Ladataan...
Laura de Lille

Terkkuja lämpöisestä Pariisista!

Takana ovat mielenkiintoiset kaksi päivää.

Olen kävellyt kilometreittäin, pyöräillyt puoli kaupunkia. Katsellut, hämmästellyt ja tunnustellut. 

Kaupungilla on ollut paljon kerrottavaa, ja minun ei ole auttanut kuin kuunnella. Muistot Pariisin-vuosista – ekasta asunnosta, räkäduuneista, yöhipoista, epäonnistuneista deiteistä ja suloisista kesäromansseista – ovat vyöryneet päälle tiivistettynä tunteiden hyökyaaltona.

Moni asia ei ole muuttunut: kaupunki näyttää ja tuntuu samalta kuin aina ennenkin.

Kun tänään tsekkasin, eka työpaikka oli yhä pystyssä. Kaupungin kukkuloiden Vélib-asemat ammottivat tyhjyyttään iltapäivisin. Marais'ta sai falafelia ja Tuileries'n huvipuistosta metrilakua ja hattaraa. Miehet ovat yhtä ärsyttäviä ja espresso hyvää. 

Vain tutut ihmiset loistivat poissaolollaan. 

Sehän ei menoa toki hidastanut. Päinvastoin – yksinäiset hetket tutuissa maisemissa ovat tehneet ainoastaan hyvää. Ne ovat muistuttaneet siitä, miksi vanhojen ovien taakse on joskus hyvä kurkata: pieni askel taaksepäin voi selvittää monta nykyhetken dilemmaa.

Kiitos kahden menneisyydessä vietetyn päivän, mölisevien pariisilaismiesten ja hemmetin hyvän kahvin, on näkymä taas vähän kirkkaampi. 

Tästä on hyvä jatkaa. Etelä-Ranskassa tavataan!

Share

Ladataan...
Laura de Lille

Aurinkotervehdys!

Tämä edelleen aikaerosta kärsivä reissaaja heräsi äsken Pariisista. 

Aivan muina naisina en sentään – unessani kävin nimittäin treffeillä Erlend Øyen kanssa. Sitä se Bergen ihmiselle teettää, kuuluu vanha norjalainen itse keksimäni sananlasku. 

Täytyy sanoa, että olin aika innoissani viime yönä RER-junassa istuskellessani. Tuntui kuin olisi tullut kotiin pitkän matkan jälkeen. Vanhan kunnon petit cafén vedin tuossa äsken aamun kunniaksi, ja kohta lähden pyöräilemään vanhoille kulmille Montmartrelle. Juuri sieltä aloitin Pariisin-seikkailuni kahdeksan vuotta sitten.

Nyt vielä yksi espresso, ja matkaan!

P.s Norja-postauksia halajaville seuraavanlainen väliaikatiedotus: ainakin yksi Bergen-postaus on luvassa vielä. Pusuja!

Share

Ladataan...
Laura de Lille

Viikon päästä minusta tulee newyorkilainen.

Vanhan Pariisin kotini hyvästelin joulukuisella reissullani, jolloin taakseni jäi monta muistoa ja ihmistä, joita haalin mielessäni lopun elämääni. Neljä hienoa ja kasvattavaa vuotta, kokemuksia, joista olen hyvin onnellinen.

Ennen kuin lähden suunnistamaan kohti uutta, haluaisin vielä jakaa muutaman yksinkertaisen arkisen, mutta merkityksellisen muistojäljen teidän kanssanne. Näitä jään miettimään.

Rantakorttelini, sen sillat ja katukauppiaat. Pitkät juoksulenkit hiljaisesti aaltoilevassa joenrannassa.

Lempivuodenaikani syksy, jonka aurinkoiset iltapäivät tekivät kaupungin kellastuvista puistoista entistäkin sykähdyttävämpiä.

Kuudennen kaupunginosan iki-ihana Ladurée, jonne karkasimme tuntikausiksi ystävän kanssa leivoskahveille rauhallisia, viikonloppuisia aamupäiviä viettämään.

Kesäiset, pitkät iltapäivät, jolloin tulee kuuma jo pelkässä t-paidassa ja minihameessa.

Auringonlaskun roosaksi värittämä Seine, jonka rannoilla tuli tyhjennettyä monta viinipulloa. 

Lempinäkymäni Sacré-Coeurin kirkolle Rue Lafitteltä. Maisema, jota sain ihailla ekana Pariisi-vuotenani  joka aamu töihin polkiessani. 

Entinen kotitalo ja sen vankat, kadulle aukeat jättiovet. Asuntoni, jonka kattoikkunasta ihailin öisin yli liitäviä lentokoneita. 

 

Ja viimeiseksi: laulu, jota kuunnellessa tulen aina muistamaan tämän kaiken.

Hyvästi Pariisi — teini-iän unelma, opiskelukaupunkini. Lupaan välittää lämpimät terveiset Amerikan sisarukselle. Nyt mennään eikä meinata. Rohkeasti tuulta päin!

Share

Pages