Ladataan...
Laura de Lille

Eräänä talvena Pariisissa oli niin kylmä, että pyöräni lukko jäätyi viikoksi.

Minua se ei kauheasti harmittanut. Se tarkoitti vain koulumatkani taittamista jalkaisin —Jardin du Palais Royalin läpi.

 

Sen hyisen talven 2009 jälkeen Jardin du Palais Royalista onkin tullut yksi suosikkipuistojani, jossa on sittemmin käynyt kesät talvet. Välillä kävelyllä, toisinaan vain ohikulkumatkalla. Keväällä puiston puut, runsaat kukkaistutukset ja pensaat heräävät eloon, ja kesällä puiston suihkulähde viilentää helteiden keskellä. Syksyllä kaikesta tulee keltaoranssia, ja sinnikkäimmät ruusut taistelevat elonsa puolesta vielä talvikuukausinakin. Aivan. Jardin du Palais Royalissa ei ole koskaan huonoa vuodenaikaa.  

Uskallan väittää, että tämä Pariisin pikkuinen helmi on varmasti täyttänyt tehtävänsä kaupunkilaisten silmissä, myös minun. Tänne ollaan menty ensitreffeille, pussailtu puiston penkeillä. Särjetty sydän, mietitty epätoivoisena mitä järkeä tässä kaikessa on. Ja onhan siinä oltava — eihän yksi ihminen ole mitään puistoa ympäröivän palatsin historiassa. Siinä se on nököttänyt lähes neljäsataa vuotta aivan mainiosti. Täysin tietämättömänä sydänsuruista.

Enkä usko olevani ainut. Palais Royalin sisäpihalta löytyvä puutarha on ollut jo Ranskan vallakumouksesta saakka, toisin sanoen 1700-luvun lopusta lähtien, kansan kohtaamispaikka. Sen katoksien alta löytyivät jo silloin kahvilat ja pikkukauppiaat. Tätä nykyä puiston reunoilta löytyvien luksusravintoloiden sekä -merkkien tarjonta ei juuri tavallisen kansan tarpeita palvele, mutta mikäpä unelmoimista estäisi. Puutarhan kupeesta löytyvä Didier Ludot'n vintage-putiikki myy suurien muotitalojen luomuksia 1920-luvulta asti, ja löytyypä Jardin du Palais Royalista Stella McCartneyn ainoa Pariisin myymäläkin — suuri lempparini tietenkin. 

Tässä siis loistava paikka iltapäiväkävelyille, vuoden ympäri. Ja varokaakin sitten niitä sydänsuruja! Sanokaa minun sanoneen.

P.s Jotain taikuutta lienee Lilyssä tapahtunut kategorioita päivitellessäni, kun asupostaukseni joulukuulta on pompannut palstani etusivulle. Oh well, tuleepa ainakin nämä puistot kierreltyä!

Share

Ladataan...
Laura de Lille

Parisen viikkoa sitten kävimme Vintage Traffic -blogia pyörittävän Georgianan kanssa second hand -ostoksilla Le Marais'ssa, ja kuvasimme teille pienen esittelyvideon eräästä melko äskettäin avatusta, menneiden vuosikymmenien vintage-aarteita myyvästä puodista, Hippy Marketista.

Jos haussa on jotain uniikkia ja yksilöllistä, Hippy Market on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Sen hintataso on hiukan muita naapuruston vintage-liikkeitä korkeampi, mutta laaja valikoima on ehdottomasti putiikin vahvuus. Täsmäiskuihin Hippy Market on oikeastaan aika täydellinen. Kurkataanpa:

Mainittakoon vielä, että Hippy Marketin läheisyydestä löytyy monia muitakin samantyylisiä aarreaittoja. Vaikka täältä lähtisikin siis tyhjin käsin, onni saattaa odottaa aivan nurkan takana.

Osoite: Hippy Market

21 Rue du Temple

75004 Paris

Lähin metroasema: Hôtel de Ville (1.linja)

Share

Ladataan...
Laura de Lille

Jokaisen Pariisiin suuntaavan second hand-hain kannattaa pistää muistiin nämä kolme osoitetta:

Tämä on oma suosikkini Pariisin second hand-myymälöistä. Löytöjä tekee lähes joka kerta, ja myöskään hinnoissa ei ole valittamista. Asusteita löytää muutaman euron hintaan, vaatteet ovat jotain 10-20 euron väliltä ja takit ja saappaat irtoavat noin 20-50 eurolla. Myös aukioloajoista iso plussa, sillä myymälä on auki iltakymmeneen asti joka päivä. 

Toinen FREE'P'STAR-myymälä sijaitsee kivenheiton päässä edellisestä, ja on myös isomman sisaruksensa tavoin vierailun arvoinen. Löytöjä tekee täälläkin aina asusteista päällysvaatteisiin asti. Hintataso on hyvin pitkälti sama kuin toisessa ketjun myymälässä. Putiikin ainoa huono puoli on sen pieni koko, sillä myymälä tapaa olla melkoisen täynnä. Välttäkää siis lauantai-iltapäiviä.

 

Kolmas suosikkini on aivan Le Marais'n sydämessä sijaitseva Vintage Désir. Myymälä on melko pieni, mutta dynaaminen ja henkilökunta ehdottomasti näistä kolmesta mukavin. Myös hinnat ovat erittäin kohtuullisia - itse ostin täältä kerran talvitakin 20 eurolla.

Rue des Rosiers'n kävijöille tiedoksi myös, että kadulla sijaitsevien falafel-paikkojen tarjontaa kannattaa hyödyntää ostosten lomassa. Jälkkäriksi sopii sitten hyvin vierailu samalla kadulla sijaitsevaan Pariisin ainoaan COS-myymälään. 

Share