Saksa ei ole paska maa

Laura loves

Oho, en ehtinytkään kirjoittaa matkalta mitään. Aika perillä humpsahti hetkessä. Kaikki oli juuri niin ihanaa kuin odotin: jumalainen sämpyläkiska Münchenin asemalla, eväiden mutustelu pikajunassa ja lumisten kukkuloiden katselu, Nürnbergin mukulakivet saappaiden alla, maitokahvi aamumetrossa, kanssamatkustajan kysymys "Gefällt dir gut?" ja romaaniani osoittava sormi - ja se, että ymmärsin heti! Illallinen lempisushilassani. Kaikki.

Parasta työmatkalla on se, että on matkalla on määränpää ja touhuamisella tarkoitus - löhölomat ja päämäärätön haahuilu ovat toki ihana tapa tutkia kaupunkia kuin kaupunkia, mutta jotain niin taivaallista on paikallisten kanssa ratikkaan tunkemisessa, kahvi kädessä kiirehtimisessä, siinä että illalla kävelee kotiin väsyneenä ja suorittaneena - ja kodilla tarkoitan hotellia, mutta minä olen mestari tekemään hotellihuoneista koteja. Kotiudun sekunnissa, enkä koskaan tahtoisi lähteä. Ja kiinnyn: nytkin on vissi aikomus viedä perhe tuohon kaupunkiin ja asumukseen, jollei tänä kesänä niin ainakin seuraavana.

Messuhulinakin on ihanaa, tuntee kuuluvansa johonkin kuvitteelliseen yhteisöön. Minun työssäni se on poikkeuksellista, kun valtaosan vuodesta kökötän yksin työhuoneella, ja olen yritykseni ainoa työntekijä. Siksi nautin suuresti aina kun pääsen kuivakkaan palaveriin tai tällaisiin tilaisuuksiin. Tapasin ihmisiä aamusta iltaan ja kävelin kinttuni kipeiksi. Viitisentoista jättihallia täynnä leluja. Voitteko kuvitella! Se on uskomatonta, vaikkei tämä ollutkaan eka kertani paikan päällä. Jaksaa lumota.

Ja se, että treffaa tunti toisensa jälkeen bisnesihmisiä: naisia, joilla on tukka suoristettu ja rakennekynnet kimaltavat, miehiä joilla on kravatti ja kauluspaita ja pikkutakki ja partavettä. Koko maailma on minulle niin vieras, on tavattoman ihana flirttailla sen todellisuuden kanssa. Rinnakkaistodellisuudet ovat rikkaus! Suosittelen kurkkimaan. Tuossa todellisuudessa olen vähän outolintu suttunutturassa ja tennistossuissa (tänä vuonna laitoin kyllä kovalla vaivalla saapikkaat jalkaan) ja mustassa kynsilakassa ja "no mä ainakin äänestän Haavistoa" -hehkutuksessani (on ihmisiä, joille Haaviston äänestäminen on aivan vieras ajatus - ei minkään junttimaisten homojuttujen takia, vaan sen takia, että näille ihmisille pääoma-asiat ja talous ovat kaiken a&o) ja kepeydessäni. On kivaa olla se tyyppi, joka hiukan haastaa! Uskon, että niille ihmisille on yhtä kiinnostava tavata minut kuin minulle heidät. It's all good!

Kas, kuten huomannette, olen tutussa matkanjälkeiseuforiassani. Takki on täynnä inspiraatiota. Miten kaataa tämä fiilissäkki arkeen? Pessimisti minussa epäilee, että huomenna olen taas että hohhoijaa, Elixiaan ja raejuustopurkki kaupasta ja lievää alisuorittamista koneen ääressä ja menis jo Sulo nukkuun, en jaksa leikkii. Mutta taistelen tätä vastaan. Pidän liekin hengissä.

Share

Kommentoi