Ladataan...
Laura loves

Lupaan, että tämä on viimeinen kerta, kun koskaan laulan Cheekkkkkiä: timantit on ikuisiaaa-aaa-aaaaaa! 

Sori!

Ja kun eivät ne edes ole. Saattavat ne ydintuhosta selvitä, mutta minun hajamielisen pääni kanssa selviäminen -- tsaijai, selkeä haaste. Olen siis aivan varma, että tulen hukkaamaan rakkaan kihlatimanttini vielä joskus. Sen verran monta korua, kelloa, puhelinta ja lompakkoa on jo mennyt. En vaan osaa. En ota sormustani koskaan sormestani, mutta eittämättä onnistun silti tässä kaameassa tempussa joskus.

Ei se mitään! Keksin ratkaisun. Kaivoin kirjahyllystä Tiffany & Co:n asiakirjanivaskan, jollaisella timanttisormuksen ostajaa kuormitetaan Fifth Avenuen liikkeessä asioidessa. Tiffanynturkoosi kansio sisältää muun muassa millintarkan leikkauskuvan prinsessamallisen timanttini hionnasta. Nappasin siitä kuvan, lähetin lempitatskaajalleni Tuulalle ja jokusta viikkoa myöhemmin pötkötin neulansa rapsutettavana. Sain käsivarteeni niin fiiniä, ohutta, kaunista viivaa, etten osannut kuvitellakaan. Kymppi plus!

Haa. Nyt ne timantit todella on ikuisia.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Laura loves

Vuosien lössöilyn jälkeen olen löytänyt liikunnan takaisin elämääni. Se tuntuu hy-väl-tä.

En ole immuuni kuntoilutrendeille: minäkin, vannoutunut ryhmäliikuntalissu, olen vaihtanut zumbatunnit salilla käymiseen. Ja joo, minäkin treenaan siellä vapaalla alueella ihmeellisten vimpaiden ja härpäkkeiden keskellä. Jopa täysi ummikko näkee, että kuntoilukulttuuri on kyllä valtavassa murroksessa: kun hankin ensimmäisen kuntokeskusjäsenyyteni vuonna 2008, ryhmäliikuntatunnit olivat se juttu ja ne, jotka kävivät salilla, kiersivät harmaalta laitteelta toiselle lukemassa Seiskaa reidenloitontapenkissä. Nyt ounastelen, että laitteet poistuvat viiden vuoden sisällä kuntokeskuksista kokonaan. Siellähän ne möllöttävät surullisen koskemattomina. Jännää! (Oletteko myös huomanneet, että tän vapaan harjoittelun lisääntymsen myötä seksiäänet ovat lisääntyneet salilla jotain 200%?)

Työhuonetoverini, fitness-kuningatar ja omituisesti suoranaisen bestiksen rooliin sujahtanut Marini teki minulle kolmiosaisen harjoitusohjelman, jota kolmesti viikossa suorittelen. Tällä viikolla Elixiaan on saanut viedä kaverin ilmaiseksi. Olen onnistunut aika hyvin: sain Sonjan bodaamaan kanssani tiistaina ja liittymään jäseneksi keskiviikkona. Tänään mukaan saatiin Marikin ja johan piisasi boxihyppyä. (Siis ne -- en minä. Voin vannoa, etten koskaan elämässäni tule hyppäämään boksille tai olemaan missään tekemisissä sen rautaisen häkkyrän kanssa, josta roikkuu kuminauhoja ja ties mitä vitkuttimia. Joku roti!)

Treenaan yhä naurettavan pienillä painoilla enkä tule koskaan olemaan timmi mimmi, mutta olo on sata kertaa freesimpi ja jäntevämpi, ja sitä tunnetta hienompaa ei olekaan.


Mutta! Kuntoilua tärkeämpää on se, että olen samalla alkanut hyötyliikkua. Hylkäsin bussikortin ja kävelen töihin ja takaisin joka päivä -- säästä viis. Se tekee seitsemisen kilometriä kävelyä päivässä. Just sopivasti. Mikä omituisinta, olen alkanut suorastaan odottaa kävelyitäni ja salitreenejäni. Sen lisäksi, että saan ottaa tuntumaa kehooni, hetket toimivat popmusiikin kuuntelumeditaationa. Keho ravittu, check, sielu ravittu, check!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Laura loves

"Päivitä!" "Mikset sä koskaan päivitä sun blogia!" "Vittu päivitä!"

Koska en jaksa kuunnella ystävieni vonkumista, päivitän nyt tätä mun blogia. Huomasin, että ainoa hetki, jolloin tähän pystyn, on aamukahvimuki (tänään pahvimukiin lorotettu versio) kourassa vietetty aamupäivän hetki, kun en ole vielä aloittanutkaan töitä. Kun työpäivä alkaa, ei ole enää mitään tsäänssiä löytää itsestään rentoa bloggaajaa. Tahtoo keskittyä hommiin. Ja kun työpäivä loppuu -- niin, nyt on syksy, lapset aloittivat päiväkodin ja minä taas työhuone-elämän, ja siihen kuului lupaus: läppäri jää yöksi työhuoneelle, eikä tule koskaan kotiin. Illalla omistaudun perhe-elolle, kuntoilulle, kavereille ja muulle harrastamiselle. Se on ollut mahtipäätös ja vapauttanut illat.

Mutta tässä yhtälössä bloggaaminen on väliinputoaja. Totta puhuakseni tämä ei vieläkään tunnu innostavalta. Uskomatonta kyllä, Google Readerin katoamisella oli valtava vaikutus koko blogiharrastukselleni: kun lakkasin lukemasta blogeja, katosi myös oma innostus kirjoittaa. Joo joo, Bloglovinit sun muut, mutta en ole jotenkin vain omaksunut niitä samalla tapaa. Ehkä se on syysprojektini. Rakastu blogeihin uudelleen. Mutta kun sekin on ongelmallista, kun koko kulttuuri yhä vituttaa. En halua identifioitua bloggaajaksi. Pidän sitä loukkauksena. Olen toimittaja. Ihminen. Mutsi. Kahvinjuoja. Jopa turkulainen mieluummin kuin bloggaaja.

Ehkä projektini pitäisikin olla ennen kaikkea sen sisäistäminen, että on eri tapoja olla bloggaaja. Ja että bloggauskulttuuria voi muokata sisältäpäin olemalla fiksu bloggaaja. Että oma ääneni sopii tänne siinä missä muidenkin.

Huudan nyt siis omalla äänelläni, että moi! Mitäs tässä. Kesäloman mitta oli yhdeksän viikkoa, mutta silti tuntuu, että odottelen yhä kesän alkua. En yksinkertaisesti käsitä, että se meni jo. Koitan suggeroida itseäni syysihmiseksi. Rakastan kyllä arkea, ja ennen kaikkea rakastan työhuone-elämää, mutta pimeys ja kylmyys eivät inspaa yhtään. Kattellaan.

Aloitin maanantaina Superdieetin. Niin, Fitfarmin Superdieetin. Jutta Gustafsbsbsbfsfpefoepresjgeogiengin Superdieetin. Jotenkin näistä yli kymmenestä ekstrakilosta on päästävä. Tai sama se, mikä lukema vaa'assa on, mutta tämä täysin voimaton olo on voitettava. Ja vanhat vaatteet saatava päälle. Jos siinä avittaa kahden maitorahkapurkin päivittäinen lusikoiminen ja himokas juttatreenaaminen salilla, niin so be it. Saa nähdä, kuinka kauan tätä jaksaa: neljän päivän jälkeen tuntuu, että olisin kitkutellut tällä kuurilla jonkun neljä viikkoa. Vielä viisi viikkoa ja risat? Ei jumalauta. Pitää katsoa vain päivä eteenpäin. Nälkä ei tule: ruokaa syödään hullu määrä päivittäin. Mutta hiilariorgiat, olutillat, juustokekkerit -- niiden aika on myöhemmin syksyllä.

 

Työt ovat kivoja ja niitä on hemmetisti. Perhe-elämä on ihaninta ja kamalinta ja sitä on hemmetisti. Lempivaatteeni on lippis. Palataan pian, tsau.
 

Ps. Jos haluat roikkua mukana päivittäin, Instagramille minulla on aina aikaa! Löydät minut sieltä kekseliäästi ristimänimelläni laurafriman.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Laura loves

Tiedän, etten ole ainoa, jonka perhe automatkaili Euroopassa ammoisella 80-luvulla. Enkä varmaan ainoa, joka löysi perheydyttyään sisästään tomeran nostalgisoijan, joka rakentaa replikaa omasta lapsuudestaan jälkikasvulleen. Tahdoin ehdottomasti tarjota saman elämyksen lapsilleni. Kuten ystäväni taannoin hehkutti: ei ole mitään ihanampaa kuin koko perhe sullottuna pieneen autoon. Se turvallisuuden ja yhteyden ja kotoisuuden tunne. Vide! (Jätän nyt muistamatta ne osiot, kun isäni uhkaa jättää minut moottoritien laitaan, kun marmatan teininä takapenkillä.)

Viime kesänä aloitettiin iisillä ratkaisulla ja ajettiin Tukholmasta tunti Nyhäshamniin ja sieltä seilattiin Gotlantiin. En ole koskaan tuntenut oloani niin vanhaksi kuin istuessani auton etupenkillä ja ajaessani ruotsinlaivaan. Ja sieltä ulos. Kohti kesälomamatkaa autoillen! Sehän on... Aikuisten hommaa. (Ja joo, kasarihommaa!) (Mutta hei, en sentään ole karavaanari. Se on vielä kasarimpaa.) (Ps. Onko muita 33-vuotiaita, jotka ovat mielestään yhä täysin lapsia?)

Tänä vuonna otettiin työn alle hevimpi versio ja ajettiin Tukholmasta Köpikseen ja takaisin. Sitä pätkää ei hullukaan jaksa paahtaa yhdeltä istumalta, ainakaan pienten lasten kanssa. Siksi huilattiin puolessavälissä yö Jönköpingissä. Vättern! Jessus, mikä järvi. Vähänkö kaunis. Happi lähtee. Aivan ehta Garda - tai Como-järvifiilis tulee rantakyliä kiertäessä.

Koska aika monen reitti vaatii tuossa kohtaa Ruotsia lepotauon, ajattelin niputtaa seudun kivoimmat jutut. Ne, jotka koin jo 5-vuotiaana ja ne, jotka löysimme nyt. Nämä ovat nyt erityisesti lapsiperheille -- sisältävät leikkipuistovinkkejä. (Pahoittelen. Laura lovesin kaltaisesssa anti-mammablogissakaan ei ihan voida välttää tätä familyvinkkeliä.) Tästä talteen!

 

1. Grännan karkkitehtaat

Jali & Suklaatehdas herää eloon! Pikkuisia, söpöjä puoteja, joissa tehdään käsivoimin polkagris-tankoja. Kaikenvärisiä, kaikenmakuisia. Prosessia pääsee seuraamaan lasin läpi valtaosassa putiikkeja. Se, kuinka karkkitankoa leivotaan kapeammaksi ja katkotaan saksila, on hypnoottista katseltavaa. Vaikket olisi ollenkaan karkkihiiri, saatat poistua putiikista kassi täynnä karkkitankoja ties minkä makuyhdistelmän kera: sitruunaa, vadelma-merisuolaa, kolaa, mansikkaa, you name it. Ehkä puhun itsestäni, ehkä en..

Muuten Gränna on aika turistirysä ja epäkiinnostavahko. Biitsi on kyllä ihana, mutta rantaravintolat yllätyksettömiä. Etsi yöpaikka muualta...

 

2. Yö Västanå Slottissa

... kuten vaikka haarniskoiden ja hirvenpäiden koristamasta linnasta! Västanån linna sijaitsee Grännan kupeessa, mutta autuaassa rauhassa Vätternin yllä. Linnaan ajetaan mutkittelevaa tietä pitkin rehevien rinteiden ja mökkiparatiisien. Maisemat ovat niin idylliset että hihityttää. Huoneet ovat tyyriin puoleisia, mutta sen arvoisia. Perhehuoneet ovat simppelimpiä kuin kahden hengen huoneet -- täällä luksustellaan eritoten kaksistaan, mutta perheetkin siis aivan tervetulleita. Aamiainen tarjoillaan upeissa saleissa. Hillot lusikoidaan kauniista lasikulhoista ja koko kattaus olisi Muumimamman mieleen. Ja minun.

 

3. Illallinen Jönköpingin Pescadoresissa

Pescadoresin puitteet ovat yllätyksettömät, mutta ruoka ihanaa! Kala ja muut merenelävät ovat tuoreita ja annokset runsaita ja suussasulavia. Jos sanaa rustiikkinen voisi vielä vuonna 2014 käyttää, niin naputtelisin tähän väliin. Mutta ei väkisin. Ravintolan sijaintikin on mainio: fish & chipsejä kiskotaan vanhalla tulitikkutehtaalla industriaalimiljöössä, aivan järvenrannassa. (Eikä muuten oo mikä tahansa tulitikkutehdas, vaan THÖ tulitikkutehdas: tulitikut keksittiin Jönköpingissä! Ihannoikeesti! Heitä tämä fakta tiskiin, kun joku väittää, että blogit herättävät vain himon ostaa itseruskettavaa ja jotain vitun kippoja Granitista. Blogithan tekevät totuuden nimissä juuri sitä, mutta voit myös letkauttaa, että "No, itse asiassa opin blogeista myös sen, että tulitikku keksittiin Jönköpingissä..") Asiaan: Pescadores. Kalaa. Ja se aioli. Aiai. Oli oli. Hyvää, parasta. Haudatkaa ruumiini aiolikylpyyn sitten joskus.

 

+ Lähiseudulta:

 

4. Gamla Linköping

Vähän kuin Seurasaari tai Luostarinmäen Käsityöläsmuseo Turussa, mutta tietysti Ruotsi-lisällä, eli kaikki vähän kivampana. Pieni, vanhanaikainen leikkikaupunki, jossa taivastella somaa puurakentamista ja pällistellä poliisimestarin lakin messinkikoristeita. Kivoja kahvipaikkoja omenapuiden varjossa. Paras osuus on kuitenkin kätkössä metsän takana: kiva leikkipuisto, jossa lentokonetta, junaa, kuorma-autoa, laivaa. Heppoja ja talutusratsastustakin. Kiva puolen päivän hengailukohde kaiken kaikkiaan.

 

5. Norrköping

Mainio kaupunki kokonaisuudessaan! Kaunista kanavamaisemaa, symppiksiä kahviloita, pätevä high street shoppailua varten, mielettömän mahtava leikkipuisto Vasaparkin liepeillä.

 

Var så goda ja hyvää ajomatkaa!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Laura loves

Mieheni vaihtoi kesän kynnyksellä työpaikkaa. Tai siis: sai työpaikan oltuaan työttömänä. Kiva juttu sinänsä, mutta lomapläänit menivät kokonaan uusiksi. Sovittu ulkomaanmatka jäi, muu meni. Olen siis palloillut viimeiset viisi viikkoa keskenäni lasten kanssa, emmekä ole viihtyneet kotona montaakaan päivää putkeen. Vielä joskus ajatus olisi ollut täyttä horroria, mutta Uljas alkaa olla siinä iässä, että uskallan jo lähteä noiden kahden kanssa kolmisin retkille. Ja voi pojat, me olemme retkeilleet. Huomenna lähdetään taas.

Mutta katsotaan tovi taaksepäin ja tunnustetaan se julkisesti: me hippeiltiin taaskuten parina viime vuonnakin (linkin takana muistelo kahden vuoden takaa -- viimevuotista en tähän hätään löytänyt, mutta sihen liittyi kaksikymmentäviisi laatikollista vegepizzaa toijalalaisesta kebabberiasta). Toisin sanoen matkasimme Akaan perukoille kaverileirille pariksi yöksi ja nautimme tutuista jutuista: mansikkakakusta, järvipulikoinnista, satutuokioista, maalausworkshopeista, vesi-ilmapalloleikeistä, päiväunista ja muiden kokkailuista. (Mekin kokattiin: litra punajuuripestoa ja kaksi ja puoli kiloa pastaa. Hyvin riitti 32 hengelle.)

Koska pyrin säilyttämään positioni keeping it real -bloggaajana (keeping it kiiltokuva -bloggaajat ovat erikseen), voin kertoa, ettei elämys ei missään nimessä ollut niin harmoninen kuin kuvat antavat ymmärtää. Esikoinen äityi symbioottiseksi ja roikkui helmoissani (okei, sortsien lahkeissani) vähintäänkin puolet ajasta. Uljas nukkui katkonaisesti. Minulla oli paljon töitä mukana, joten muiden aikuisten illalla grillatessa ja tyhjentäessä viinipulloja leirinuotiolla minä istuin hiostavassa, semi-homeisessa huoneessamme ja nakutin kolumneja. Yhtenä päivänä työstressi, kokkausvuoro ja lasten hyysääminen kävivät niin uuvuttavaksi komboksi, että olin vähällä saada mojovan paniikkikohtauksen. Vannoutuneena suorittajana pusken vastaavissa tilanteissa yleensä eteenpäin tuskanhikeä valuen, näkö sumentuen ja hammasta purren. Nyt tajusin, että olen seurassa, jossa voin sanoa, että nyt on kuulkaas vähän paha olla. Ja kun niin uskalsin tehdä, olo helpotti heti. (Jääkylmällä olutpullolla oli toki myös osuutta asiaan.)

 

Lievästä hermoromahtelusta siis huoliamtta: hippileiri forever ja ensi vuonna uudelleen, tietysti. Jännää on se, että ensi vuonna aiomme etsiä leirillemme uuden paikan. Vinkit suurista, edullisista, idyllisistä leirikeskuksista Etelä-Suomen kieppehillä tähän alle, kiitos!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Laura loves

Minulla on vissejä kesäperiaatteita. Tämä on niistä tärkein: ulkomaanmatkoja lukuun ottamatta viikonloput on pyhitetty mökkeilylle. Baareissa ehtii rampata koko vuoden. Saaressa taas ei ole kivaa marraskuussa.

Mutta sitten tulee tapahtumia, joiden vuoksi on taivuttava: niin kuin nyt Ilmiö-festarin jatkaja, H2Ö. En koskaan ehtinyt käydä Ilmiössä (kts. aiempi periaatejulistus), mutta H2Ö:n esiintyjälista oli sen sortin timanttiutta pullollaan, että vielä vannoutuneempi mökkihöperömiehenikin oli sitä mieltä, että jousto säännöstä on nyt tarpeen. Lisäksi festari veti kaupunkiin niin ison kourallisen rakkaita niin pääkaupunkiseudun suunnalta kuin Tampereeltakin (moi Tampere, miten menee? Oot paras. Jos asut Tampereella, onnea sinulle. Kaupunkien aatelia!), että pakkohan tähän oli osallistua.

Eikä kaduta! Ihania keikkoja, hurmaavia tuttuja (paljon tyyppejä, joita en ollut nähnyt vuosiin! Yhtäkkiä Kallio-jengi vuosikymmenen takaa olikin kotihoodeillani) ja suloisin, kekseliäin, kaunein festarimiljöö, jonka olen koskaan kokenut. Ruissalon telakka, vanha veneveistämö, leppoisasti liplattava meri, Turun linnan siluetti, esitykset laiturin nokassa, takomon rautapöly, peilipalloin koristetut puut, voi jessus. Satamaromantiikka veti sydämen sykkyrälle. Festarissa tökki vain kehno ruokatarjonta, kaikki muu oli priimaa. Jatkossa kesämökki saa heinäkuun puolivälissä hengähdystauon. Minä olen aina täällä. Pitkää ikää, H2Ö!

 

 

Ps. Aleksin uusi bändi, TV-Resistorin raunioilta kohonnut Hiljaiset kallot soitti myös. Katsokaa nyt veistämön kauneutta! Ja kuunnelkaa Kalloja. Vilpitön suositus, ilman tyttöystävälisää!

 

Pps. Moi, me ollaan Pekka ja Pätkä ja me ollaan lähdössä festareille! Nimim. Gaselli-Emmin festariheilana on hyvä olla -80

 

Share
Ladataan...

Pages