Boozezillan päiväkirja

Ladataan...
Laura loves

Hetkittäin havahdun siihen: häihin on alle kaksi kuukautta. Hääpaikka on. Catering on. Bestman ja neljä (aloin keulia) kaasoa on. Maistraatti on varattu. Mutta tämä kaikki on hoidettu joskus vuosi sitten. Sen jälkeen emme ole laittaneet tikkua ristiin juhlien eteen. Ehtiihän tässä. Vai ehtiikö!

No, nyt pääsiäisenä hoidettiin yksi iso rasti: haettiin hääjuomat lahden takaa, perimauttomaan suomalaistyyliin. Säästö vain alkoi houkuttaa, kun kulut nousevat koko ajan. Edes 12 000 euron budjetissa ei pysytä millään tapaa, vaikka esim. häätilamme maksoi 200 euroa eivätkä nämä ole mitkään ökyhäät. Silti jotenkin nolottaa osallistua viinaralliin.

 

 

Budjettisyistä olen myös joutunut tinkimään muutamista muka-olennaisista hääperiaatteistani: olin ehdottoman varma siitä, että häissäni juodaan vain samppanjaa. Tämän olen tiennyt teinistä saakka. No, nyt ei juoda. Juodaan Jaume Serra Brutia, joka nyt toki maistuu melkein yhtä hyvältä kuin keskinkertainen samppanja (ja maksaa muuten 4.99€ per puteli Virossa, ai hyvänen aika). Italialaisen, hyvän punkun halusin ja sen sain. Valkkarina piti alun perin olla Kung Fu Girl, mutta nyt onkin luomurieslingiä, joka ei ole mikään unohtumaton puteli. Se on ihan hyvää ja helposti juotavaa, mutta ei tule olemaan kellekään vuoden viinielämys. So not. Kestetään. Aveceissa on italialainen linja. Yöpalalle ilmestyy yllärijuomia. Ei tässä voi kaikkea paljastaa!

Koska olemme ennen kaikkea olutihmisiä, oluen valinta oli tärkeä. Hääoluen piti olla raikas lager ja kaikille helposti lähestyttävä, mutta laadukas. Brooklyn Lageriksi meni, koska olemme aikanaan käyneet ko. panimollakin yhdessä. Koska kyseinen olunen maksaa puolitoista euroa per pullo, emme voineet ottaa 500 pulloa pelkästään sitä. Niinpä loppuyön diskotunneille on varattu laimeaa Heinekenia. Ei kukaan siinä vaiheessa huomaa.

Juomalinja on siis sekava ja epäkoherentti. Kuten naimisiin aikova parikin. 

Vaikeinta oli määrän arviointi. Juojia häissä on melko tarkalleen sata. Sukulaiset kuitenkin juovat lasin tai pari viiniä, eivät enempää. Juoppoystävät kompensoivat tätä urakalla. Alkumaljaksi on cavaa. Viiniä on varattu illallista varten reilut 60 pulloa eli reippaat puoli pulloa per ruokailija. Aveceja on laskelmoitu vain annos per ruokailija. Olutta on noin 500 pulloa, siideriä vain 120 tölkkiä (jostain syystä emme tunne juurikaan siiderin juojia). Sitten on muutamia juttuja joista en voi tässä nyt kertoa. Mutta voisiko joku häät järkännyt kertoa, pitääkö vielä hankkia jotain paniikkihätävarajuotavaa? Jotain tonkkaviiniä auringonnousua varten?

 

Niin. Ja tämän triljoonan miljoonan litran juomalastin sullominen vaatimattoman kokoiseen Ford Focukseemme räntäsateessa. Miten se onnistui? Oliko mukavaa? Joo, ei puhuta siitä. Enää koskaan.

Share

Kommentit

marile

Viinaralli :-D 

Hahaa; kirjoitat niin hauskasti. Älä lopeta ikinä. Tai ainakaan ennen kuin itse olen niin vanha ja höperö, etten enää pysy mukana.

Tyttären häissä loppui lonkero, GT vähän niin kuin kesken, mutta eihän kaikkea tartte olla.

Kuulostaa siltä, että hauskat ja kosteat häät on tulossa :).

heta margareta
Viinillä

Hei en nyt muista mistä viinikirjasta tän luin, mutta viini tulisi valita siten, ettei se vie huomiota tilaisuuden tärkeimmältä jutulta. Eli sellaisten ihan kelpojen viinien valitseminen on enemmän kuin ok, ellei tarkoituksena ole pitää vartavasten viini-illallista. En ole ikinä megahäitä (tai häitä ylipäätään) järjestänyt, mutta vankalla rapujuhlakokemuksella uskoisin, että universumi kuulee hätähuutosi ja vieraista viisaimmat ottavat povarijallun tai hätäkossun mukaan.

Uusia avauksia

Ah, vihdoinkin! Häät tulossa ja kaikenmaailman hääblogit saa vaan suonen katkeamaan päästä. Mutta tällaista mä TAHDON lukea!

Julia Thurén
Toimitus

Hahaa, meidänkin häissä päädyttiin (juurikin samaisesta syystä) Jaume Serraan, ja se upposi kyllä hyvin jengille. (Myös myöhemmin illalla salaisesti takaluukusta nautittuna.)

Oh, olen niin sitä mieltä, että kaikkien maailman ihmisten pitäisi järjestää omat häät. Sitten kun on itse järjestänyt häät, ei enää ikinä kritisoi kenenkään muiden häävalintoja, sitä ettei kutsuttu tarpeeksi jengiä (miksei avecceja, miksen saa tuoda seitsemää lastani ja kahta koiraani!?), alkoholipolitiikkaa (missä kahvisnapsit?), mitänäitänyton. Sitten on tapahtunut häävalaistuminen, ja oppii todella arvostamaan muiden järkkäämiä hääkemuja ja sitä, että ihmiset eivät mene salaa maistraatissa naimisiin vaan järjestävät ihan oikeat kemut (koska häissä on maailman ihaninta olla!). Joskin häiden järjestämisen jälkeen ymmärrän, jos joku haluaa mennä salaa maistraatissa naimsiin. Ja toisaalta, häät järjestäneenä tiedän, että thank juu loord en itse tehnyt niin, koska häät olivat kokonaisuudessaan (koko järjestämisvuosi mukaan lukien) yksi tähän astisen elämäni kivoimpia juttuja.

marile

Muiden häät on mahtavia, mutta itse en kehtaa. Mä morsiona on jotenkin niin friikki ajatus... :-D

Julia Thurén
Toimitus

Whaat, miten niin? 

Okei, siis ONHAN morisamena oleminen ihan sairaan kummallista ja vähän noloa (naimisiin meneminenhän nolotti mua niin paljon, etten kertonut esim lähimmille duunikavereilleni sitä ennen kuin oli ihan pakko antaa kutsut heille). Mutta se on sen arvoista! 

Sä olisit kyllä ihan superkaunis morsio. Ja sehän on tärkeintä, että on kaunis, kuten me kaikki tiedämme.

laurafree
Laura loves

Kaikille se on yhtä noloa. Marihan ois AIVAN TÄYDELLINEN ja luonteva morsio!

marile

Yleensä en jätä väliin mahdollisuutta olla KAUNIS, mutta tähän en kykene. Mun olisi pakko kutsua vanhemmat, mun äiti saattaisi itkeä tai ainakin olisi onnessaan, että teen asiat "niin kuin kuuluu". Seuraus olisi se, että mulle nousisi raivo ja olisi pakko ihan periaatteesta hakea seuraavana päivänä avioeroa. t. Ikuinen teini -76

Lindapyn (Ei varmistettu) http://www.bonfireappetit.fi/

Nää pähkäilyt ja kuulostaa Laura niiiiin tutuilta! Meillä oli kaks vuotta sitten suunnilleen samanlainen laskukaava juomien määrissä, ja päädyttiin muistaakseni kyllä ostamaan vielä jotku hätävaratonkat, mutta lopulta vastaava määrä kannettiin sitten eniveis kotiin. Toki se oli sen mielenrauhan arvosta, kamala ajatus että juoma loppuis kesken hyvien hääbileiden! ;) Keskivertoviineillä (toki kyllä tarkkaan harkituilla ja testatuilla) ja cavalla mentiin, samppanjaa raaskittiin ostaa vaan hääautossa kilistelyyn. Eipä se menoa tuntunu häiritsevän.

Ja mitä noloiluun tulee, niin muistan vieläkin miten oudolta tuntui hengailla siinä valkoisessa morsiuspuvussa ja kaiken keskipisteenä. Vaikka oli kaunis olo niin samalla jotenkin sellanen että olisin naamiaispuvussa samalla kun muut juhlijat on vetänyt ykköset ylle. Silti en vaihtais mitään, Juliaa mukaillen oma hääpäivä oli kyllä yks parhaista evö <3

Kommentoi

Ladataan...