Ruokaremppa tuloo, mutta missä työkalupakki?

Laura loves

Lomakuvat, nuo tunnetut herättäjät & ravistelijat. Luulin näyttäneeni Tanskassa suurelta tyylikuningattarelta (ruutuja! paljetteja! timantteja! haalareita! silkkiä!), mutta kameran ruudulla (miksi, oi miksi koskin zoom-nappulaankin) paljastuin isoksi valasmöhkäleeksi, jonka pää on miniatyyrimaisen pieni verrattuna muuhun kroppaan. Hermo menee.

En voi enää hokea pitkin katuja ja kujia, kuinka "mä kato synnytin ihan äskettäin", koska lapseni täytti lauantaina vuoden. Nämä eivät enää ole raskauskiloja, eivätkä vauvakiloja. Ne ovat jotain ihan muita kiloja. Ja niistä ainakin seitsemän (7) on saatava nyt tiehensä, jotta pääsen takaisin kuuluisaan hyvän olon painooni.

Se on se, jossa pysyn suht kivutta. Se on se, jossa pystyn syömään hyvin ja reilusti. En tavoittele enää vitosella alkavaa painoa, vaikka siihen jollain ihmedieeteillä olen joskus pinnistellyt. En voi koskaan ylläpitää vitospainoa, eikä siihen ole intressiä. Mutta kun pääsisi edes siihen kuuskakkoseen.

Tästä teemasta on vaikea kirjoittaa, koska halveksun öbaut norrmaalipainoisten ihmisten laihduttamista siinä missä muutkin fiksut ihmiset. Maailmassa on aika lailla tärkeämpiäkin asioita, joiden parissa askarrella ja uurastaa.

Lisäksi olen aivan ymmällä siitä, miten aion nyt muka laihduttaa. En tahdo laihduttaa leikkaamalla rasvan määrää. En tahdo laihduttaa leikkaamalla hiilarien määrää. En tahdo laihduttaa alkamalla superfoodeja vetäväksi hurupääksi.

En syö mielestäni kehnosti. Syön sikana kasviksia ja luomua ja neitsytkookosöljyä ja hampunsiemeniä ja oliiviöljyä ja kaikkea sitä, mitä pidän terveellisenä. Suurin osa ihmisistähän julistaa pysyvänsä tällaisella välimerellisellä ruokavaliolla hoikkana ihan itsestään. Hyvät teille.

Mutta ehkä avain olisikin tuossa yhden lauseen alussa: syön ihan sikana. Syön määrällisesti valtavasti. Yhtälöön mukaan seuraava: en ole aktiivista häärääjätyyppiä - olen lukija, olen kirjoittaja, olen nettiaddikti, olen unelmoija, olen laiskiainen. En siivoa, en huseeraa. Harrastan ohjattua liikuntaa jokusen kerran viikossa, mutta loppuajan lötkötän. En siis kuluta paljoa - ei ole varaa ahmia hevosena. Muistan kyllä edellisiltä laihdutuskuureilta (tuo kamala sana, jota haluan välttää!), että alle viikossa pienempiin annoskokoihin tottuu. Mutta en halua käydä läpi edes sitä tottumisvaihetta, vaikka se kestäisikin vain päiviä!

En halua laihduttaa ehdottomasti, koska se kuulostaa idioottimaiselta. Siis niin, etten voisi syödä yhtä keksiä tai puolikasta pullaa kahvipöydässä, mainiossa seurassa. Sellaista harjoittaessaan saa aina kuulla olevansa ihan höpsö - tavallaan oikeutetusti, mutta toisaalta jotkut ihmiset eivät tajua meitä kohtuuttomia, joille kaikki tai ei mitään on ainoa vaihtoehto. No, siinähän se taas on naputettuna: tuohon ajatusmalliin minun pitää pureutua. Miksi kaikki tai ei mitään? Miksi en voi nauttia kourallisesta sipsejä, miksi se on megapussi or nothing?

Mikä lienee se metodi, jolla nyt saisin itseni ruotuun ilman höperöä hifistelyä, kaloreiden laskemista tai kaikesta kieltäytymistä? Kysymys on retorinen: ette te siihen voi vastata, koska nämä hommat linkittyvät niin olennaisesti ihmisen persoonaan. Toki loistavia omakohtaisia vinkkejä saa antaa.

Mutta jotain on tehtävä. En halua kuluttaa enää sekuntiakaan elämästäni suhteettoman kropan soimaamiseen. En myöskään tarkoita, etteikö joku saisi painaa ihan rauhassa vaikka sataa kiloa. Tiedän roppakaupalla itseäni isompia, reheviä kaunottaria, joilla on timanttinen ryhti ja itseluottamus. Sehän se tärkeintä on. Luulen muuten, että oma painonikin olisi ihan jees, jos ruumiinmuoto olisi emäntämäisen ihana. Mutta kun on siunattu rimppakintuilla ja  juuri ja juuri A-kupin tisseillä ja vatsa on kuusi kertaa niiden kokoinen, look ei ole ihan ideaalein mahdollinen. Jos painoni jakautuisi tasaisesti, voisin näyttää vallan mukavalta. Vaan vartalotyyppi on vahva O. Dämn you, oo!

Huhheijaa. Kyllä maar hävettää jauhaa tällaista ulkonäkökeskeistä minäkinhaluunollaheilaiha -shaissea. Menen ripottelemaan tuhkaa päälleni ja laatimaan loppuviikon ruokalistaa.

Share

Kommentit

Eevakaikkimitärakastin (Ei varmistettu)

Mahtavaa että kirjoitit tästä, tää ois nimittäin voinut olla suoraan mun näppikseltä sillä erotuksella että a) mulla ei ole edes tota vauvakilosyytä ja b) en olis ikinä uskaltanut kirjoittaa tästä julkisesti. Jotenkin kun itse kuitenkin on vahvasti sitä mieltä, että ulkonäköpaineet on syvältä ja ettei kaikkien tosiaankaan tarvii olla timmissä kunnossa ollakseen kauniita, tuntuu ihan petturimaiselta kun kuitenkin itse haluais laihtua sen jokusen kilon. (Nähtyään muutaman varsin havahduttavan kuvan itsestään ja huomattuaan eräänä aamuna, että puolet mun vaatteista ei enää mee päälle...)

Tästä tulee nyt luultavasti kamala sepustus, mutta pakko sepustaa, kun ollaan näköjään tismalleen samassa tilanteessa tavotepainoa myöten. Mäkään en edes haaveile vitospainosta tai mistään ihan kiinteästä kropasta, koska tiedän että siihen päästäkseni mun täytyisi luopua ihan kaikista herkuista ja urheilla ihan hitosti, ja totta puhuen tykkään niistä herkuista enemmän kuin superhoikista reisistä. Tavoitteenani on siis mahtua kaikkiin vaatteisiini ja hyllyä ihan vähäsen vähemmän, mutta tiedän ihan realistisesti etten mä tuu ikinä mahtumaan mihinkään koon 27 farkkuihin, koska tykkään liikaa kaikesta paheellisesta. Ja se on ihan ok!

Mulla auttoi se, että myönsin ihan suoraan että tässä ollaan nyt laihiksella. Monta kuukautta yritin selitellä tätä itselleni ja muille jonain "yritän vaan syödä vähän terveellisemmin ja liikkua vähän enemmän" -lässynläänä, mut vasta sitten kun uskalsin myöntää mistä tässä on oikeasti kyse, alkoi tapahtua jotain ja kaikki alkoi tuntua helpolta! Jos söisin vaan SUPERterveellistä ruokaa tai välttelisin hiilareita, niin ei varmaan tarviis laskea kaloreita ikinä, mutta koska tykkään ajoittain näiden vihersmoothieideni ja hampunsiementen lisäksi syödä myös vehnämössöä ja sokeria ja sipsejä ja juoda viiniä, niin olen huomannut että kalorien laskeminen on hyvä juttu. Silloin voi syödä kaikkia pahisherkkuja kohtuudella eikä tarvii jättää mitään kokonaan pois, mutta annoskoot pysyy sentään jotenkin kontrollissa. Yllätyksekseni olen kuitenkin huomannut ettei se kalorien laskeminen olekaan mitenkään ahdistavaa vaan listamaanikkona saan siitä jopa jotain outoa tyydytystä! Käytän Kalorilaskuria ja sen mukaan mulla menee joka päivä tavoitekalorit yli, mutta se on ihan ok, koska sillä ne pysyy sentään kohtuullisina. (Mä voin oikeasti syödä päivän aikana viisi croissanttia, ei mikään ongelma. Mutta kun ne laittaa tonne niin tulee sellanen olo että nyt akka joku roti, ja ehkä sitten syö vaan sen yhden.)

Mut siis joo, tsemppiä hirveästi - ehkä meidän pitää perustaa joku valveutuneiden naisten laihdutusklubi, jossa tiedostetaan että ulkonäkökriteerit on modernia hömpötystä mutta halutaan silti vähän pienemmät reidet :D

Siiri (Ei varmistettu)

No mut hei sit mäkin haluan tohon Eevan klubiin! Mullakaan ei ole mitään tekosyitä kuin se, että tykkään syödä, ja ihan sikana :) Ja vitospaino... no, se oli ehkä joskus ala-asteella. Mutta jos edes se 64, se olis ihana.
Koska sinä ja Eeva sanoitte kaiken kuin olisin lukenut omia ajatuksiani, en lisää muuta kuin:
Omalla kohdallani olen todennut, että kaikki-tai-ei-mitään -luonnettani hillitsee parhaiten se, ettei kauppaan mene nälkäisenä tai ilman kauppalappua. En osta megapussia, koska tiedän syöväni ne kaikki, vaan ostan pikkupussin. Jostain syystä se sipsien mättääminen loppuu vasta kun pussin/kulhon pohja näkyy, niin jos on pieni pussi, se näkyy aikaisemmin. Tai sitten laittaa isosta pussista pieneen kippoon ja pussi takaisin ylimmälle hyllylle kaappiin.
Noh, ehkä ihan itsestään selviä juttuja. Että joo joo joo... Mua itseeni ärsyttää jos saan jotain "syöt vaan vähemmän" vinkkejä, ihan niinkun en tietäis, että syömällä vähemmän kuin mitä kuluttaa, laihtuu. Mutta kerroinpahan silti. Jos vinkit vaikka toimisivat edes jollenkin sellaisena "Aivan!" herätyksenä.

Go With the Flow

Ihanaa, jollain muullakin on ongelma megapussi-eimitään ! Omistan nollaitsekurin, jos aloitan esimerkiksi keksien syömisen, vetäisen koko paketin kerralla. Perseestä !

Johannapimpulapampula (Ei varmistettu)

Liityn jonon jatkoksi. Käyn tätä painokeskustelua tällä hetkellä itseni kanssa todella kiivaasti. Että onko mulla "oikeus" laihduttaa, miksi oikein haluan laihtua, kannattaako laihduttaa ja miten tekisin sen "järkevästi", koska minulla on historiaa erittäin ei-järkevästä.

Oon siis lihonut tässä viimesen kolmen vuoden aikana 6-7 kiloa. Ja mulla ei oo ees sitä raskaustekosyytä. Paino huitelee normipainon ylärajoilla. Käytännössä mulla ei ole siis mitään terveydellistä syytä laihduttaa. Liikun joka päivä (vähintäänkin kävelen koiran kanssa), kunto ok. Syön muuten terveellisesti, mutta myöskin ihan_liikaa ja sitten sitä sokeria.

Tunnen itseni painavaksi. En jaksa juosta niin kuin ennen. Kesävaatteissa olo on epämukava. Jalat ovat ihan selluliittiset. Mutta ehkä rasittavinta on tissit. Ceestä eehen parissa vuodessa. Se ei ole kivaa. Nuo saatanan melonit on oikeesti tiellä joka paikassa ja koska en muutenkaan ole kauhean "naisellinen", ne haittaavat ja häiritsevät. Pitääkö mun vaan tottua olemaan TISSIEMÄNTÄ, persevä ja reitevä? Onko ihan vammasta ja sairasta laihduttaa vain ulkonäön takia?

Joka toinen päivä päätän että on, joka toinen päivä päätän että ei.

Joka toinen päivä päätän esim. vähentää sokerin syöntiä, joka toinen päivä päätän että oon ihan hyvä tällasena. Joka toinen päivä päätän että voin herkutella juhlien kunniaksi, joka toinen päivä tajuan että juhlia on ihan liikaa. Joka toinen päivä oon tyytyväinen, joka toinen päivä kropan tila masentaa.

Että ei nyt ollu mitään neuvoja, mut too sun kirjoitus kuulosti niin tutulta, että tunsin tarvetta ilmaista.

laurafree
Laura loves

Olen liian hikinen ja uupunut kommentoidakseni pidemmin, mutta voi lääh, miten onnelliseksi tulin näistä! Meitähän ois jo aika hyvä samanmielisten (ja -kokoisten, heh) remmi kasassa, Järkevät Tavallaan-Semi-Laihduttavat Syömistä Rakastavat Ihanuudet. Tavoitepaino: kuuskytjarisat.

Mä oon nyt kiinnittänyt huomiota syömiseeni jo kolmen päivän ajan ja oon ihan poikki :D Missä megapussi! (Ei, en aio.)

Johannapimpulapampula (Ei varmistettu)

Ja tuo kaikki-tai-ei-mitään, josta kaikki tässä ketjussa myös mainitsivat. Oon ihan samaa kategoriaa. Kohtuus ei kuulu käytökseeni ruuassakaan.

Yksi pala suklataa on ihan naurettavaa pelleilyä. Mulle se juttu on nimenomaan se että sitä herkkua on paljon. Jos en voi saada koko suklaalevyä, olen mieluummin ilman. Yksi suklaakonvehti jossain tyynyllä on mulle ihan yhdentekevä. Voisin periaatteessa säästää sitä laukussani vaikka ikuisuuksiin. Mutta annapa olla jos hotellin tyynyllä olisi suklaalevy! Huhhuh.

Olen tunnesyöjä (YLLÄRI). Se ahdistaa suuresti. Syöminen on pako arjesta ja tunteista. Oon koittanut opetella tietoista syömistä (vs. ajattelematon ahmiminen) mutta kun se on niin tylsää! Ei siitä saa kiksejä! Parasta on vetää sipsejä tai suklaata ajattelematta yhtään mitään!

Vammasinta on että TIETÄÄ mikä olisi hyväksi itselle, muttei pysty siihen. Repsahdus (ehkä kammottavin laihdutustermi ikinä, en voi uskoa että käytän sitä!) tulee joka_päivä. Oho, söinkin neljä leipää yhden sijaan. Oho, söinkin puoli litraa jäätelöä yhden siivun sijaan. No, en syö niin paljon illalla. Oho, söinkin iltapalaksi pitsanjämät (heh, ihan kuin niitä jäis :D) ja sit vähä turkkilaista jugurttii ja vähä viel leipää...

laurafree
Laura loves

Niin just! Suklaalevyjä tyynylle! Mutta mä en pysty kyllä jemmaamaan laukussa sitä yhtäkään konvehtia. Kiskasen sen nanosekunnissa, ja sit alan etsiin sitä levyä. Ai kauhee, nyt mua kyllä itseäkin naurattaa. Vaikka välillä myös itkettää. Tää touhu.

Oon nyt siis neljä päivää harrastanut tätä tietoista syömistä. Vaatii kyllä minulta aika paljon aivosolujen käyttöä. Mutta kyllähän sen huomaa, että kun keskittyy täysillä siihen leivän syömiseen, niin kaksi siivua riittää hyvin. Outoa! Normityylilläni voisin syödä 4-6 niitä siivuja. (Hapankorppuja tai näkkäriä toki jonkun 10...) Kai tää vaatii vain opettelua.

Ja että piknikillä voi syödä jotain hyvää keksilajiketta yhden kappaleen, vaikak niitä on siinä tarjottimella 100. On se jännä.

Emma

Ladyt,

te ootte rautaa. Musta laihduttaminen on VITUSTA, en ole kyllä koskaan kokeillut, vaikka varmaan kyllä tarvisi. Poista sana "varmaan". Ehkä joskus ens elämässä.

Tää täti on myös niiiin oikeessa: 

Eevakaikkimitärakastin (Ei varmistettu)

Emma (arvaan heti sanavalinnoista kuka Emma on kyseessä) sun ei tarvii, sähän oot rautaisessa kunnossa! Mut arvaapas kun mä joudun käveleen Citymarketin portaat ylös niin puuskutan kuin keuhkotautinen veturi. EI KIVA! Pusui sinne rautamimmi!

Sminki (Ei varmistettu)

Löysin blogisi vasta. Ja pakko kommentoida heti. Onko muuta tapaa elää kuin juurikin kuvaamallasi tavalla, kaikki tai ei mitään. Yleensä ruuan kanssa se on kaikki. Ja liikunnan ynnä muun kunnollisen toiminnan kanssa ei mitään. En ole itsekään ihan pallo, ja vihanneksia ja hedelmiä rakastan, mutta kaikenlainen höttökin maistuu kiitettävästi. Eikai siinä. Pitää vaan hyväksyä kun muutua en aio. Vaikka kuin yrittäisin niin ei se onnistuisi :)

Menni (Ei varmistettu)

Oon just niitä, jotka aiva vaan lukee blogeja, mutta ei koskaan kommentoi. Tätä oon nyt pohtinut noin kuukauden ja päätin, että pitäisköhän kommentoida, jos jotain sanottavaa on. ;)

Netistä löytyvä, ilmainen Kiloklubi-sivusto on ollut musta aika hyvä. Sinne syötetään aluksi tämänhetkinen ja tavoitepaino, sitten viikon liikunnat ja sit päivittäin mitä kaikkea on syönyt. Kone laskee kaiken valmiiksi: paljonko pitää päivittäin syödä, miten paljon mitäkin (proteiinit, kasvikset, rasva jne) pitää saada ja miten kauan tuohon tavoitteeseen (ehkä) kuluu. Varsinkin, jos tykkäät suunnitella aikataulusi valmiiksi aina viikoksi eteenpäin, tää sopii sulle varmasti. Mulla tää on toiminut (aina kun oon jaksanut olla suunnitelmallinen, useimmiten en) todella hyvin! Omalla kohdalla ainakin huomaan, että helposti proteiinin ja rasvan saanti jää vähäiseksi ja siitä johtuu se, että tekee koko ajan mieli kakkua ja suklaata ja jäätelöä ja ja. Eli hamppuproteiini smoothiessa ja pähkinöitä kaapissa helpottaa sokerin himoa jo kummasti. Lisäksi tuo ei oo mikään kitudietti, vaan syödä saa ihan reilusti päivittäin.

Mihinkään viitoslukuihin en miekään toivo pääseväni. Niissä luvuissa oon ollut vaan aikoina, jolloin oon ollut noitten syömisjuttujen suhteen melko kipeä. Nykyään itseni kanssa menee jo vallan mainiosti, mutta mieluummin oisin siinä "hyvän olon painossani", eli 6 kiloa kevyempi.

Kommentoi