Shokkistartti

Ladataan...
Laura loves

Rytinäalku tälle vuodelle.

Sulo sai tiistaiaamuna putket korviin. Aivan standarditoimenpide, tietenkin, mutta Diapamin ruiskuttaminen omaan pienokaiseen ja ero leikkaussalin ovella on silti rankkaa hommaa. Odotella sämpylän kanssa kahvihuoneessa, kun joukko ihmisiä operoi siellä jossain lapsen kimpussa. Ja heräämössä katsella pientä tajutonta happimaski naamalla, kanyyli kämmenselässä, joku hemmetin kielennielaisemisestepala suussa.

Herättyään se huusi, rimpuili, narisi, oli aivan pihalla, onneksi nukahti uudelleen. Sen jälkeen oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hoitaja toi jäätelöä ja pillimehun. En viitsinyt pyytää mitään terveellisempää aamiaista.

 

Samana iltana näin äidin soittaneen. Tiesin heti, että pappa on kuollut. Nukahti pysyvästi jo viime viikon lopulla -- oli kyse vain päivistä. Pappani oli maailman ihanin gentlemanni. Sivistynein, kohteliain ja hyväsydämisin tuntemani ihminen. Onneksi moikkasimme vielä joulupäivänä ja pidimme hetken toisiamme kädestä. En vain voi sisäistää, ettei sitä ihmistä ole enää olemassa. Mummola ei ole ennallaan. Mikään ei ole ennallaan.

 

Tätä kompensoi eilen ropsahtanut vauvauutinen. Yksi läheisimmistä ystävistäni sai pienen, pitkän pojan. Elämän kiertokulku ja silleen.

 

Kamalia ja ihania juttuja. Tuntuu vain, että sydän on liian täynnä ja haluaisin, että minut sullottaisiin jonkinlaiseen pumpulipurkkiin rauhoittumaan. Paijattaisiin, ruokittaisiin. Ja että saisin nukkua, nukkua ja nukkua.

 

Ei tähän nyt mitään kuvia kuulkaas kuulu tai keksi.

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Otan osaa

Salla / kompastelua.blogspot.com (Ei varmistettu)

Otan osaa minäkin. Pahinta kuolemassa ovat sanomattomat sanat.

Kommentoi

Ladataan...