Ole hiljaa

Laura loves

Pärjäisitkö 48 tuntia puhumatta? Minä pärjään -- todisteitakin on. Tässä:

vietin toissaviikonlopun hiljaisuuden retriitissä Rymättylän uumenissa. Kerta ei ollut eka: tämä oli neljäs retriittini, ja pyrin käymään retriitissä kerran vuodessa. Tahtoisin suositella konseptia ihan kaikille. Iiiiihan kaikille.

Tiedän, mitä ajattelette nyt. Olen törmännyt näihin muutamaan vakioreaktioon sen verran monta kertaa.

Eli: en mä pystyis! Kyllä sä pystyisit. No, ensinnäkin kannattaa puntaroida, mikset pystyisi. Luultavasti hiljaisuuden retriitti tekisi juuri sinulle hyvää, jos ajatus tuntuu haastavalta. No, jos erosit juuri ja olet aivan kappaleina tai kärsit vakavista mielenterveysongelmista eli olet jotenkin akuutissa kriisissä, retriitti ei ole välttämättä oikea juttu juuri nyt. Mutta kaikille muille the time is now!

Mä alkaisin ihan varmasti nauraa. Ymmärrän pelon, mutta yllättäen retriitissä on tosi luontevaa, ei siellä naurata holtittomasti. Toki nauru on joillekin panikkireaktio tai defenssi epämukavassa tilanteessa. Sittenpähän naurat. Se ymmärretään, eikä se haittaa ketään.

Mä alkaisin ihan varmasti itkeä. Ihan mahdollista, koska hiljaisuus nostaa esiin tunteita, jotka pystyy arjessa hautaamaan kaiken, no, arjen alle. Mutta retriitissä voi myös itkeä.

Mitä siellä sitten tehdään? (Tämä perustuu omaan kokemukseeni viikonlopun mittaisesta pe-ilta --> su-iltapäivä hiljaisuuden retriitistä.) Ensin majoitutaan yhden hengen huoneisiin, jotka mun retriittimestassa eivät ole mitään ylellisiä hotellihuoneita, vaan tosi kasareita leirikeskushuoneita. Se on tavallaan tarkoituksenmukaistakin: retriitti ei ole pröystäilyn juhlaa, vaan koruton ympäristö tukee sisäänpäin kääntymistä ja retriitin meditatiivista luonnetta. Tällä kertaa mukaan huoneeseen sai ruusun ja maljakon! Se oli kerrassaan liikuttavaa.

Sitten syödään illallinen ja sen jälkeen retriitin ohjaajat (joita on muutama -- kaksi tai joskus kolme) pitävät johdanto"luennon", jolla kertovat käytännön jutuista ja johdattavat retriitin teemaan. Minun viimeviikonloppuisessa retriitissäni teema oli meditatiivinen kirjoittaminen eli dialoginen kirjoittaminen. Sisäistä vuoropuhelua rustasin koko viikonlopun jännetuppitulehduksen uhallakin. Hiljaisuus alkaa tässä vaiheessa.

Hiljaisuus ei tarkoita, etteikö kanssaretriittiläisille voisi nyökätä tai hymyillä kohdattaessa. Kommunikointi ei ole siis kiellettyä, mutta se on sanatonta. Apua saa kyllä huutaa, jos liukastuu kalliolla... Ja taisin mumista vahingossa kerran kiitoksen viikonlopun aikana, kun joku piti minulle ovea auki.

Sitten koittaa eka hiljaisuusblokki. Klo 18-21. Sitten iltapala. Hiljaisuudessa tai meditatiivisen musiikin soidessa.

Nukutaan yön yli.

Aamupala. Hiljaisuutta. Virikepuhe: Hiljaisuuden kuvauksia kirjallisuudessa. Kirjoitusharjoituksia. Lounas. Lounaalla retriitin ohjaaja luki tällä kertaa Vaeltajan kertomuksia ortodoksiluostarityyliin (tai siis että luostareissa tämä lukeminen ruokaillessa on tyypillistä. Se hidastaa ruokailua ja fokusoi. Pitää pureskella ruoan lisäksi ajatuksia.). Hiljaisuutta. Kirjoitusharjoituksia ja virikepuhe. Iltapäiväkahvi ja joku viineri tai kakunpala. Hiljaisuutta. Illallinen. Rantasaunassa kylpemistä, järveen pulahtelua (en minä, marraskuussa, hyvänen aika! Mutta ne muut!). Hiljaisuutta. Iltapala. Hiljaisuutta. Nukutaan. Aamupala. Jne.

 

Jätinkö jotain mainitsematta? No okei, Jeesuksen. Kun aikanaan hakeuduin ekaan hiljaisuuden retriittiini, törmäsin googlailuissani vain Hiljaisuuden ystävien retriitteihin. Retriittejähän järjestetään joka lähtöön: joogaretriittiä, detox-retriittiä, jne. (Näihin vinkki bloggauksen lopussa!) Itse halusin olemaan hiljaa, ihan yksin, metsän keskelle, en harjoittamaan, harrastamaan tai suorittamaan mitään. Jokin urheiluretriitti olisi minulle sitä, koska en ole joogi. Joogille se olisi tietysti jotain ihan mutta. Lisäksi en kestä mitään esittelykierroksia, ryhmätöitä, tms. Retriitissä haluan puida päiväkirjaan mennyttä ja tulevaa, olla itse ja yksin.

No, tämän tyyppistä retriittiä tarjosivat tuolloin vain kristilliset tahot ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä tässä kotikulmilla. En tiedä, olisiko kristillinen retriitti vannoutuneelle ateistille liikaa -- riippuu täysin persoonasta. Itsehän olen kaikkien uskontojen kanssa iloisesti flirttaileva hengellisyysnarkki, joka saa hengellisyydestä pal-jon, oli kyse sitten buddhalorujen chänttäämisestä tai ikonien edessä itkemisestä. Minulle kaikki on yhtä ja samaa: rikasta, mystistä ulottuvuutta elämään. Minulle ei siis ole mikään ongelma osallistua näihin seurakunnan järjestämiin retriitteihin, eikä niissä kenenkään uskoa kysellä tai testata. Päiväohjelmaan kuuluu hartaushetkiä, joissa veisataan virsi tai kaksi tai laulellaan Taize-lauluja -- niihin voi osallistua, jos tahtoo, aivan mielensä mukaan. Retriitti ei velvoita mihinkään yhteiseen osallistumiseen: koko kaksi vuorokautta voi viettää nukkuen omassa huoneessaan, mikäli mielii. Minä osallistun valtaosaan rukoushetkistäkin, koska rakastan karismaattisia pappeja ja koko kristinuskon kuvastoa ja inspiroidun rukouksista, vaikken voi uskovaiseksi itseäni nimittääkään. Mutta joo: tämän voi puntaroida tykönään, että onko pelkkä järjestäjätaho jollekulle liikaa. Voihan se olla. Itse voisin siis ihan yhtä hyvin osallistua johonkin buddhalaisretriittiin, olen hengellinen kameleontti.

Retriittikassin pakkaaminen on aina herkkuhetki. Tiedän, että edessä on 48 tuntia silkkaa ihanuutta ja hengitystilaa. Pyrin rakentamaan elämykselle mahdollisimman hyvät puitteet. Siispä mukaan pakataan:

- alusvaatteet (alkkarit eivät saa kiristää eivätkä valua, ne mukavimmat puuvillaiset siis + rintsikat vapaaehtoiset -- päädyn aina kuitenkin pakkaamaan kävelylenkkien johdosta, ettei daisarit hölsky)

- silkkivillakerrasto (unelmaiseen lööbailuun)

- villasukat (tietenkin!)

- mukavimmat verkkarit ja pehmoisin trikooyläosa

- ulkoiluvaatteet ja lenkkarit

- vähintään kaksi romaania (etteivät lopu kesken!) ja kenties joku omaan mielenmaisemaan uppoava hengellinen kirja (otin tällä kertaa mukaan metropoliitta Johanneksen ajatelmateoksen, koska asumme metropoliitta Johanneksen synnyinkodissa -- kai mä oon muistanut kertoa tän?)

- päiväkirja (tai kaksi, saattaa loppua kesken, tekstiä syntyy tolkuttomasti!) ja kynä, jossa ihanin tietämäsi jälki

- kynsilakka (missään ei ole koskaan niin paljoa lakan kuivatteluaikaa kuin retriitissä! En usko, että Jeesuskaan panee pahakseen kauniin värisiä kynsiä)

- kaikki ihanat sampoot ja mömmöt, joilla lotrata puusaunan löylyin avaama iho huippukuntoon

Ei näitä:

- läppäri (tämä on retriitin vihollinen numero 1!)

- aikakauslehdet (joo, ihana lukea, mutta tarkoitus on irrota ajasta ja paikasta ja hi-das-taa, ei plärätä hektisesti ja silmäillä silppua. Myönnän, että laistin tästä aavistuksen: minulla oli tällä kertaa mukana Glorian Ruoka & Viini, koska suunnittelin joulun ruokalistat eräänä joutilaana hetkenä.)

- kännykkä (laita laatikkoon ja tarkasta iltaisin, onko hätätekstareita, jos et muutoin saa mielenrauhaa. Kännykän voi myös sulkea kokonaan ja antaa hätätapausten varalta ohjaajan numeron kotiväelle. Tätä toimintamallia käytetään monissa retriiteissä. Mutta unohda kännykkä siis koko päiväksi, älä edes vilkuile sitä. Kuulostaako mahdottomalta? Juuri siksi tarvitset tätä.)

 

Jokaisen on helppo ymmärtää, mitä luksusta retriitti on perheenäidille. Tulla viidesti päivässä valmiiseen pöytään, toimia joka minuutti mielensä mukaan kenenkään muun aikatauluja tai mielihaluja kuuntelematta, nukkua kellon ympäri, jne. Mutta se on luksusta, ihan yhtä mieletöntä luksusta, kaikille muillekin. Kävin retriitissä ennen perheytymistä ja yhtä mahtava elämys se oli silloinkin. Kaupungin valo- ja melusaaste on kaukana. Ärsykkeet eivät nakuta aisteja joka suunnasta koko ajan. Oman elämäntilanteensa näkee kaukaa (30 kilometriä riittää ihan hyvin etäisyydeksi) ihan eri tavalla.

Kyllähän kotonakin voi pyhittää viikonlopun lukemiselle ja lepäilylle, mutta tutussa ympäristössä näkee aina jotain tehtävää, korjattavaa, siirrettävää, järkättävää. Mieli ei pääse irti arkikuviosta. Siksi vetäytyminen.

 

Ja niin se viikonloppu taas hujahti. Makoillen, lukien, kirjoittaen, kävellen, saunoen, syöden, nukkuen. Sunnuntaina iskee aina sama olo: "Mä niin haluaisin jäädä tänne miks tää jo loppuu nyyh byää." Veikkaan, että sinulle voisi jäädä ihan sama fiilari.

Mitä vielä epäröit? Pulinat pois.

 

Ps. Ne muut retriitit! Olin elokuussa Kaisun kanssa tekemässä Mondoon juttua Loviisassa sijaitsevasta hyvinvointikeskus Villa Mandalasta, jossa järjestetään muun muassa jooga- ja detox -retriittejä. Paikka on aivan mielettömän kaunis ja sitä vedetään kovalla ammattitaidolla. Kannattaa siis tutustua tarjontaan! Hintaluokka on toki erilainen. Seurakunnan retriitti, viikonloppu & täysihoito 65€ (opiskelijat ja työttömät muistaakseni vielä vähemmän). Mandaloissa sun muissa voi melkein lisätä nollan perään... Siellä tosin sitten piisaa ohjelmaa ja ruoka ei ole rymättyläläisen emännän paistelemaa ryynimakkaraa (kyllä!) vaan raakaruokaa ja muita hienouksia. Ei näitä siis voi verrata. Hyvää tekevät kaikki. Etsi omasi ja heittäydy. 

Share

Kommentit

Hosuli
Hömppäblogi

Oooo miten kiinnostavaaa! Voin kuvitella, että johonkin hektiseen elämäntilanteeseen tuo ois ihan täydellinen viikonloppu. Ja varmaan melkein mihin vaan tilanteeseen tosiaan. Onko se Mondo-juttu jo ilmestynyt? Tekis mieli lukea.

laurafree
Laura loves

On ilmestynyt! Nyt tais tulla jo uus numerokin.. Äh, oon vähän sekasin laskuissa. Tää Villa Mandala -juttu oli Barcelona-kantisessa Mondossa.

Amma
Why you little!!

Oo, kuinka mukavan kuuloista. Omaa pikaretriittiä on aina työreissut ja niiden illat kun saa vaan löhötä hotellihuoneessa ja möllöttää. Oh!

Oman retriitin voisin suorittaa myös vanhempien Kuusamon mökillä, ei sähköjä eikä juoksevaa vettä. Olisi kyllä tekemistäkin sen vedenkannon ja ruoanlaiton sun muun kanssa, mutta silti, rikkumaton hiljaisuus!

laurafree
Laura loves

Joo! Työmatkat on kyllä retriittiä itse kullekin. Hiljaiset illat hotellilla. Pa-ras-ta. Mutta päivisin joutuu pälisemään ihan liikaa..

Emma

Lauraa astetta kovempana ateistina mäkin voin suositella srk:n retriittejä mitä lämpimimmin. Aivan parasta, talvella ois tarkotus taas lähteä. Mä pakkaan mukaan joogamaton, kirjan, hyvät kengät ja piirustusvälineet. Ja nautin niistä yhteishoilotuksista. Sanoinko jo et parasta?

laurafree
Laura loves

No niin just, Emma, testify! Jeesusretriitit: suositellaan piinkoville ateisteillekin :D

aurapursi (Ei varmistettu) http://auranseikkailut.blogspot.com

Eipä olisi aamu voinut paremmin alkaa tänään! Sain mielenrauhan ja pääsin tunnelmaan jo lukemalla sun tekstiä. Kuulostaa aivan täydelliseltä. Taidankin joululahjaksi järjestää itse itselleni retriittireissun jonnekin!

Kiitos ihanasta jutusta ja iloja joulukuuhun! :)

-Aura

laurafree
Laura loves

Kiitos ihanasta kommentista! Mä ostin kerran äidilleni lahjakortin retriittiin joululahjaksi. Mielestäni söpö idea. Toki ketään ei voi pakottaa retriittiin tuppisuuharjoituksiin, mutta jos tuntee lahjan saajan tarpeeks hyvin ja tietää, että se hältä luonnistuisi.. Eli toivottavasti joku läheisesti lukee tämän!

sylvi taimi

heh, mulla kyllä hiljaisuus rikkoutuisi, jos järveen yrittäisin... itselläni ei täällä metsän keskellä asuessa ole hiljaisuudesta pulaa, mutta oli silti (tai oikeastaan juuri siksi!) inspiroivaa lukea tämä. arkeni onkin luksusretriittiä! uudelleenasennoitumisen paikka.

laurafree
Laura loves

No niin! Luksusretriittiarki. Nauti!

Riikka Hunajaista (Ei varmistettu) Http://hunajaista.bellablogit.fi

Mä tarvitsisin tota niin kipeästi! Puhun joka päivä tauotta lapsille, minun on oltava saatavilla fyysisesti ja henkisesti vain toisten tarpeita varten...illalla kotona sama juttu. Mä tarvitsisin aikaa vain olla hiljaa, pohdiskella, tuijottaa eteeni, itkeäkin, avata silmät itselleni...koska on seuraava?

laurafree
Laura loves

Tällä seudulla on miltei joka viikonloppu tarjolla, täältä lisäinfoa. Esim. helmikuussa uniretriitti, oi! Se tosin näkyy olevan vähän kalliimpi. Sopis kyllä ehdottomasti sulle!

anna-liisa (Ei varmistettu)

Käyn joka päivä katsomassa, eikö täällä jo olis uusi bloggaus, mutta ei vaan....

kyllitäti (Ei varmistettu)

kaikki kxxxpäät laiskottelemaan! vidun hienoa.

Kommentoi