Hampparipuhvetti ja yllätyskäänne

Ladataan...
Laura loves

Oi, miten iloisina lähdimme perjantaina Helsinkiin. Kassissa kilisi kiva pullo punaviiniä ja lukuisia kauniita vaatekertoja lapsille. Perillä odotti ensin rattoisa hampurilaisiltama Metsälässä suosikki-ihmisten luona ja sitten launataina suloinen seikkailuretki Suomenlinnassa. Useita kymmeniä ystäviä koolla, koko Suomenlinnan hostelli vuokrattuna yön yli, ulkona reippailua ja illalla aikuisten kanssa illan istumista lasten koisatessa. Perfetto.

Ah, meitä onnekkaita, jotka olimme välttäneet koko tuttavapiirimme läpikäyneen noroviruksen - tai mikä yrjötauti nyt onkaan ollut kyseessä. (Oletteko muuten huomanneet, että norosta on tullut jonkinlainen yleiskäsite mahataudille? Hämäävää. Kai niitä muitakin yrjötauteja on.)

Kaikki alkoi kivasti. Hampparipihvit olivat medium miinus ja vegeversion portobellot parhautta. Vielä iso tujaus guacamolea sämpylöiden väliin, ai että. Lapset leikkivät idyllisesti räkättäen keskenään ja kuohuviini - anteeksi, samppanja - höyrysi jäisenä.

Kello 20 oloni oli fine. Kello 21 vatsaani nipisti hiukan. Kello 22 puhuimme synnytyksistä seurueen naisväen kera. Kun kerroin ponnistusvaiheen olevan täysin verrattaessa oksentamiseen - kontrolloimatonta, holtitonta kramppailua - tajusin, että minun on päästävä välittömästi vessaan. Taapersin sinne tokkuraisena ja --

no, lopun jätän kuviteltavaksenne. Roikuin seuraavat tunnit vessanpöntöllä tai lavuaarin yllä syljeskellen. Huikkasin hyvästit ystäville ovenraosta ja mietin kuoleman rajamailla, miten saattaisin ikinä selvitä yön yli miljoonista heräilyistä ja imetyksistä tässä olotilassa? Missä sen oksennusämpärin tulisi fyysisesti sijaita, jotten yrjöilisi koko ajan Uljaksen päälle?

Joku jeesus, jumala tai vastaava päätti puolestani, ja kauniisti päättikin. Kärsittyäni kaksi tuntia siirryin täristen vierashuoneen patjalle, kun Uljas alkoi tuhista yön ensimmäistä heräämistään. Kummallista kyllä huomasin, että olo alkoi vähitellen helpottaa. Heti, saman tien! Ja niin vain kävi, etten enää oksentanut kertaakaan. (Ja nyt kun kysyitte, myöskään ripuloinut. Olkaa hyvä. Nauttikaa tästä tiedosta. Tämä on laatublogi. Tell it like it is. Menkää lukemaan Adalmina's Secretiä tai Coco Sweet Dreamsia, jos haluatte ripulittoman lukukokemuksen!)

Vaikka tokenin ennätysvauhtia, Suomenlinnan köörin kanssa oltiin erityisesti sovittu, että kukaan lähipäivinä yrjöillyt ei saavu paikalle, jottei koko jengi sairastu. Palasimme siis maitojunalla Turkuun ennen aikojamme. Kyllä maar kismitti. Ensi vuonna sitten.

Siis vastauksena toissapostaukseen: joo, kyllä se edellinen perjantai oli sittenkin parempi. You win. Tää alkoi hyvin, mutta loppu oli, no, kirjaimellisesti silkkaa paskaa.

 

Ps. Minusta on ollut viimeisten neljän kuukauden aikana mahdotonta löytää kuvia, jossa en olisi toinen tissi paljaana. Niin nytkin. Pahoittelen myös tätä. Jos haluatte tissittömän lukukokemuksen, menkää lukemaan -- jne.

Share

Kommentit

Mindeka
Ma-material Girl

Toi on NIIIN peestä! Mulla kävi vastaavat ajoitukset viime kesänä, kun olimme ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen lähteneet puolisoni kanssa humppaamaan. Lapsi oli oksentanut tiistaiyönä ja tottakai minun tautini alkoi (vasta)  lauantai-iltana, kun olimme saapuneet frendien tupareihin. Ai, että oli tunnelma katossa.

 

laurafree
Laura loves

Klassikko! 

mirba (Ei varmistettu)

kauheinta yrjötaudissa on se, miten nopeasti se alkaa ja se, että se voi alkaa missä vaan. onneksi olit lähellä vessaa! mä pelkään pitkiä lentoja kun oon aina ihan varma, että tauti iskee sen aikana....

asiasta kolmanteen, mitä kautta vuokrasitte sen jokilaiva-asumuksen amsterdamissa (oliko kaupunki amsterdam ja asumus jokilaiva, siitä en oo ihan varma mutta näin muistelisin)? kaveri on lähdössä syksyllä miehen ja vauvan kanssa damiin ja jostain mieleni syövereistä pullahtivat teidän majoituskokemuksenne!

Kommentoi

Ladataan...