Lehti, joka puhutteli minua

Laura loves

Maaliskuun Trendi löytyi postilaatikosta. "Odota", huikkasin eteisessä takkiin sonnustautuvalle Aleksille, joka teki lähtöä kauppaan, "mä katon tästä Eevan ruokapalstalta, mitä ruokaa voitais tehdä illalla." Pläräsin ruokasivuille. Kasvishampurilainen. Tjaaha. Mustapapupihvit. Mitä telepatiaa tämä nyt on olevinaan? Söimme tätä ruokaa eilen, lähes samalla reseptillä -- vähän eri lisukkein.

Päätin lukea vielä Maria Veitolan kolumnin ennen Sulon päiväuninukutusta. Tjaaha: nainen, jonka paniikkikohtaukset palasivat vauva-aikana.. Itkin juuri eilen illalla Aleksille, että pitää varmaan suunnata lääkäriin ja harkita jopa SSRI-kuuria (edellisestä alkaa ollakin vuosikymmen), koska paniikkikohtaukseni ovat tehneet paluun ja joudun tällä hetkellä usein jännittämään jo etukäteen esimerkiksi kaupunkireissuja, mikä ei ole tietääkseni normaalin ihmisen elämää. (Tai siis normaalia ihmiselämää. Normaaleja ihmisiä nyt ei ole olemassakaan..)

Veitola kirjoittaa selättäneensä paniikin sen verran tehokkaasti, ettei enää joudu istumaan elokuvateatterissa rivin reunassa. Itse en usko koskaan pääseväni siihen pisteeseen, vaan istun reunassa forever, mutta toisaalta minun paniikkikohtaukseni eivät alkaneetkaan 26-vuotiaana vaan 10-vuotiaana: johdan 16 vuodella siinä, miten syvälle paniikkihäiriöisen identiteetti voi iskostua.

Selitin psykiatrian alalla työskentelevälle ystävälleni oireideni paluusta, ja tämä lohdutti minua muistuttamalla, että elän aika kuormittavaa vaihetta juuri nyt -- siksi kohtausten comeback. "Mutta ei mulla oo kuormittunut olo!" protestoin. Vaan kun tarkemmin ajattelen, onhan tässä aika heviä settiä välillä, kun ei ole luonteeltaan mikään superäiti, ahistuu vauvasymbioosista, ja paiskii päivittäin töitä kotona olemisen lisäksi (eli iltaisin ja öisin). Kumpikin lapsi herää sata kertaa yössä ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Silti on hirveän vaikea hyväksyä, ettei vuosien (sinänsä antoisa) terapia tehnyt paniikista pysyvästi historiaa. Pitäisi tajuta, että se tulee olemaan tapani reagoida luultavasti koko loppuelämäni -- juju on vain siinä, miten kohtauksiin suhtaudun. Niistä ei saa enää tulla elämän pääsisältö, se henkeäsalpaava taakka joka rutistaa kaiken muun alleen. En tiedä, selviänkö koko loppuelämäni ilman lääkitystä, mutta se nyt on yksi ja sama. Eivät kaikki selviä ilman migreenilääkitystä, tai epilepsialääkitystä, tai hiivatti soikoon silmälaseja, eikä se tee heistä epäonnistuneita, vajavaisia ihmisiä.

Tähän väliin voipunut huokaus.

Nyt meni diipiksi! Huomenna jotain kolttujuttuja! Moro!

 

Ps. Mutta siis niin, uusi Trendi. En uskalla lukea enää sivuakaan enempää, osuu nyt liian yksiin pavut ja paniikit.

Share

Kommentit

Trendi
Trendi loves

Jaha, nyt jäimme kiinni.... Pitänee käydä poistamassa ne kamerat ja mikit teidän asunnosta.  ;)

Mä luulin olevani ainoa joka ei pysty istumaan leffateatterissa keskellä, vaikka mulla ei olekaan mitään ahtaanpaikankammoa. Mulla olis nyt paljon sanottavaa tähän mutta en jotenkin osaa tiivistää sitä järkevästi. :D On vaan superlohduttavaa tajuta että muutkin kokevat samoja tunteita.

En malta odottaa huomiseen että pääsen lukemaan ton lehden.

 

Reetukka (Ei varmistettu)

Tässä kuusi vuotta SSRI-lääkettä yhdellä muutaman kuukauden tauolla sekalaiseen ahdistusongelmaan syöneenä (ja mikä sanajärjestys tuokin nyt on?!) olen pienentänyt annostusta minimiin haaveena joskus vaikka lopettaa tyystin. Mut siis pitäskö se muka lopettaa vaan lopettamisen ilosta jos on nyt hyvä olla? Niin, eli no worries, lääkettä naamaan jos se auttaa. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Kamala asia, mutta helpottavaa kuulla muistakin, joilla on tuo leffateatteripaniikki. Itselleni tärkeintä on tosin se, että istun takarivissä (ja toki mieluiten reunassa), koska ajatus siitä, että joku istuu takana on hirvittävä. Sama koskee linja-autoissa istumista, keikoilla yleisön seassa seisomista ja kaduilla kävellessä paniikki iskee, jos joku kävelee takana viittä metriä lähempänä.
Terv. Ei-diagnosoitu-paniikkihäiriöinen (jonka onneksi tarvitsee popsia rauhoittavia ainoastaan lentokoneessa)

Kommentoi