Ladataan...
Laura de Lille

Toivoitte taannoin kuulla enemmän töistäni Yhdysvalloissa.

Tänään toteutan pyynnön ja kerron työkuvioista, joista olin kovin vaitonainen vielä viime keväänä.

Hyvän aikaa ennen nykyistä uraani olin lähes kolme vuotta kokopäiväisessä toimistoduunissa. Työllistyin onnekkaasti heti valmistuttuani vuonna 2011, kun PR-alan harjoittelusta kehkeytyi markkinointiduuni New Yorkissa.

Aloitin vaatetusalan yrityksen Pohjois-Amerikan markkinointikoordinaattorina helmikuussa 2012.

Pienessä tiimissä roolit menivät iloisesti sekaisin, ja jo puolen vuoden sisällä töiden alkamisesta käsillä oli jonkin sortin 3 in 1 -tilanne: administratiivisten tehtävien lisäksi huomasin pian toimivani markkinointitiimimme copywriterinä, graafikkona ja yhteisömanagerina.

Päävastuualueeni oli Pohjois-Amerikan markkinoiden email-viestintä.

Vastasin Yhdysvaltain ja Kanadan markkinoille suunnattujen kuluttaja- ja PR-uutiskirjeiden sisällöstä, visuaalisesta ilmeestä, tekstisuunnittelusta ja targetoinnista teknisenä työparinani digitoimistomme koodaajatyttö. Uutiskirjeitä pusersimme vuodenajasta riippuen noin 10-15 per kuukausi.

Toissasijainen roolini oli some-kanavien yhteisömanagerina. Tehtäviini kuului myös nettibannerien, verkkokauppatekstien ja jopa fyysisiin myymälöihin tulevien materiaalien kirjoitus ja visuaalinen ilme sekä PR-tehtävät.

Ironista kyllä, tittelini ei muuttunut kertaakaan reilun parin vuoden aikana. Kun irtisanouduin tehtävistäni keväällä 2014, en vieläkään tiennyt, mitä perinteinen markkinointikoordinaattori oikeastaan edes tekee. 

Jälkeenpäin ajateltuna reippaasti työnkuvan raamit ylittävistä tehtävistä oli pelkkää plussaa. Ainoastaan graafisen puolen olisin jättänyt oikeille suunnittelijoille, jos siihen olisi ollut mahdollisuus.

Reilun parin vuoden aikana opin aivan mielettömän paljon: alasta, pohjois-amerikkalaisesta kulttuurista, kielestä ja sen käytöstä. Tästä on tietenkin suunnatonta hyötyä myös nykyisellä urallani.

Jenkkivuodet opettivat niin ikään sen, että maailmassa on muutakin kuin työ.

Hassu oivallus ihmiselle, jolle ura ei ensisijainen elämäntavoite koskaan ollutkaan. Joskus tilanne vain johtaa toiseen – varsinkin kun työskentelykaupunki on armottoman kilpailullinen New York.

Lähtö oli pitkäaikaisen pohdinnan tulos, mutta lopulta täysin selvä homma.

Nautin työssäni monista asioista, mutta uskon, että on tervettä siirtyä eteenpäin tilanteista, jotka eivät enää palvele, opeta tai vie mihinkään uuteen. Nyt ihmettelen, miten ylipäätään suostuin yhtä järisyttävään työtaakkaan ja vieläpä aika yksin.

Ilman tätä kokemusta en silti olisi nyt tässä. Tämä ajatus kantaa myös uusille työapajille suunnatessa.

Entisestä työstäni jäljellä on enää se paras puoli: kirjoittaminen. Pelkästään tässä kuussa olen työstänyt äänensävyä uudelle kosmetiikkabrändille, luonut tekstit vastikään lanseerattuun verkkokauppaan ja suunnittellut uutta email-ohjelmaa vaatetusalan yritykselle – itsenäisesti ja freelance-pohjalta. 

Olen lapsekkaan innostunut. On ihanaa tehdä töitä.

Enpä olis vielä viime keväänä osannut tällaisesta unelmoida.

Share