Tämä tekee minut iloiseksi

Ladataan...
Laura loves

Se, kun lentokone nousee lentokorkeuteen eikä putoa tai räjähdä. Se, että lapseni ei pelkää lentämistä hysteerisesti, vaan suhtautuu siihen joka kerta suurella riemulla ja tekee matkustamosta henkilökohtaisen bileareenansa. Juomakärrykin kilisee jo käytävän toisessa päässä ja miniatyyriviiniputelit ovat miltei käden ulottuvilla. Silloin äitiäkin alkaa naurattaa.

Ps. Nämä tulee näköjään haettua lähimenneisyydestä - esimerkiksi viikon takaa.

Päivä 1: Omakuva
Päivä 2: Suosikkitavara
Päivä 3: Perheenjäsen
Päivä 4: Harrastus

Päivä 5: Vanha kuva
Päivä 6: Teema “vihreä”
Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Päivä 8: Suosikkikuva
Päivä 9: Päivän asu

Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 11: Hullua
Päivä 12: Arkeni
Päivä 13: Teema “valo”
Päivä 14: Talvikuva
Päivä 15: Rakkaus
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema “erilaiset”
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva

Share

Kommentit

annili

Meikäläinen ahdistuu aina lentokoneen noustessa ja laskiessa, ja yleensä samaa matkaa kulkevan poikakaverin käsi joutuu kovalle koetukselle kun meikämimmi puristaa rystyset valkoisina. Jollakin lennolla oli koneessa penska, joka ei koneen noustessa alkanut lapsille ominaiseen tapaan huutaa kuin syötävä ilmanpaineiden vaihdellessa, vaan alkoi hihkua ja nauraa iloisesti. Oma ahdistus unohtui ja oli pakko hymyillä. Jokaisella lennolla pitäisi olla yksi iloisesti hihkuva muksu.

nooramari (Ei varmistettu)

edelliseen kommenttiin viitaten: tavallaan tunnistin itseni  ilosanomaa levittävän pikkuihmisen kuvauksesta. nousut ja laskut on pirun siistejä, etenkin nousut. kun vaan taas pääsis koneeseen.

ja ihania kuvia!

laurafree
Laura loves

Mä oon laskun aikana juonut jo vähän viiniä, ja silloin mennään maata kohti, voidaan rysähtää mun puolesta rauhassa, mutta se nousu on kamalinta mitä on. Mä pelkään sitä niin hysteerisesti. En voi puhua/syödä pariin tuntiin ennen sitä. Tai no, kun on lapsi, on pakko. Ja kieltämättä häseltävä vavveli ohjaa välttämättä huomiota muualle, mikä on hyvä juttu. Mutta ei - sairas ihminen täytyy olla, jos niistä nousuista tykkää! (Terkut nooramarille, heh!)

Mutta oon niin onnellinen, että toistaiseksi lennot on menneet Sulon kanssa niin iisisti - koskaan ei oo kirkunut sekuntiakaan. Kun usein sanotaan että ne laskut ja nousut sattuu pienten korviin yms. Ehkä se alkaa sit isompana. Ja kun mä homssuäitinä annan sen viipottaa eestaas sitä käytävää koko ajan, niin ei ahdistu paikallaanolosta.

Mutta lentäminen. Hyi. Luonnotonta. Hyi. Hyi. Silti sitä miltei joka toinen tai kolmas kuukausi harrastan. Hyi. Hyi.

Kommentoi

Ladataan...