Ja pahimpia on aaa-aaaamut!

Laura loves

Kun ajattelen aamujen kauheutta, tuo raivostuttava kappale on viimeinen asia, jonka tarvitsen päähäni puristamaan sitä entisestään, mutta minkäs teet -- se posahtaa aina mieleen. Ja tottahan se on: pahimpia on aaaa-aaaaaa-mmmut, joiden päättymistä ei nää. Itselleni pahin hetki on se, kun jompi kumpi päästää ensimmäisen äläyksensä. Tämä äläys kuuluu kainalostani tai vähintäänkin parinkymmenen sentin päästä, sillä vaikka kumpikin poikasistamme nukahtaa tätä nykyä iltaisin omiin sänkyihinsä, aamulla kumpikin löytyy välistämme. 160 senttiä jaettuna neljälle... You do the math.

Mutta ei minun pitänyt valittaa öistä! Se on oma valituspostauksensa. Takaisin aamuihin: aamut - paskaa. iPhonen vieno ja lempeä herätyskelloplimplombiisi kytkeytyy solisemaan. Ensimmäinen ajatus: eih. Toinen ajatus: eih. Kolmas ajatus: mä en pysty.

Kun valitsin rohkeuden ryhtyä freelanceriksi ja myönsin itselleni sen, etten pidä itsestäni kellokortti-avokonttori -maailmassa, lähdin päivätyöelämästä ovet riemukkaasti paukkuen. Yksi iloni painavimpia syitä olivat aamut. Mun. Ei. Enää. Koskaan. Tartte. Herätä. Jonkun. Muun. Sanelemaan. Aikaan. Otin tästä kaiken irti kolmisen vuotta ja huomasin, että kehoni tarvitsee kymmenen tuntia unta. Tismalleen kymmenen.

Sitten aivoissani tapahtui jokin hämärä naksahdus, ja luovuin ehkäisyvälineistä. Toisen hämärän naksahduksen koin munasoluni hedelmöittyessä. Sitten tuli Sulo, kahta vuotta myöhemmin Uljas. Ei tässäkään vielä mitään. Ensimmäiset vuodet Sulo oli yksityisellä hoitajalla, ja vein hänet hoitoon liukuvasti. Se, että ehdimme minnekään puoli kymmeneksi, oli ihme. Kotiäitiaikoina saatoimme kyllä herätä aikaisin, mutta makoilimme sängyssä joskus miltei tunninkin heräiltyämme. Verkkaista ja söpösti soljuvaa.

Mutta nyt. Tammikuusta alkaen minulla on ollut sängyssäni kaksi päiväkotilaista. Päiväkodilla olisi hyvä olla tasan yhdeksäksi. Sinne on alle kilometri matkaa. Bussilla matkan taittaa kahdessa minuutissa. Pysäkille on 15 sekunnin matka. Ei luulisi olevan kovin vaikeaa...

 

Mutta kun on. Ja tätä se sitten on, älkää edes kertoko, että mihin asti. Jätin oravanpyörän -- ja jouduin siihen salamyhkäisesti uudelleen! Sanoisin, että epistä, mutta kun tämä taisi olla oma valintani.

Olen ottanut käyttöön kaikki konstit, jotta hommat sujuisivat edes kaukaisesti. (Eivät ne suju: joka päivä hukkaan tai unohdan jotain.) Jos näistä on jollekin apua, kopioikaa käyttöön. Ja jos jollain on tarjota vaihdossa vinkkejä, antakaa nyt jumalauta niitä.

 

1) Laitan illalla telkkarihuoneen sohvalle lasten vaatteet valmiiksi. (Mutta silti. Joka aamu jommalta kummalta puuttuu sukat. Huone on täynnä sukkia, mutta yhdellekän ei ole paria. "No toihan on ihan tyylikäs muotijuttu", päiväkodin tädit yrittävät lohdutella eriparisukkalapsiani katsellessaan.)

2) Laitan keittiöön jogurttikulhot valmiiksi, ja niihin pienet lusikat. (Sulolle jälkiruokalusikka, Uljakselle teelusikka.) Tätä voisi tuunata ehkä vielä niin, että kaataisi myslin jo valmiiksi kupposeen ja kippaisi vain luonnonjogurtit päälle aamun tullen? Itse en todellakaan ehdi syödä tai juoda aamulla murustakaan tai tilkkastakaan.

3) Tärkeintä kaikista on asetella villahaalarit, toppahaalarit, kypärämyssyt, pipot, rukkaset, kaulurit, villasukat ja kengät eteiseen lattialle valmiiksi. Ulkovaatteiden pukeminen on se pahin rasti. Se täytyy aloittaa vartti ennen lähtöhetkeä, tai mistään ei tule mitään. Joskus voi maanitella prosessia käyntiin ksylitolipastillilupauksella. Joulukuussa tämä sujui kitkatta, kun kummallakin oli suklaakalenteri. Harmi, ettei elämänkatsomukseni veny pirpanoiden ympärivuotiseen päivittäiseen suklaansyöntiin.

 

Näistä varotoimenpiteistä huolimatta tässä vaiheessa huomaan aina, että en ole ajatellut omia vaatteitani. Revin päälleni jotain vituttavan rumaa. Pesen hampaat ja sudin ripsiväriä, putsaan eiliset meikit silmien alta ja suihkutan tukkaan kilon kuivalakkaa.

Missä mun jumppakassi on? Puuttuuko sieltä rintsikat, vai vesipullo, vai hiuslenksu, vai mikä. Ja kun olen kantanut pihalle lapsia ja kasseja huomaan joka jumalan aamu, että vittu missä mun puhelin on. Odottakaa, äiti etsii puhelimen.

Noni, nyt on kiire, nyt pitää Sulo vähän juosta.

 

Ja juuri tämä ihminen en halua olla. Älkääkä kukana sanoko, että vaihtoehto on herätä aiemmin aamulla. Se ei koskaan ole vaihtoehto.

 

Mutta josko lopetettaisiin toiveikkaaseen duurisointuun? Onneksi aamu on vain aamu -- vaikkei ajatus koskaan kellon soidessa vielä lohdutakaan. Kireyteni sulaa heti, kun olemme hypänneet bussiin (olemme myöhästyneet vain kerran -- kaikesta tästä sekoilusta huolimatta!). Päiväkodilla ihanat tädit hymyilyttävät ja saan pussailla pojat touhuihinsa. Sitten laitan napit korviin, musat täysille ja lähden kahvilaan. Kofeiini virtaa suoniin ja elämä on kauneinta ikinä. Tralafakinlaa. Heippa, aamu. Nähdään ja tapellaan taas humoenna.

Share

Kommentit

Milka Rantamo
Olennaisuuksia

Tässä vaiheessa haluaisin laulaa oman valituslauluni aamukuuden herätyksistä ja seitsemältä alkavissa kahdeksan tunnin kituutuspäivistä toimistossa työssä jota aika pitkälti vihaan, mutta meillä jokaisella on taakkamme. Jos olisin samassa tilanteessa kuin sinä ni varmaan valittaisin siitäkin! :D 

Joskus tuntuu että mun keho käy whinen voimalla.

laurafree
Laura loves

Niinhän se on, että tilanteeseen kuin tilanteeseen leipääntyy. Kävin puolisen vuotta Helsingissä töissä Turusta niin, että piti herätä aina kuudelta. Ja sitten taas yliopistovuodet valitin siitä, että luennot alkoivat jo kymmeneltä. Aamu on aina väärään aikaan. Aina.

suhonen (Ei varmistettu)

Eikö mikään päiväkoti nouda lapsia? Kai edes joku yksityinen on keksinyt tätä tarjota. Aamulla riittäisi, kun heittäisi pirpanat edes jotenkuten puettuna kotiportille kurvanneeseen lämpimään autoon. Ja illalla sama toisinpäin. Jos olin eka tämän keksinyt, niin haluan provikat voitoista!

Elinabeth
Wislabon

Loistava idea! Harmi vaan, että päiväkoti ei saa kuljettaa lapsia esim. henkilökunnan autoilla, vaan on käytettävä julkisia ja takseja...tulisi maksamaan maltaita!
Joskus on tuntunut hassulta hypätä samalla pysäkillä lapsen ja vanhemman kanssa bussiin (lähes naapureita ollaan), töihin ja ottaa lapsi ovella vastaan ja sanoa heipat vanhemmalle...ja kun tietää, että vanhempi ajelee takaisin päin kodin ohi jälleen toiseen suuntaan... Ja iltapäivällä sama töistä kotiin...
Mutta joo, pisteet ideasta! :)
t. Yksityisen päiväkodin täti

suhonen (Ei varmistettu)

Pikkubusseilla ajavia kuljetusfirmoja on maailma täynnä, eli ei tarvitsisi edes itse ajaa. Ja olisi vakuutukset ja liikenneluvat kunnossa.

Jos lapsia otettaisiin kohtuulliselta alueelta ja reitti + aikataulut saisi fiksuksi, niin tuskin olisi yhden tenavan kuljetus suuntaansa edes yhtä kallista kuin vanhemman bussiliput aamuin-illoin-mennen-tullen.

Kannattaisi ainakin selvittää, tuskin Laura on ainoa asian kanssa tuskaileva. Itsekin tuskailisin. Jos siis olisi lapsia.

laurafree
Laura loves

No nyt kyllä, Suhonen! Jep-- olen valmis maksamaan tästä palvelusta miljoonia. Tosin siihen pitäisi kuulua myös lasten pukemispalvelu. Ja ulkovaatteiden pakkaamis-, jos ne menevät siihen lämpimään autoon sisävaatteissaan.

sylvi taimi

jos laitat kännykkään vakiohälytyksen sille viimetippahetkelle, niin kuulet, missä se on hukassa?

laurafree
Laura loves

Oho oho! Nyt kyllä hyvä vinkki! En oo koskaan tullut edes ajatelleeksi! 

Pipopäässä (Ei varmistettu) http://meidankotiin.blogspot.fi

Jep, aamut on... kamalia ja alkavat ihan liian aikaisin. Mulla 4 puettavaa (tai no joku osaa joskus pukea kun sille päälle sattuu) Kasiin vien kaksi ensimmäistä päiväkotiin 15km päähän.

Niin ja väsyn määrää voi kuvata sillä kun aamulla heräsin "yh"-sängystäni, 70cm leveästä laverista, oli siinä kaksi nukkujaa kainalossa enkä ollut edes tajunnut niiden kömpineen kainaloon!

Joku sanoi että näitä aikoja tulee vielä ikävä.

laurafree
Laura loves

Huh, sä oot sissi! Ylävitonen. Mieletöntä touhua.

Ja joo, niinhän ne sanoo. Toistaiseksi on hyyyyyviiiin vaikea nähdä, miten ikävöisin näitä aamuja.

Piksu (Ei varmistettu)

Mä oisin onnellinen, jos saisin herätä vasta 7.45 ja nauttia aamiaiseni kahvilassa. Mutta ei, kello herättää klo 6.15 ja aamukahvit juodaan toimiston nurkassa työkoneen äärellä. Thank god lapsi on vielä isänsä kanssa kotona, ettei sitäkin tarvii lähteä johonkin aamutuimaan retuuttamaan. Siis sitä lasta, ei isää. :P

laurafree
Laura loves

Toi, ettei tartte aamulla retuuttaa ketään, kompensoi :D Ja kyllä mäkin välillä kannan sen pahvimukikahvin työhuoneelle, totuuden nimissä. 

Noo (Ei varmistettu)

Jos sä saat kaksi lasta puettua vartissa, oot kyllä aikamoinen. Mulla menee jo yhden yksivuotiaan pukemiseen melkein sen verran. Ja rakastan aamuja, mutta en enää nykyisin. En kestä sitä, etten ehdi syödä aamupalaa. Ja ei, aiemmin herääminen ei ole vaihtoehto, koska sitten lapsikin herää. Mokoman unirytmi on niin herkkä, että se tasan tarkkaan osaa singahtaa ylös pedistään, kun me muut nousemme. Hyvästi aamupala ja aamu-uutiset.

laurafree
Laura loves

Tässä on se plussa, että Sulo (3.5 vee) osaa jo pukea itsensä. Jos suvaitsee niin tehdä. Psykologinen sodankäynti on olennainen osa aamurituaalejamme :D

Uhkailu, lahjonta ja kiristys. Sitten kun lapset on isompia käytetään kollektiivirangaistusta: yksi kämmää, kaikki kärsii.

Laura ei loves (Ei varmistettu)

Tunnen yhen äidin, joka on useampaan kertaan vienyt lastaan päiväkotiin taksilla, koska muuten ei ois ehtinyt. Kerran lapsi oli taksissa karjalanpiirakka natustellessaan todennut, että "äiti, sun kanssa ei oo kyllä ikinä tylsää".
:)

IidaElisa (Ei varmistettu)

anteeksi vain, mutta toivon, että lastesi nimet ovat muutettu tähän julkaisuun..:) en voi vuodatuksestasi huolimatta ymmärtää kuinka joku voi taittaa kilometrin pituisen matkan bussilla.

Kommentoi