On the road

Laura loves

Totuttelen vasta siihen, että Uljas pärjää jo miltei kokonaisen päivän ilman minua -- ja rintani juuri ja juuri miltei kokonaisen päivän ilman Uljasta. Toistaiseksi ajatus on vielä uskomaton -- ja sen toteutus vielä uskomattomampaa. Mutta niin vain hyppäsin lauantaiaamuna alennuslipun kera linja-autoon, annoin auringon sokaista silmäni ja päiväkirjan kurkistella kutkuttavasti uudesta, hurmaavasta kevätlaukustani (kiitetään taas tässä välissä Riikkaa ja hänen hutiostoksiaan). Kaikki oli hetken niin pakahduttavan onnellista: sielun täyttävä vapaus, perillä odottava, lauantainen Helsinki ihmeellisine uusine tuttavuuksineen, menopelin pyörien alla rullaava valtatie.

No, tässä vaiheessa kaadoin tietysti kehnosta termosmukista (kuinkakohan monta olen vuosien varrella saanut yrityslahjaksi? Lopettakaa heti huonolaatuisilla termosmukeilla lahjonta! Antakaa rehellisesti viinaa!) kahvit ensin kirjoittamani onnittelukortin päälle ja sitten housuilleni. Lopulta koko uuden kassin sisältö ui haaleassa maitokahvissa. Kimpaannuin mukille siinä määrin, että jätin sen bussiin. Sitten takana istuva, koko yön ryypännyt poika alkoi koputella olalle ja pyytämään palveluksia (kyllä, pidin hänen oluttölkkiään pystyssä kun hän kävi pissalla) ja laulamaan kovaäänisesti. Takapenkin riitaisa perhe sinetöi setin.

 

Ja silti. Silti sydämeni lauloi hoosiannaa, sillä minä istuin bussissa yksin, oli lauantaiaamu ja edessä kokonainen oma päivä. Siitä ihanasta päivästä lisää tuonnempana.

Share

Kommentit

Salainen blogi-ihailija (Ei varmistettu)

Olisin linkittänyt salainen blogi-ihailija -kuvan mutta hädin tuskin löysin kommenttiboksin joten ei tänne nyt kuvia laitella. Terveiset kuitenkin innokkaalta lukijalta Turusta!

Kommentoi