Chick lit, mit vit?

Ladataan...
Laura loves

"Ihanaa, loma tulee, pääsee lukemaan Kinsellaa!" Ei saatana. Siskot, nyt joku roti. Sori nyt vaan, mutta en voi sietää chick littiä.

Yleisin perustelu moisen roskan lukemiselle on tietääkseni: "Se on niin ihana laittaa aivot hetkeksi narikkaan..." Minusta länsimaisella ihmisellä on aivot ihan noin muutenkin tarpeeksi siellä narikassa, ellei nyt satu omistamaan kaikkia valveillaolotuntejaan vaikkapa ydinfysiikan alan väitöskirjan kokoamiselle. Minulle lukeminen on askel poispäin narikasta, kohti - ööööö - sitä teatterisalia. (Pitäisi varmaan lukea vähän enemmän, niin oma kielellinen lahjakkuuskin nousisi uusille tasoille näin niinku metaforien säveltämisen osalta.)

Chick lit on sietämätöntä. Se on juonikeskeistä, mikä jo sinänsä on minulle ihan turn-off. Ja kun se juoni vielä on 99% tapauksista täysin arvattava, ei voisi vähempää kiinnostaa kuluttaa minuuttiakaan aikaansa ennalta visioimansa stoorin läpikahlaamiseen.

Selvitän parhaillani suhdettani dekkareihin. Ne eivät tietenkään putoa chick lit -genreen (ei kai ole chick lit -dekkareita, eihän, ei hyvä jumala?), mutta ne ovat valumassa siihen omaan "ajanhaaskuuta"-genreeni. Liian nopeaa, liian helppoa, liian viihteellistä, liian kevyttä, liian ilmeistä.

En halua lukea mitään, mistä en hyödy. Pelkkä viihtyminen ei riitä. Kuulostaako kummalliselta? Kunnianhimoisen tai edes kelvollisen romaanin jälkeen tuntee olevansa hiukan viisaampi, hiukan rikkaampi. Chick lit -teoksen (käytän termiä teos hyvin löyhästi tässä yhteydessä) viimeisellä sivulla tuntuu samalta kuin surkean yhden yön suhteen tai kerroshampurilaisaterian jälkeen. Tää vaikutti ihan kivalta idealta, mutta ei, ei, ei.

Tiedän kyllä, että ihan fiksutkin ihmiset lukevat tätä soopaa. Suotakoon se heille. Olen esimerkiksi lainannut yhdeltä tiettävästi oikein täpäkältä leidiltä Paholainen pukeutuu Pradaan -romaanin vuosia sitten, kun yritin päästä chick lit -wägonin kyytiin. Se lukeutuikin varmaan tyylilajin vahvimpiin tapauksiin, mutta en minä siitä mitään muista.

Haen kirjoista inspiraatiota, haluan ihailla niiden kielellistä sisältöä, haluan kadehdia niiden kirjoittajia. Haluan, että kirja on huippuillallinen samppanjan kera, mieleenpainuva ja perintölautasilta & kristallilaseilta tarjoiltu. Ei mikään mikroeines. Aamen.

Ps. Ja eihän tämä siis mikään naisten ongelma ole. Arvostan Ilkka Remestä ihan yhtä paljon eli vähän kuin näitä kinselloja.

Pps. Jotten vaikuttaisi nirppanokkaiselta kermaperseeltä, korostettakoon vielä, että minulla oli varsinkin ennen aivan kamalan surkea tv-maku. Katsoin ihan mitä tahansa realitya vaikka sata tuntia putkeen. Nykyään en enää jaksa, en tiedä miksi - mutta jos joku tulisi pyörittämään Satuhäitä repeatilla valkokankaalla edessäni, en varmasti kääntäisi katsettani vieläkään pois. Että inhimillisiähän tässä kaikki ollaan, juu. Minulle tv on se kanava, jonka kautta sallin roskaakin. Mutta kirjat eivät. Kirjat ovat pyhiä.

 

kuva: We <3 it (Tai sitten sumutin teitä juuri olan takaa ja otos on omasta kirjahyllystäni...)

Share

Kommentit

Mintski (Ei varmistettu)

Hurraa ja aamen! \o/

(ts. I agree.)

Luminosa

Mä en ehkä ihan noin paljon vaadi kirjalta kuin sinä, mutta eipä chick lit kyllä kiinnosta yhtään (no-okei-luin-mä-Twilightit). Yleensä juuri kieli on se asia, jonka takia kirja on joko tosi upea tai sitten tosi kamala.

häkkilintu

Ompa genrellä hieno nimi, en ennen moista termiä tuntenutkaan.

Mutta ilmoittaudun heti tässä "vintageroskan" entiseksi suurkuluttajaksi. Eräs kesä vuosia sitten, kun olin finnikukintojen kukkeimmassa vaiheessa, istuin mieluiten mökkiullakon pimeimmässä nurkassa lukemassa varastoon lojumaan jääneitä pokkareita, jotka edustivat vaihtelevan tasoista naisten kioskikirjallisuutta vuosilta 1965-89. Luin tätä roskaa ehkä 40 kirjallista. Illassa ehti hyvin lukea parikin kirjaa. Ja voisin sanoa, että paskankin lukeminen kehittää ihmisenä.

Ilman tätä "roskakirjallisuutta" ihmiskäsitykseni olisi kovin paljon suppeampi. Monessakohan korkeakirjallisuutta edustavassa opuksessa päähenkilö on kynsiteknikko, sairaanhoitaja, päivähoidon täti tai kaupan kassa? Aika harvassa. Tänä umpeensa kyynisenä nykyaikana sellaiset asiat, kuin onnellinen loppu, ällömakea rakkaus ja pateettisiin mittaluokkiin venyvä kaipaus ovat pannassa kirjallisuudessa. Valitettavasti maailma on sellainen, ettei se koostu pelkästään älyllisistä, hienoja lauserakenteita venyttelevistä akateemikoista. Roskakirjallisuus pitää kansan pumpulissa "laadukkaamman" kirjallisuuden paatokselta. 

Jotenkin tuntuu, etten nyt saanut ihan ajatusta oikein pihalle. Syytän univelkaa.

Eeva P (Ei varmistettu)

Olen täysin samaa mieltä Lauran kanssa! En jaksa millään lukea höpsöjä kirjoja tai dekkareita. Aikaisemmin paheeni oli kirjat amerikkailais-japanilaisesta harrastajaetsivästä ja kirjasarja oikeastaan yhdistä nämä kaksi genreä. Hui! Sitten vaan tajusin, että tämä on oikeastaan aika tylsää ja hermostuin huonosta kielestä. Olen lukenut Paholainen pukeutuu Pradaan, mutta lukiessa mietin, että ei mua oikeastaan yhtään kiinnosta lukea siitä, miten joku kaiken aikaa haukkuu jotakuta toista, vaikka syy olisikin hyvä. Olen lukenut joskus Leena Lehtolaista mutta en tykännyt siitäkään. Ehkä käteeni ei vain ole osunut yhtään kiinnostavaa dekkaria. En ole Häkkilinnun kanssa samaa mieltä siitä, etteikö muka ns. korkeakulttuurissa olisi ihan tavallisia ihmisiä ja tavallisia ammatteja.  Ja ehkä enemmän kyky samaistua henkilöiden tilanteisiin ja tunteisiin merkitsee lukijana enemmän kuin varsinaisesti minkään ammatin kuvaamisen tarkkuus tai todellisuus. Minua koskettaa hyvin paljon se, että pystyn samaistumaan vaikkapa jonkun historiallisen hahmon tilanteisiin.   

Maarit K.
Pitäisi imuroida

Chick litti ei putoa taallakaan, mutta dekkareita luen oikein mielellani, kirjailijasta riippuen toki. Lempi on ehdottomasti talla hetkella islanninihme Arnaldur Indridasson, kokeile ja hylkaa jos ei kosketa, musta silla on dekkareissa paljon muutakin kuin rikos ja rangaistus ;)

Hertta
Lilou's Crush

Amen. Kiteytit vuosien tuskani. Kiitos.

Terhi (Ei varmistettu)

Dekkarit on just hyvii. (Varmasti arvostit tätä syväluotaavaa analyysiä.) Mut hetkonen, enkö joskus lainannut sulle ehkä ainoan chick lit -kategoriaa edustavan kirjan, jonka oon lukenut, eli My Life on a Plate, joka muistaakseni oli nero? Ja jota säkin arvostit silloin vuonna 2000? Vai mittees? (Arvostan huomenissa tätä kommenttia, toivottavasi säkin, vaati aika monta oikolukua.)

häkkilintu

Eeva P: kyllä keskivertokirjallisuudessa on tavallisia ammatteja, en minä väitä ettei olisi, mutta aika harvoin niiden ammattien joukkoon pääsee tyypillisellä naisvaltaisella alalla työskentelevä henkilö. Haluaisin tietää kirjan, jonka päähenkilö nainen, ammatiltaan kauneus-/muoti-/lastenhoitoalalla ja kirja ei kuulu genreen chick lit. Kun jotenkin nyt tuntuu siltä, että jos päähenkilö on ulkonäkökeskeinen nainen, kirja on automaattisesti neitikirja, ellei nyt kirja ole historiallinen suurromaani jostain suurnaisesta.

Yksi mainitsematta jäänyt hyvä puoli tällä kirjallisuuden saralla on sen suoma helpotus joidenkin ihmisten ikuiseen tirkistely tarpeeseen. Fiktiivisten pumpuliaivohahmojen seuraaminen on mielestäni aina parempi, kuin oikeiden ihmisten elämällä rahastavien roskalehtien lukeminen. 

Annukkaaa (Ei varmistettu)

Kiitos kun sanoit tämän ääneen.
Chick lit: vihaan.
Dekkareista kelpuutan Raymond Chandlerit ja tietysti Agatha Christiet. Murhassa pitää olla yläluokkaista rappiota tai synkeä ei-turkulainen, viinaanmenevä salapoliisi.

Jemina
No Sex and the City

Itse luen chick litiä, osittain juuri tuon aivot ämpäriin -kaltaisen nollauksen ja rentoutumisen vuoksi. Ja jos vaihtoehtoina ovat aivoton tv-sarja tai aivoton kirja, valitsen ehdottomasti aina mieluummin kirjan. Kyllä lukeminen aina töllön voittaa. Piste.

Lisäksi chick litiäkin on, tietysti, moneen junaan. Jotkut näistä kirjoista on kirjoitettu tuskallisen huonosti, enkä minäkään väkipakolla kahlaa sellaisia läpi. Mutta kuten genressä kuin genressä, näistäkin löytyy niitä jotka on kirjoitettu taidokkaasti.

Tämähän ei luonnollisestikaan tarkoita, ettenkö lukisi muutakin. En kuitenkaan ymmärrä miksi kirjojen pitäisi olla jonkinlaisella jalustalla, korkeakulttuuripyhäkköinä jotka eivät saisi toisinaan toimia ihan vain viihdykkeenä. Rakastan kirjoja juuri siksi, että niitä on niin erilaisia ja niin moniin eri tarpeisiin. Yhtäkään en halveksi.

Lisäksi on nöyrästi toivottava, ettei kukaan nyt kirjastossa tai kirjakaupassa kulkiessaan skippaisi James Fren My Friend Leonard -kirjaa vain siksi että se on tuossa kuvassa esillä ja pinkkikantisena. Kyseinen kirjahan ei ole chick litiä sitten millään muotoa, ja olisi sääli jos joku sen sellaiseksi tuomitsisi ja siten hyllyyn jättäisi!

laurafree
Laura loves

Iso liuta kommentteja, kivaa, kiitos!

Dekkareita siis kyllä lukisin, jos vaan jaksaisin. Itseäkin harmittaa tämä anti-dekkari-liketys, johon olen sairastunut. Nautin aikanaan agathachristieistä tosi paljon, ja olen ikuisesti suuri Hercule Poirot -fani. Ja onhan maailma täynnä ansiokkaita dekkareita. (Nämä nyt kaikki ovat ylipäätään pitkälti rajanvetokysymyksiä ja täysin mahdottomia selvittää: mikä on dekkari? Luen toki kirjoja, joissa on tapahtunut rikos, ja se selvitetään. Mikä on chick littiä? Joidenkin mielestä Anna-Leena Härkönen on chick littiä.)

Kyllä kirja saa toimia ihan vaan viihdykkeenä, mutta kun minä en ihan vaan viihdy chick litin parissa. Paitsi Terhi nyt raahasi menneisyydestäni esiin tuon My Life on a Platen muotoisen luurangon: muistan kyllä sen, Terhi, muistan jopa kirjailijan nimen (India Knight, mielestäni), muistan pinkin kannen ja sen piirroskuvat, mutta epäilen kyllä ettäkö olisin pitänyt sitä nerona. (Toisaalta 20-vuotiaana kuuntelin myös Zen Cafeta, että ehkä pidinkin - ei voi tietää...) Olen siis toki lukenut ainakin 5, ellen jopa 10, chick lit -teosta, vaikea niitä muuten olisi parjatakaan... Niiden kirjoittajat tuntuvat usein olevan brittinaisia, jotka ovat varmasti oikein briljantteja ihmissuhdekolumnisteja, mutta joiden kirjalliset lahjat eivät mitenkään veny kokonaiseksi romaaniksi. Anteeksi nyt vain.

Ehkä kysymys on osittain ajankäytöllinenkin. Jos lukisin 300 kirjaa vuodessa, ei yksi chicklittaus seassa varmaan haittaisi, kuten ei yhdet ranskanperunatkaan terveellistä ruokavaliota kaada, mutta kun ehdinjaksan nykyään lukea ehkä romaanin kuukaudessa, minulla ei ole varaa siihen, että yksi niistä olisi chick littiä (tai dekkari). Ehkä tämä liittyy myös suorittamistaipumukseeni - minulle ei jää tunnissa luetusta kirjasta hyvä olo. Jotenkin tahdon, että kirja vie mukanaan pitkäksi aikaa ja on osa elämääni intensiivisesti. Nämä ovat mieltymyskysymyksiä - kuten jo mainitsin, television suhteen en ole ollenkaan näin nirso. (Tai en ainakaan ollut silloin kun ei ollut lasta varastamassa valtaosaa valveillaoloajasta.)

Muuten! Värijärjestykseen ladotusta kirjahyllystäni pilkistää tällä sekunnillaki silmääni monta pinkkiä selkämystä: ainakin Hanif Kureishin Love in a Blue Timen ja Daniel Defoen Moll Flandersin tunnistan tuolta. Että ei pistetä pinkin piikkiin tätä vitsausta!

laurafree
Laura loves

Ps. Mietin tuota ajankäyttöpointtia vielä - ei, siis vaikka olisi aikaa lukea ne 300 teosta vuodessa, en silti lukisi yhtäkään chitlittikauhistusta. Maailmassa on liikaa hyvää luettavaa koko ihmiselämän ajaksi - ei oo tilaa chick litille! Ehkä taivaassa/helvetissä  sitten.

laurafree
Laura loves

Ja lukeminen ei todellakaan aina voita töllöä. Katsonko Deadwoodia vai luenko jotain himoshoppaajaa? No todellakin katson Deadwoodia.

Whilen
Orastus

Samaa mieltä! Tosin en järin painavista syistä, sillä nautin kyllä suuresti "hukkaan heitetystä ajastakin". Kun haluan laittaa aivot narikkaan, luen naistenlehtiä tai katson tv:stä komediasarjoja tai (tarkoin valittua) tosi-tv:tä. En koskaan lue Tieteen Kuvalehteä (kaikki kunnia hienolle lehdelle!) enkä juurikaan katso tv-dokumentteja.

Kirjojen ja elokuvien suhteen taas toisin päin: EI kevyelle kirjallisuudelle ja hassunhauskoille leffoille, erityisesti chick litille ja romanttisille komedioille. Kun luen kirjaa, haluan lukea joko painavaa asiaa tai nauttia kirjailijan taidokkaasta sanojen käytöstä ja kielikuvista, upeasta maailmasta jonka hän on onnistunut luomaan. Yksi ehdottomista lempikirjoitani on Saatanallisia säkeitä, jota moni ei ole kuulemma päässyt alkua pidemmälle.

Tan (Ei varmistettu)

Olipas negatiivinen vuodatus. Surullista että pitää haukkua joku genre kokonaan sen takia ettei itse siitä pidä. Itse luen chick litiä, dekkareita ja chick lit dekkareita.( kyllä niitä on siis olemassa) Olen hankkinut sujuvan englanninkieleni lukemalla näitä kirjoja ja nykyään kirjahyllyni onkin melkein kokonaan myös englanninkielinen. Minulle kirjat ovat ystäviä ja rakastan onnellisia loppuja. Ehkä se että oma elämäni on rankkaa ja vaikeaa vaikuttaa siihen että kirjoissa elämän helppous ja onnellisuus lohduttaa kuin turvapeitto. Minua ei haittaa ollenkaan että joku lukee pelkkiä klassikoita, toinen harlekiineja ja kolmas scifiä, pääasia on että lukee. Uskon vahvasti siihen että kaikki kirjallisuus antaa hyviä eväitä tähän elämään ja kohottaa arkea. Kaikki me etsimme erilaisia asioita kirjoista ja suotakoon se jokaiselle. Se millaisia kirjoja luet ei todellakaan kerro ihmisestä kaikkea ja kirjat ovat hyvää vastapainoa elämän todellisuuteen.

laurafree
Laura loves

Voeee helevetti, kirjoitin pitkän vastauksen ja sitten tuli "guru meditation" -vikaviesti ja hävitti kaiken. Ehkä kone kehotti minua meditoimaan ennen kuin vaahtoan lisää.

Älkää ny ottako tätä hyvä jumala liian vakavasti. Varmaan useimmat meistä tarvitsevat elämäänsä ainakin pienen siivun hömppää - ladygagana, sandrabullockelokuvina, bigbrotherina tai sophiekinsellana. Oma suhteeni kirjallisuuteen on sen sorttinen, että valitsen gaga-tien ja iiinhoan chick littiä, hyvät niille jotka saavat siitä iloa. Mutta siis toisin kuin viimeistä kommentoijaa, kyllä minua "haittaa" ollenkaan, jos joku lukee pelkkiä harlekiineja - tai siis harmittaa lukijan puolesta, ihan niinku festareille jossa joku menee katsomaan kymmenettä kertaa Yötä kun viereisellä lavalla soittaa ööö PJ Harvey.

sorinyvaa. Ja etukäteisvaroitus: olen äärimmäisen innostunut sättimään monisanaisesti inhokkijuttujani, joten jos moinen aiheuttaa pahoinvointia, tämä palsta kannattaa välittömästi poistaa kirjanmerkeistä! :D Ei tule siis päättymään tähän.

laurafree
Laura loves

Ai niin: ja siis rakastan naistenlehtiä, häärealityja, O.C.-deeveedeeboksejani... En vaan rakasta Sophie Kinsellaa! (Pitäis varmaan selvittää jonkun muunkin chicklittailijan nimi, ettei tarttis jauhaa tota kinsellaa koko ajan.)

Aarre (Ei varmistettu)

Dekkareista suosittelen raskalaista Fred Vargasia! Olen valmistunut kirjallisuudentutkijaksi, mutta en missään nimessä lue pelkästä ns. korkeakirjallisuutta. Nämä raja-aidat alkavat nykyisin tieteessäkin murtua. Pintaliitohömppä on toisinaan kivaa viihdettä - varsinkin kun en katso sellaisia tv-sarjoja.

laurafree
Laura loves

En itsekään siis lue pelkkää Dostojevskia, ja vaikkapa nyt lukemani Martin Amishan on mitä viihdyttävintä, joka sivulla saa hekottaa ääneen. Eihän kirjojen parissa viihtyminen ole mitenkään rikollista.

Kuten sanottua - rajanvetäminen on aivan mahdotonta. Muistan esimerkiksi pitäneeni Joanne Harrisin Pienestä suklaapuodista - pidänkö siis sittenkin chick litistä! Vai onko se sitä? Byäää!

Whilen
Orastus

Kaiken pahan alku ja juuri on lokeroiminen :) Fiiliksen mukaan, says me. Ja minun fiilikset harvoin vetää vaaleanpunakantisten pariin ;)

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Mua ihmetyttää eniten tuo chick litiin liittyvä lomalla aivot narikkaan -asenne. MIKSI lomalla pitäisi olla pää tyhjänä? Minusta loman pointti on se, että silloin on aikaa ja tilaa ajatella erilaisia ajatuksia kuin työpäällä. Ja siihen hyvät romaanit ovat passeleita avustajia.

Ja ei, minäkään en tykkää Sophie Kinsellasta ja kavereista. Kun haluan kevyttä naposteltavaa, hankin annokseni tv-sarjoista ja elokuvista. Hömppää kirjallisuutta en  kestä, ja hömpällä tarkoitan tässä ennalta-arvattavaa hattarajuonta, kökköä kieltä ja epäuskottavaa uskottavaksi tarkoitettua dialgia.

Saimi (Ei varmistettu)

Tätä aihetta on ehdottoman pakko kommentoida!
Silmääni pisti erittäin häiritsevästi, kun alussa vohkaat, että "inhoan chick litiä!" ja melkein heti perään kerrot, että ainoa lajin edustaja, jonka tiedät on Kinsella. Tästä voipi päätellä sen, ettet ole lukenut chick lit -kirjoja hädin tuskin sitä mainitsemaasi viittä. Voitko sillä perusteella kertoa inhoavasi koko genreä?

Itse luen erittäin paljon kirjoja, laidasta laitaan. Minä sen sijaan INHOAN sitä, että joku väittää inhoavansa jotain mistä ei edes tiedä mitään. Antaahan se tietysti ihmisestä intellektuellin vaikutelman, kun tuo esille, että säälii niitä, ketkä lukevat "roskakirjallisuutta" keskittyen itse erilaisiin Nobelisteihin ja muuhun korkeakirjallisuuteen. Ollaan niin ollakseen..

Ja täytyy sanoa, että itse luen myös hyvin vähän chick litiä, enkä itsekään ole genreen erityisen hullaantunut. En kuitenkaan lähtisi brässäilemään sillä tuohon tyyliin.

Olisi mielenkiintoista tietää, mitä hyödyt ns. korkeakirjallisuudesta? Et ainakaan ole saanut välineitä avarakatseiseen ajatteluun, mustavalkoinen ajatustapasi on nimittäin mielestäni kymmenen viisitoista vuotta nuoremman tasolla.. Kirjoitusvirheistä päätellen myöskään suomenkielen taitosi ei ole juurikaan kehittynyt.

Tinks (Ei varmistettu)

Jaa, mistähän lähtien James Frey on edustanut chick lit -genreä?
Tuo City Chic -kirjakin on muuten ihan asiallinen penninvenytysopas, ei mikään hömppäromaani.

Itseeni ei kyseinen genre uppoa myöskään, mutta vielä vähemmän uppoaa ignorantti ennakkoluuloisuus mm. vaaleanpunaista väriä kohtaan sekä kuvien käyttö ottamatta ensin selvää, mitä kuvat esittävät.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kaikista veemäisintä on se, että joskus kustantamo törkkää vallan mainion opuksen chick lit-sarjaan käärimällä sen vaaleanpunaiseen kanteen... Ku se kato lentokentällä myy...
Varmasti on muutama helmi mennyt ohi, kun ei stn tolla kannella voi vaan ostaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

^I rest my case.

laurafree
Laura loves

Saimi, siis Kinsellan nimi on ainoa, joka pysyy päässäni ilman lunttaamista - ei ainoa, jonka tiedän. Sitten on se Bridget Jonesit kirjoittanut (Helen Fielding, tarkistin) - yritin kerran lukea Bridget Jonesia jonkun 20 sivua, mutta pääni räjähti. Olen siis lukenut useampiakin (mutta joo, alle 10), mutta sattuneista syistä yhdenkään nimi (teoksen tai kirjailijan) ei ole jäänyt mieleen. Se on juuri se genren ongelma minulle. Haluan lukea kirjoja, joiden oivalluksia tekee mieli kirjata muistiin vihkoon. Niin käy todella harvoin chick littiä lukiessa. Niitä fiksuja, taidokkaita saa yhä ilmiantaa! Lupaan lukea kesällä vaikka kymmenen! Ja monesta asiasta (liioittelusta, mustavalkoisuudesta, jne) minua voi moittia, mutta kielelliset taitoni ovat aika pätevät!

Ja juu, väittäisin voivani aika perustellusti sanoa inhoavani koko genreä. Totta kai se on yleistys, mutta so what. Ei minuakaan sapeta jos joku sanoo vihaavansa tosi-tv:tä, vaikka kentän sisään mahtuu aivan heeelkutin monenlaista ja -tasoista tuotosta. Relatkaa!

Tinks, kuva oli siis kuvahaulla "chick lit", en juuri katsonut, mitä selkämyksissä lukee, en tajunnut että kuva nyt olisi muuta kuin symbolinen. Se pinkkiin paketointi vain naurattaa: väriä kohtaan yleensä ei ole ennakkoluuloja, puen siihen niin (poika)lapseni kuin asuntonikin. Ei hyvänen aika, nyt itseäkin alkaa hihityttää tämä selittelyn määrä.

Chick lit - kansakunnan kuohuttaja: kuka olisi arvannut?

Mutta ehkä en olisi saanut pukea asiaani näin raakaan muotoon, maltillinen nti Kati Toivanen sen tuossa yllä kauniisti lausuu. Kuunnelkaa häntä, jollette minua.

Saimi (Ei varmistettu)

Hmh, olisi voinut ajatella, että kantaaottavan kirjoituksen tarkoitus on herättää keskustelua ja nostattaa mielipiteitä! "Älkää ottako niin vakavasti", "Relatkaa" ja "Hihityttää tämä selittelyiden määrä"... Kirjoitat blogia, jota ei saa kommentoida? Jos on eri mieltä tai yrittää katsoa asiaa hieman eri vinkkelistä, ei tarkoita sitä että ottaa liian vakavasti tai että pitäisi relata :) Kannattaisiko vaihtaa päiväkirjan kirjoittamiseen, jos koet ihmisten kommentit negatiivisinä? Ja toki asian kuin asian saa pukea raakaan muotoon, mutta eikö silloin ole hyvä kestää eriävät mielipiteet? Eikö tälläisten tarkoituskin ole hieman provosoida ihmisiä? Edelleenkin korostan, että olen kanssasi hyvin pitkälti samaa mieltä, teki vain mieli kommentoida asiaa, kun täällä nyt kerran sellainen kommenttiboxi löytyy.

Tämän keskustelun päätteeksi olisi kiva kuulla ja saada vinkkejä, mitkä ovat mielestäsi olleet hyviä ja "hyödyllisiä" kirjoja?

laurafree
Laura loves

Saimi, en kirjoita blogia jota ei saa kommentoida. Kuten näet.

Siinä mielessä suosittelen relaamista, että jos sanon, että en voi sietää chick littiä, ei kenenkään tartte tulla siitä pahalle mielelle! Olisiko näin tapahtunut, jos olisin kertonut joistakin muista inhon kohteistani, ska-musiikista tai maustetuista ruokakermoista? En osaa kuvitella, että kukaan tulisi kommentoimaan, että "Miten voit sanoa noin, jollet tunne kaikkia maapallon ska-bändejä?"

En ole kokenut oikeastaan kenenkään muun kuin sinun kommenttejasi negatiivisina, mutta hyvähän se negatiivisiakin kommentteja on lueskella, pitää mielen virkeänä.

Ja olen kiinnostuneempi chick litistä kuin koskaan! Toivoisin yhä jotain suositusta laadukkaasta, "tavallista paremmasta" lajityypin edustajasta. Olen valmis kokeilemaan.

Ja kyllä, provosointi on toinen nimeni! Laura Provosointi Freeman.

Hyviä ja "hyödyllisiä" kirjoja esitellään ja vinkataan tällä palstalla säännöllisesti. Viimeksi taisin suositella The White Tigeria, sitä ennen Nimeni on punaista. Kirjat-tägillä varmaan löytyy. Ja lisää pesee!

Saimi (Ei varmistettu)

Hmh, hmh ja hmh! Ei tässä nyt herranjestas kukaan mieltään ole pahoittanut! Jos se noin pienestä pahoittuisi,niin johan sitä saisi jatkuvasti olla pahalla mielellä. Kunhan nyt vaan halusin alunperin kommentoida,kiivastun helposti yleistämisistä sekä hieman alentuvista "säälin teitä jotka ette ole kuin minä" -asenteesta! Ja korostan taas, että en itsekään lukeudu chick litien suureksi ihalijaksi, päinvastoin, keskityn itsekin mieluummin vähän syvällisempään ja kiinnostavampaan kirjallisuuteen! Dekkarien ystävä olen kyllä! Eli tavallaan olen kanssasi samaa mieltä suurimmasta osasta asioita, ennemminkin kritisoin asennettasi! Olisi pitänyt (taas jälleen kerran) pitää mölyt mahassa niin olisit säästynyt selittelyiltä :)

Eevakaikkimitärakastin (Ei varmistettu)

Kirjoitin vähän aihetta sivuten jutun omaankin blogiini :)

Mä en ymmärrä näissä kommenteissa useasti esille tullutta puolustusta siitä, että "kyllä kirjakin saa olla viihdyttävä ja siinä saa olla onnellinen loppu". Vaikeaselkoisen ja raastavan realistisen "korkeakirjallisuuden" ja chick litin väliin jää aika hitsin monta kirjaa, jotka voivat olla viihdyttäviä, iloisia, piristäviä, lopuiltaan onnellisia ja silti fiksuja, hyvin kirjoitettuja ja nokkelia!

Ei se, että jokin on "ei-hömppää" tarkoita sitä, ettei se voisi olla myös hauskaa tai yleisfiilikseltään positiivista. Pointtini on siis se, että viihde ja huumori voi olla myös älykästä, mutta ikävä kyllä moni tämän genren edustaja ei sitä ole.

Naispäähenkilöitä chick litin ulkopuolelta peräänkuuluttaneelle suosittelisin melkeinpä ketä tahansa nuorta suomalaista (nais)kirjailijaa. Siellä on kotiäitiä ja sairaanhoitajaa ja työtöntä ja vaatekaupan myyjää, mutta silti myös juoni, hyvää kieltä ja fiksua ajattelua.

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Pitää vielä todeta tähän keskusteluun, että eilen työpöydälle tupsahti David "Cold Feet" Nicholsin kirja Sinä päivänä. Oletan, että menee just siihen osastoon, joka voi olla minusta mahtavaa nokkelaa viihdettä tai sitten täyttä kuraa. Odotan mielenkiinnolla.

Onko joku teistä lukenut kirjan jo?

Eevakaikkimitärakastin (Ei varmistettu)

Kati, luin kirjan vuosi sitten englanniksi ja tykkäsin itse asiassa tosi paljon. Se oli just sellanen kirja, jota kirjaesitteissä sanotaan "lukuromaaniksi". Eli ei mitenkään aivoton, mutta oikein sopiva kesälomalukemiseksi. Nichollsin kieli on aika miellyttäävä, saas nyt nähdä miltä se suomennettuna kuulostaa. Itse en mieltäisi kirjaa chick lit -genreen ollenkaan, ennemminkin se on Hornby-osastoa.

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Kiitos Eeva! Katotaan, mitä tykkään.

pieces (Ei varmistettu)

Tämä ei nyt varsinaisesti liity kirjoittamaasi tekstiin, mutta ihmettelen kyllä mitä kummaa James Freyn "My Friend Leonard" tekee tuossa kuvassa, jossa tosiaan kaikki muut tippuvatkin ehkä siihen chick lit -kategoriaan. Myönnettäköön etten ole lukenut tuota Freyn teosta, mutta tiedän siitä sen verran, että se on tavallaan jatkoa "A Million Little Pieces" teokselle, joka ei kyllä mun mielestä todellakaan ole mitään chick littiä :D Noh, ehkä se on tuohon kuvaan eksynyt kannen värityksen takia...

Ja tämäkinhän oli nyt sitten elintärkeä asia tulla kommentoimaan...

Vierailija (Ei varmistettu)

Joanne Harrisin "Appelsiinin tuoksu" oli kans hyvä! Parempi vielä kuin "Pieni suklaapuoti", joskin varsin erilainen. Mutta suosittelen!

Tessa (Ei varmistettu)

Sori, en jaksanut lukea kaikkia kommentteja kun niitä on niin paljon, mutta oli pakko tulla kertomaan, että kyllä, chick-litt -dekkari on olemassa! Itse vasta luin ja lisää löydät täältä: http://aamuvirkkuyksisarvinen.blogspot.com/2011/05/ally-obrien-eli-kaksi...

Annisniinii (Ei varmistettu)

Marian Keyesin Brightest star in the sky. Hyvää chicklittiä.

Suuri osa chicklitistä on kuraa, juu. Itse luen sitä lähinnä siksi, että oma elämä on niin paskaa, että on kiva lukea kun jollain menee hyvin ja asiat kääntyy parhain päin.

Niin ja ihmiseltä, joka kirjoittaa muotiblogia, on aika hatarasti sanottu, että pitäisi lukea asioita joilla on syvä merkitys.

JonnaPieni
Ihme ja kumma

Niin kauan, kun muistan sekä olen osannut lukea, olen rentoutunut kirjojen parissa. Rakastan kirjallisuutta, se on ainoa keino ruokkia tätä mielikuvitusta kunnolla. Chic lit on ilmeisesti se ei-kuvitettu chic flick. Hömppää on monessa muodossa ja voin ihan rehellisesti myöntää, että nautin varsinkin laiturilla/uima-altaalla jostain tollaisesta chic lit-kategoriaan menevästä luettavasta. Se vaan on näin. Koska tasapainon on pysyttävä, pitää lukea myös sitä raskaampaa kirjallisuutta. Itselleni se raskas on lähinnä sitä, että joutuu keskittymään kunnolla. Rantalukemisen idea on siinä, ettei sitä tarvitse pohtia kolmen kaverin kanssa jälkikäteen eikä lukemisen keskeytyminen haittaa pätkän vertaa, koska sanoma on kuitenkin sama: tyttö ja poika, ne tapaa, mutta homma kusee, sitten kuitenkin joskus kohtalo ne yhteen johdattaa jotenkin hauskalla ja romanttisella tavalla.

(hääohjelmat on parasta, mitä telkkarista tulee IMO. )

Mutta kauheen kivaa on se, että jokainen saa ihan ite päättää, mitä lukee ja mitä ei.

laurafree
Laura loves

Pieces, joo, olisi varmaan siis pitänyt selvittää kuvan sisältö tarkemmin. Se löytyi tosiaan haulla "chick lit", ja kun bongasin sieltä Kinsellan nimen (ja pinkit kannet kaiken kukkuraksi!) ajattelin tosiaan, että joo, selkeetä chick littiä. Kuvan ottaneella on selkeästi ollut oma käsityksensä genrestä..

Vierailija, joo, olen lukenut Harrisilta just Pienen suklaapuodin ja Appelsiinin tuoksun. Appelsiinin tuoksu oli hyvä! Katsokaas ny, selkeästi tykkään yhdestä chick lit -teoksesta!

Tessa, oolrait! En ehkä uskalla kokeilla.

Annisniinii, viittaisin tohon Eevan yllä esittämään pointtiin, että tottahan minäkin tykkään lukea onnellista meininkiä ja onnellisia loppuja ja ja onnellistuttavia kirjoja, mutta niitä on niiiiin paljon muitakin kuin chicklittailut. Apua, ei kai kukaan pidä tätä muotiblogina? En tiedä muodista hölkäsen pöläystä. Tämä on ihan "yleisblogi" elämästäni, ja käsittelee ihan kaikkea, jolla minulle on syvä merkitys - ruokaa, kirjoja, leffoja, ystäviä, perhettä, nojatuoleja, huiveja. Minun mielestäni tässä ei ole pienintäkään ristiriitaa.

Saara S.
Saara Sarvas

MÄÄ RAKASTAN CHICK LITIÄ!!!

Ah. Lisäisin tähän vinon pinon sydänsilmähymiöitä jos palvelin sen sallisi.. Tai no hitto, odotapa, pakko nähdä vähän vaivaa kun on näin tärkeästä aiheesta kyse...

 

442618-royalty-free-rf-clip-art-illustration-of-a-romantic-emoticon-with-heart-eyes.jpg   442618-royalty-free-rf-clip-art-illustration-of-a-romantic-emoticon-with-heart-eyes_0.jpg   442618-royalty-free-rf-clip-art-illustration-of-a-romantic-emoticon-with-heart-eyes_1.jpg

 

Ovatpa ne raskaan näköisiä!

No mutta siihen kirjallisuuteen .. En henkilökohtaisesti lämpeä Kinsellalle, joskin olen kaikki neidin vai rouvan (?) teokset läpi kahlannutkin. Oma makuni on hienostunut ja keskittynyt vain absurdeimmista absurdeimpiin vedoksiin. 

Lempikirjoissani maalataan niin mahdottomia henkilökuvia ja tapahtumaketjuja (tavarataloketjun miljoonaperijätär jonka luottokampaajan laittamat raidat maksavat 4550 dollaria ja raidoitus täytyy tehdä joka 12 päivän välein), että minut hiljalleen kyyniseksi ja kylmäksi muuttava maailma muuttuu hetkessä takaisin paikaksi, jossa kaikki on mahdollista ja toimittajasta saattaa tulla seksikäs agentti joka paljastaa Al Quaidan katalat juonet. 

Kirjoista löytyy myös pettämättömiä mottoja jokapäiväiseen elämään: 

"Jos joku tarjoaa sinulle matkan yksityiskoneella, on vain huomaavaista ottaa se vastaan, sillä henkilö joka olisi reittilennolla istunut vieressäsi saa nyt käyttöönsä kaksi paikkaa!"

 

Loppukevennyksenä kerrottakoon, että nautin myös säännöllisesti naurettavan vakavasti otettavaa kirjallisuutta, joka saakin sitten sen kyynisen kirjaviisaan kusipään takaisin valtaan ;)

Saara S.
Saara Sarvas

Jaa että muutit mun vaakarivin pystyksi Lily... Noh. Ehkäpä joku nyt huomaa mun upeat tekstinkäsittelytaidot ja huomaamattomat viitteelliset hymiöt.

laurafree
Laura loves

Saaralla on oikea asenne tähän(kin)! Ei menny hernettä nenään ja tietää, mistä itse tykkää. Just hyvä! Ps. Kiitti huomaamattomista hymiöistä :D

Jennykin (Ei varmistettu)

Amen, kurjassa yläaste-iässä kahlasin läpi tuppukylän pikkukirjaston kaikki saatavilla olevat NoraRobertsit, TuijaLehtiset,MarianKeyesit jne ja nykyään sitä ajatellessa tulee puisteltua päätä mihin roskaan onkaan tuhlannut aikaansa. Dekkarit ei myöskään uppoa, tosin kummassakin genressä on hyyyvin harvoja poikkeuksia niinkuin kaikessa mitä tästä maailmasta löytyy,kuten Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin, josta pidin hirmuisesti.

tanjah (Ei varmistettu)

En nyt jokaista kommenttia lukenut, mutta on sanottava, että tää bridget jonesin kirjoittaja on itse asiassa kirjoittanu jonkun chick-lit dekkarin. Eli sitäkin on käynyt! Oon ite lukenut lähes kaikki "tunnetut" chick-litit.
Kinsella kirjoittaa yllättävän kivasti, ei siitä kielestä saa runotytöt orgasmeja, mut se on kunnon kieltä, ihan oikeeta kirjakieltä. Se on harvinaisuus chick-liteissä. Mut nyt kun oon piilossa myöntänyt et kinsella on mun pahe, niin totean että onhan tuo ymmärrettävää. Itse omaan adhd-lapsen keskittymiskyvyn ja vaikka luen paljon, niin aivan oikeasti laiskotellessa luen mielummin huonoa kirjaa kuin katsoisin vaikka tv:tä. TV:n ääressä, tietokoneella yms. hölinässä, jossa keskittyminen pirstaloituu kaikkialla, tulee vietettyä tarpeeksi aikaa ja lukiessa vaan lukee. Siks kai chick-litit onkin helposti bestsellereitä, vaikka sisältö olis vaan kuraa. Joskus on kiva rauhoittua, sitä noi on mulle. Ja tietty tässä on ehkä sekin homma, et luen todella nopeasti ja sellaiseen 400-sivuiseen höpötikirjaan ei tuhlaudu merkittävästi aikaa.

hmm tästäkin on kommentoitu aika sotaisasti mut musta chick-lit on yksi hassuimpia asioita mitä tiedän (oon opiskellut naistutkimusta yliopistossa, nyt en vakuuta itseäni......) ja siksi piti kommentoida jotain. Kai tuo ilmiö on vähän samantyylinen kuin harlekiinit ehkäpä? Noin yleisesti ottaen se on aina hienoa, kun joku lukee kirjaa. Eikä vaan niitä cosmoja ym. Ja sitä tarttuu helpommin Kinsellan himoshoppaajaan (hyvä kirja.) kuin johonkin Sinuheen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Heh, tulipa mieleen kun luin blogiasi ja päädyin tähän keskusteluun, että itseasiassa blogisi on aika lähellä tekstiltään ja tyyliltään chick litiä :)

laurafree
Laura loves

Jenny, joo! Ehkä chick littiä lukeville voisi hyvinkin suositella kevyeksi, mutta laadukkaaksi ja viihdyttäväksi lukemiseksi vaikka Donna Tarttia.

Tanjah, se on kyllä totta, että viriketulvan keskellä romaanin lukeminen rauhoittaa. Ja että minkä tahansa kirjan lukeminen on varmaan pelkkää Cosmon pläräämistä arvokkaampaa. Kun vaan jaksaisi vielä laajentaa sitä lukuperspektiiviä (varmaan pitäisi itsekin).

Vierailija, kunhan ei juoneltaan! :D Olen siis tyytyväinen, jos chick litissä myös kiroillaan ja ollaan ahdistuneita äitiydestä. Blogit ovatkin musta laatuhömpän oikeita formaatteja - siinä missä tv-sarjatkin. Ja raikkaan, korkeatasoisen chick lit -teoksen kirjoittamisen voisi laittaa tavoitelistalleen!

vs (Ei varmistettu)

Eksyin postaukseesi Kolun blogista, ja pakko sanoa, että osuit kyllä naulan kantaan. En millään muotoa tuomitse tai ylenkatso ihmisiä jotka tykkäävät laittaa 'aivot narikkaan' chick litillä, mutta allekirjoittaneen aivot alkavat sitä vastoin käydä ylikierroksilla tuossa toinen toistaan kliseisempien juonenkäänteiden ja muka-hauskojen kommellusten loputtomassa suossa.
Luen iltahuvinani pääosin faktapohjaista kirjallisuutta, ja minulle 'aivot narikkaan'-kirjallisuus merkitsee oikeastaan klassikoita + joitakin uudemman ajan kasvatteja, kuten David Foster Wallacea. On varsin ikävää lukea kirjoja, joissa lukija aliarvioidaan täysin, ja siinä mielessä kirjallisuus on minullekin 'pyhää' esimerkiksi televisioon verrattuna. (Minut kyllä pitäisi melko vahvasti huumata ja köyttää siihen valkokankaan eteen, että suostuisin Satuhäitä katselemaan...)
Tuli muuten mieleen, että miksi naisten mahdolliset syrjähypyt kaunokirjallisuuden ulkopuolelle tuntuvat painottuvan kärjistetysti parisuhdeoppaisiin ja astrologiaan? Ns. tietokirjallisuudesta löytyy mielettömän stimuloivia teoksia, jotka saattavat viihdearvoltaankin tulla monilta osin lähelle romaaneja.

On another note: aiemmin kommentoinut nimim. Whilen ei ilmeisesti tosiaan ole koskaan lukenut Tieteen Kuvalehteä (aka Tieteen 7 Päivää), ainakaan kommentistaan päätellen. Ellei minulta sitten mennyt ohi jokin huono vitsi, joka kommenttiin oli piilotettu sarkasmin muodossa...

Kommentoi

Ladataan...