Maaginen työpäivä

Ladataan...
Laura loves

Tämä kevät on ollut töiden osalta elämäni paras. Olen ollut koko freelance-urani (jo seitsemisen vuotta, jestas!) tavattoman onnekas toimeentulo sekä työn määrän ja laadun suhteen: toimeksiantoja on ollut aina riittävästi ja valtaosa niistä on ollut mielekkäitä. Mutta tänä keväänä tuntuu, että olen saanut tehdä oikeastaan vain erityisen kivoja töitä, ja niitä on pudonnut taivaasta suoraan syliin aina juuri sillä sekunnilla, kun niitä on toivonut.

Työhuonetoverini voivat tässä kohtaa puhahdella, että anteeksi, mutta miksi sitten hoet joka toinen päivä, kuinka sulla on kiire ja kuinka voi vittu en taaskaan keksi jutulle otsikkoo ja en mä ehdi lounaalle ja ties mitä turhaa kakkaa. Sellaista se on, länsimainen kiittämätön ihmisyys, kun unohtaa pysähtyä miettimään, että hetkinen, voisin tehdä aika montaa juttua työkseni. Teen tätä. Tätä, josta olen haaveillut pikkutytöstä saakka. Tätä, jossa olen hyvä, vaikka välillä muuta luulenkin.

Tätä, jossa saa toisinaan kokea jopa taianomaisia hetkiä. Katsokaahan: julkkisten treffaaminen on olennainen osa työtäni. Olen viimeisten viikkojen aikana lörpötellyt niin maalaislääkäri Kiminkisen (mahtava ihminen!), Noora Hautakankaan (mitä sympaattisin ihminen!), Seppo Hovin (no herranjumala, seppofuckinghovi!) kuin Dannynkin (jeesusristus, ISO DEE!), ja nämä muistuivat vain ensimmäisinä mieleen. Kuten listasta voi päätellä, nämä julkkikset eivät useinkaan ole niitä, joiden kuvilla tapetoin teininä seinäni. Tirskahdus.

Mutta sitten, toisinaan. Ne ovat just niitä.

Kiitos, Jumala, tai siis tässä tapauksessa Rumba-lehti, että kuljetitte minut Manic Street Preachersin takahuoneeseen ja suoraan James Dean Bradfieldin kainaloon. No, ei kainaloon, se oli liioittelua. James ei ole kainaloon kaappaavaa tyyppiä, vaan varautunut walesilaisherrasmies -- joskin rento ja sairaan mukava juttukumppani. Tämän tiesin jo etukäteen, koska tunnen Manics-jäsenet kuin omat sukulaiseni -- sen verran monta kymmentä, ellei sataa, lehtijuttua olen 20 vuoden ajan yhtyeestä päntännyt ulkoa. Yksi elämäni bändejä. Syitä listasin ennen keikkaa Rumballe tänne, mikäli kiinnostaa tarkemmin.

 

Mutta Mänicsit (ja harvinainen fanikuva, en oikeasti ole näin epäammattimainen! Olen tehnyt tämän aiemmin vain Jenni Vartiaisen kanssa, koska no hei, Jenni Vartiainen on jumalatar!) olivat oikeastaan sivuasia. Tarkoitus oli hokea itselle ja muillekin, että tee työtäs laulellen, iloitse siitä, että saat tehdä sitä, mitä rakastat, ja ellet saa, niin ota loparit huomenna ("tänään" olisi ollut liian radikaalia -- saat yön yli miettimisaikaa). Elämä on liian lyhyt päivätyönsä vihaamiselle. Se oikea odottaa tuolla jossain, itse asiassa ihan nurkan takana. Kurkkaa vaan! Minä lupaan pyhittää jokaisesta päivästä pienen sivun kiitollisuudelle siitä, että James Dean Bradfieldin kanssa EU-vaaleista pälättämisestä voidaan maksaa minulle rahaa. Hallelujaa. Elämä on hyvä, työ on hyvä.

 

(Ps. Pidätän silti oikeuden hokea päivittäin "vittu mä en keksi tälle otsikkoo" -fraasin hokemiselle. Sillä vittu mä en oikeestikaan keksi.)

Share

Kommentit

Tsaari (Ei varmistettu)

AAAA, nyt oon katellinen. Ihana fanitapaaminen! Kysymys: kerrotko haastateltavalle että fanitat häntä? Esim just Jamesin tapauksessa?

laurafree
Laura loves

Juu! Sanoin, etten koskaan ota haastateltavien kanssa yhteiskuvia, mutta että tän olen velkaa 13-vuotiaalle itselleni. Eli että oon oottanut tätä hetkeä 20 vuotta. James sanoi awww. Iiiiik!

Vieno (Ei varmistettu)

Siis mikä kuva! Minen kestä tuota Jamesin (Jameksen, heh) ilmettä.

laurafree
Laura loves

Hän painotti ennen kuvan ottamista olevansa surkea selfieissä :D

Toimitus
Toimitus

James näyttää tässä kuvassa niin symppikseltä, että itkettää. Ja aww-kommentti itkettää vielä enemmän. Byäääääää!

Kommentoi

Ladataan...