Bai bai, beibit!

Ladataan...
Laura loves

Kuopukseni on 2.5-vuotias. Siinä missä lapsi elää vaihetta, jossa irtaannutaan vanhemmista ja etsitään omia rajoja, elän minäkin. Miltei viiden putkeen vedetyn vauva- ja taaperovuoden jälkeen olen löytämässä itseäni uudelleen. Olen symbioosista irrallinen henkilö, jonka rinnat eivät ruoki ketään ja jonka vatsassa ei potki enää kukaan. Luulin eläväni tätä vaihetta jo vuosi sitten, mutta se oli silloin vielä hektistä rimpuilua ja puoliksi väkinäistä. Nyt olen oikeasti vapaa. On kapasiteettia ajatella uusia juttuja. Ennen kaikkea olen työreissannut reippaasti ja hullaantuneempi työhöni kuin koskaan.

Tämän kaiken seurauksena vauvablogit eivät voisi kiinnosta yhtään vähempää -- eivätkä oikeastaan perheblogitkaan. Aihepiiriin liittyviä aikakauslehtiä luen kyllä mielelläni, mutta sekin linkittyy työhön. Tämä näkynee myös omassa blogissani. Minulla ei ole mitään intressiä jaaritella säännöllisesti lasteni ruokailu- tai nukkumistottumuksista. En siis julista, ettei näitä teemoja sivuttaisi postauksissani koskaan, mutta ne eivät ole merkittävä kiinnostuksen kohteeni. Ei lukijana, ei tekstin tuottajana.

 

Tämä liittyy siis vain bloggaukseen eikä tietenkään tarkoita, että elämäni ei oikeasti pyörisi pitkälti noiden kahden huipun tyypin ympärillä. Totta kai se pyörii. Olen lapsistani naurettavan tohkeissani joka sekunti ja jumalattoman rakastunut kumpaankin.

Saan yhä joka päivä huomata, miten vanhemmuus muokkaa vaivihkaa. Voi vain taivastella vierestä, että miten minusta tuli tämä tyyppi.

Siis mikä tyyppi? No tämä, joka pillittää, kun päiväkodista kannetaan jotain helevetin rairuohomaitotölkkihökötyksiä.

Mutta jotenkin olen herännyt hahmottamaan, että nämä maitotölkit puhuttelevat vain minua. Eivät janicaa Kivenlahdessa tai juuliliisaa Pieksämäellä tai keitä te siellä olettekin. Minun ei tarvitse rankaista näillä teitä.

 

Paitsi tämän yhden kerran.

Share
Ladataan...

Kommentit

Mua liikuttaa tuo tipu. Ja olisin valmis jakamaan vastaavan kanssasi jatkossakin, mutta uskon ymmärtäväni mitä tarkoitat :).

T-100
(G)ROUND ZERO

Word!

Alisa W
Suusta suuhun

Olen itse täysin samassa pisteessä. Amen!

Hallitun hysterian Anu (Ei varmistettu) http://hallittuhysteria.blogspot.fi

Mä olen vielä sujuvasti siinä pisteessä että jaarittelen lapsen syömisestä (tai lähinnä syömättömyydestä), mutta ymmärrän mitä tarkoitat. Jotenkin meiltä puuttuu se blogigenre, jota kirjoittaa aikuiset työssäkäyvät ihmiset, joilla saattaa olla lapsia. Toki moni blogaaja on tuossa tilanteessa, mutta ei minua kiinnosta välikausihaalarit tai uutuusvälipalat niinkään vaan enemmän se mitä sen vanhemman elämässä tapahtuu. Vertaistuki siihen, että miten se toinen pysyy täyspäisenä siinä omassa arjessaan.

Sanna Inkeri
Inkerin vikaa

Täyspäisyydestä en tiedä, mutta jotain tollasta mä yritän olla. Ihminen joka käy töissä (ja kahvilla ja treffeillä), nainen jolla on lapsia. Silleen niinku tossa järjestyksessä!

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse en bloggaa, mutta olen samassa pisteessä jo nyt, kun lapseni on 8 kk ikäinen. Ei kiinnosta jatkuvasti jutella vain vauvoista saati hehkuttaa kullannupustani mitään facebookissa :D mä haluun oman elämän! Ällöttää kun kaikki lähipiirissä on niin äiteja isolla ÄÄ:llä että pahaa tekee. Tekis mieli vaan sanoa, että kyllä, minulla on lapsi. Mitä sitten! ;)

SJ (Ei varmistettu)

Heeeei! Kuvia / juttua keittiöstänne kaipaan :)

laurafree
Laura loves

Toiveesi täyttyy pikemmi kuin arvaatkaan!

Oranssinen

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tuo hieman hervottoman näköinen tipu vinksottavine silmineen on parasta blogiantia pitkään aikaan!

Karuselli

Kuulostaa aika normaalilta kehitykseltä. :-)

Muistan, miten hauskaa oli huomata ensimmäisen kerran, että istui ystävättären/-ien kanssa pitkää iltaa, eikä puhe enää juurikaan poukkoillut lapsissa ja heidän edesottamuksissaan, vaan paljon enemmän tuli keskusteltua mm. työstä, parisuhteesta, politiikasta ja omista vanhenevista vanhemmista.

Toisaalta sitten taas tulee uudenlaisia vaiheita (esim. murrosikä), jolloin lapset ja heidän kuvionsa saattavat taas nousta enemmän pinnalle.

Meilläkin elää perheessä vielä yksi päiväkoti-ikäinen, mutta blogit tai lehtijutut, joissa on käsitelty yksinomaan pikkulapsiarkea, eivät enää jaksa kiinnostaa minua. Sitä settiä on tullut tahkottua jo vuosikymmen, joten en enää millään jaksa lukea puistoiluista, muskareista, välipaloista ja vaatelöydöistä. Sen sijaan monet vanhemmuuteen ja perhe-elämään liittyvät ilmiöt kyllä kiinnostavat, tottakai. Etenkin jos kirjoittajalla on sana hallussaan ja jotakin fiksua sanottavaa näistä aiheista,

Kommentoi

Ladataan...