpeeksi kokemusta, sinulla on vääränlaista kokemusta. Joskus tyrmätyksi tulemiseen tuntuu riittävän, että on vääränvärinen tukka.

Alle kolmikymppisenä naisena minua kiinnostaisi tietää, millaisia järkeenkäypiä syitä nuorten innon ja osaamisen torpedoinnille löytyy?

Kysymys liippaa läheltä joka mielessä.

Palasin itse Suomeen töihin seitsemän ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Päätöksen jäädä tein nähtyäni lähietäisyydeltä, miten paljon kansainvälistä osaamista kotimaassani edelleen tarvitaan – myös markkinoinnin saralla.

Turhauttavinta on ollut huomata, miten vaikeaksi tietotaidon eteenpäin siirtäminen on tehty. Päivätöiden hakemisen olen kokenut freelancerinä työskentelyäkin kinkkisemmäksi. Tuntuu, että potentiaalia ei uskalleta nähdä siellä, missä sitä on.

Tässä esimerkkejä viime aikoina hakemistani positioista: Email Marketing Executive, Junior CRM Manager ja PR Manager. Kuulostaa hyvältä, eikö? 

Valitettavasti yksikään näistä työpaikoista ei löydy Suomesta. Haluaisin kovasti työskennellä kotimaassani, mutta mahdollisuudet tuntuvat olevan kiven alla.

Työnantaja – älä anna nuoren osaamisen valua hukkaan tai muille maille. Ikä tai sukupuoli eivät kerro työnhakijasta muuta kuin iän ja sukupuolen.

Arvokkain tekijä on motivaatio – ongelmanratkaisuun keskittyvä, eteenpäin menevä asenne. Halu oppia ja kehittyä. Sitä meiltä nuorilta ammatilaisilta löytyy. Pelkällä ansioluettelon paksuudella ei työntekijän potentiaalia enää vuonna 2015 mitata.

Taikatemppuja sen selvittäminen ei vaadi.

Riittää, että kysyy ja kuuntelee.

Share

Ladataan...
Laura de Lille

No iskihän se sieltä, matkustuslevottomuus. Oli jo varmaan aikakin – nopea laskutoimitus paljasti, että olen pysynyt paikoillani melko lailla puoli vuotta.

Syy? Uusi elämäntyyli tai pikemminkin työskentelytyyli.

Kun aloitin freelancerin työt viime syksynä, ajattelin voittaneeni jonkin sortin työpaikkaloton. Hihkuin voivani suunnitella omat työpäiväni ja tietenkin sen, koska pidän lomaa ja matkustelen. Viimeisen kanssa olin äärimmäisen väärässä.

Totuus on, että vapaalle vaihtaminen ei ole ikinä ollut näin vaikeaa.

Itsensä työllistävän henkilön arki on kaukana simppelistä. Toisin kuin vakaana päivätyöläisenä, palveluntarjojana työ ja sen tulokset ovat jatkuvan arvioinnin alaisena. Toisinaan keikat peruuntuvat viime hetkellä tai varmana nakkina pidetty asiakas tarjoaa yllättäen eioota. Silloin optimististen laskelmien valossa suunniteltu reppureissu aurinkoon on unohdettava suorilta. 

Toinen kinkkinen, joskin ennakkoon hyvin tiedostamani asia, on töiden sattumanvaraisuus. Jos asiakas soittaa haluavansa tavata tunnin päästä ja en ole Helsingissä, keikka menee sivusuun. Päivätyöaikoina vietin jokaisen vapaapäiväni tien päällä. Niitä oli vuodessa yhteensä 14. Freelancerinä uskaltaisin lähteä matkalle korkeintaan pidennetyksi viikonlopuksi. Eihän sitä koskaan tiedä, mikä työtilaisuus saattaa muuten mennä ohi. Se lisää lomailuun omanlaisensa ulottuvuuden.

Joulukuun lopussa tuli taas vähän yllätyksiä, kun säännöllisenä pitämäni työkeikka muuttui yhtäkkiä epäsäännölliseksi. Takapakki synnytti pienen paniikin. Parin päivän löllymisen jälkeen ajatus onneksi kirkastui. Päätin, että voin joko:

a) surkutella tilannetta ja jähmettyä paikoilleni puhelimen ääreen

tai b) ottaa riskin ja lähteä nauttimaan sivuun menneen työtilaisuuden tuomasta vapaudesta.

Ajattelin kallistua jälkimmäisen puoleen, koska yolo.

Freelance-karkulaista ensisijaisesti kiinnostavia kaupunkeja? Riika, Berliini ja tietenkin vanha kunnon Köpis. Tai oikeastaan mikä tahansa luova taukopaikka, josta löytyy siistiä seuraa, näppäriä kirjoituskahviloita ja taidenäyttelyitä. 

Siispä sinä viikonloppureissaaja, sohvamatkaaja tai kaltaiseni kärvistelevä friikku – paljasta kevään ykköskohteesi!

Vinkkejä otetaan lämpimästi vastaan.

Share

Pages