Lohtua sunnuntaihin

Ladataan...
Laura loves

Kun aikanaan huomasin ahdistuvani sunnuntai-iltaisin edessä häämöttävästä viikosta, palaveerasin itseni kanssa ja tein radikaalin päätöksen: lopetin kivat päivätyöt ja ryhdyin freelanceriksi. Päätöksestä on miltei kuusi vuotta ja meinaan yhä potkia itseäni miltei päivittäin testatakseni, olenko hereillä. Voiko elämä olla näin vapaata ja näin siistiä. Jos kaikki menee hyvin, jatkan vapaana toimijana loppuelämäni.

Mutta sunnuntait. Ei niihin sisäänrakennetusta angstista silti ihan irti pääse. Sillä vaikka kellokortti ei huuda minun nimeäni maanantaiaamuisin, mieheni nimeä se huutaa. ("Alekshiiii! Aleksshhiii!" Noin.) Ja suunnilleen koko muun maailmankin. Olen osa maailmaa, siksi en yksin pysty taistelemaan sunnuntain lamaannuttavaa voimaa vastaan. Donquijote, tuulimyllyt, jne, kyl te tiedätte.

On yleistä tietoa, että sunnuntaisin ihminen tarvitsee ekstratukea pysyäkseen pystyssä. Siis henkisesti. Tietysti joskus fyysisestikin, jos on sattunut riekkumaan yön läpeensä diskossa häppärituoppi (tai kaksi) kourassa.

Aleksin bändikaverit eivät selvästi tätä faktaa arvosta, koska yhtye treenaa juuri sunnuntaisin. Minusta taas ajatus sunnuntaista keskenäni lasten kanssa tuntuu jotenkin musertavan yksinäiseltä. Luojan kiitos Aleksin ja kumppanien treenikämppä sijaitsee aivan rakkaan Riikan kodin naapurissa. Sinne siis suuntaamme Sulon ja Uljaksen kanssa säännöllisesti parin tunnin sunnuntaievakkoon, ja aina meidät otetaan avosylin vastaan, ja liedellä höyryää lounasta, ja sitten improvisoidaan jälkiruokaa, ja poikien leikit rullaavat. Me kittaamme Riikan kanssa yogiteetä, valitamme väsymystämme, hihitämme lasten omituisille urpoiluille. Ja hetken aikaa sunnuntai ei olekaan ihan niin paha juttu.

 

Share

Kommentit

mixed fuss

No niin just! Vaikka tekisit mitä, juuri sitä tai tätä eikä itse viikossa olisi mitään vikaa, on sunnuntaifiilis ihan oikea mielentila. Kannatetaan, kompataan!

Kommentoi

Ladataan...