Täydellinen paisti

Ladataan...
Laura loves

On pitänyt kesän (ja keväänkin!) aikana kirjoittaa niin monesta kulttuurituotteeesta. Claudie Gallayn pikkusievistä Tyrskyistä, järkyttävän höperöstä Rock of Agesista, Ewan McGregorin pantavuudesta Salmon Fishing in the Yemenissä, E.M. Forsterin söpön harmittomasta Hotellista Firenzessä, siitä miten näin Friends with Kidsin juuri oikeana päivänä enkä mennyt esimerkiksi eroamaan. Madagascar 3:n pressinäytöksenkin istuin läpi, mutta olisi enemmän sanottavaa leffan aikana nauttimastani kahvista.

Ja jos nyt jatkan samalla linjalla, niin nyt en millään ehtisi kertoa lukupiirissämme eilen käsitellystä Satu Taskisen Täydellisestä paistista. Muuta kuin, että "ihan suosittelen" (ehkä turhin statement koskaan?). Absurdihko, vinksahtanut kertomus yhdestä pyhäinpäivästä wieniläisessä asunnossa. Herkulliset, mutta harmillisesti hieman puolitiehen jäävät henkilöhahmot ja kurkistus neurootikon päähän. Niin tarkasti havainnoitua ja raportoitua tajunnanvirtaa, että käämit ovat palaa: olen itsekin hermoheikko hössöttäjä, en halua sukeltaa näin syvälle neurootikon typerään mielenjuoksuun. Alkaa ahdistaa.

Kaiken rasittavuuden lomassa on kuitenkin oivalluksia ja hyvää huumoria. Tunnelma on salakavalan vangitseva ja teksti soljuu kuin kuuma sianrasva sormien välistä: 300 sivua on suhteellisen nopeasti luettu.

Ps. Jos kirjailija on Wienissä asuva Satu Taskinen, voiko kukaan pitää Wienissä asuvaa päähenkilöä, Taru Korhosta, minään muuna kuin kirjailijan surkeasti naamioituna alter egona? Sangen naiivi ajatusmalli tämä, mutta envoimitää.

Share

Kommentit

ii-na (Ei varmistettu)

Pahoittelen jo etukäteen pitkää kommenttia. Harhaudun myös hieman sivuteille, en niinkään aiheesta, mutta mainitsemistasi teoksista kyllä. Minua nimittäin viehätti tuo alteregokysymyksesi: toinen kirja, jossa kirjailijan huonosti peitelty kirjaminä raivostuttaa ja häiritsee viimeisille sivuille saakka on Muriel Barberyn Siilin eleganssi. En ymmärrä, miksi siitä kirjasta on ylipäätään sanottu koskaan mitään hyvää - enkä edes puhu siitä, kuinka sietämätöntä on valaistuneen pariisittaren tarve samaistua rahvaaseen tai jotenkin puolustaa sitä (ks. "köyhätkin voivat nauttia taiteesta!")
Suosittelen silti lukemaan sen ikään kuin esimerkkinä "huonosta kirjoittamisesta" - tai lähinnä siitä, miten tärkeää olisi maskeerata itsensä, edes sirotella omat piirteensä ja neuroosinsa edes useammille henkilöhahmoille, yrittää samaistua toisenlaisiin ajattelumalleihin. Kirjoittaa vaikka keski-ikäisestä miehestä jos itse on kolmikymppinen nainen, noin yksinkertaistettuna. Tuossa kirjassa useimmilla henkilöhahmoilla on täsmälleen samanlainen tausta asuinpaikkoja ja kouluja myöten kuin itse Barberylla. Päähenkilö on yksi ja sama henkilö itse kirjailijan kanssa, sama kirja- ja musiikkimaku, samat mielipiteet, täysin sama maailmankatsomus ja kylmä, katkeroituneen oloinen ylemmyydentunto. (En siis alunperin tiennyt kirjoittajasta mitään. Tekstistä kuitenkin kuultaa niin selkeästi läpi tuo kirjalijan MINÄ ITE, että piti ihan googlata, millainen itse kirjailija on ja kuinka tämä ajattelee. Jo muutaman haastattelun jälkeen kävi ilmi, että Siilin eleganssi voisi olla nimeltään myös "Maailma ja elämä Muriel Barberyn mukaan" tai "Itseriittoinen manifesti".)

Jotenkin tuo kirja voisi toimia oppituntina nimenomaan naiskirjoittajille: tuntuu kuin naiset - minäkin - syyllistyisivät vielä useammin ja helpommin juuri tuohon itsetutkiskeluun ja minäpyörittelyyn, joka ei kuitenkaan saisi siirtyä sellaisenaan kirjan sivulle. Jos mietin yön pimeinä tunteina millaisen kirjan haluaisin kirjoittaa, alan heti lähinnä sovitella omaa menneisyyttäni ja mielipiteitäni jonkin huterasti rakennetun tarinan tai henkilöhahmon päälle. Älkää ymmärtäkö väärin, minäpyörittelystähän kaikessa kirjallisuudessa on kyse, (vai mistä muualta kirjailija aiheensa saisi?), mutta saako kirjailija paistaa tekstistä läpi aivan sellaisenaan? Tai saa varmasti, mutta onko se hyvää kirjallisuutta vai psyko-onanointia? Ja onko kirjoittajan ensin saavutettava tietty status?

Pahoittelen spammausta (itseriittoisista manifesteista puheen ollen). Ymmärrän, ettei Laura loves ole ensisijaisesti kirjallisuusblogi, mutta olisi kiva kuulla, onko joku muukin lukenut samaisen kirjan tai raivostunut huonosti naamioiduista alteregoista.

laurafree
Laura loves

Kiitos mielenkiintoisesta kommentista! Nyökkäilen ja hihittelen täällä kovasti. Oma "Minäpä kirjoitan romaanin!" -haihatteluni tyssää nimittäin aina siihen, että tajuan, etten osaisi koskaan kirjoittaa mistään muusta kuin huonosti maskeeratusta itsestäni. Ja tällaiset tapaukset ovat tosiaan aina aivan uskomattoman raivostuttavia. (Taina Latvalan Arvostelukappale - ja luultavasti myös Paljastuskirja, mutta en saa parjata sitä, koska en ole lukenut - tuli nyt ensimmäiseksi mieleen, auu, vaikka kauheasti haluaisinkin sympata ikäisiäni esikoiskirjailijoita.) En yksinkertaisesti voisi elää itseni kanssa, jos kirjoittaisin neuroottisesta kolmekymppisestä naisesta -- se todella olisi juurikin jotenkin narsistista psykorunkkausta. Vaikka onhan tässä mainitsemasi ristiriita: kyllähän ihmisellä on varmasti tapana kirjoittaa siitä, mistä tietää ja mitä on kokenut, luonnollisesti, mutta silti. Ei. Tuskastuttaa. Yrittäkää edes rikkoa sitä kaavaa jotenkin. Tämä Täydellinen paisti ei ollut mitenkään pahimmasta päästä tässä (oletko lukenut, mitä itse pidit?) kategoriassa, mutta särähti tuo yhteneväisyys kuitenkin hippusen.

Uskomattoman osuvaa, että nostit esille Siilin eleganssin -- lukupiirimme nimi on napattu kyseisestä teoksesta! Se oli erään piiriläisen ehdotus: nyt on pakko tentata häneltä heti, onko hän suuri Siilin eleganssi -fani. Ja pakko lukea itsekin (vaikka kettuunnuin jo kuvauksestasi valmiiksi, hih).

Vierailija (Ei varmistettu)

Heippa, ja kiitos vastauksesta! Nauroin ääneen tuolle "minäpä kirjoitan romaanin!" - lausahdukselle. Minunkin suunnitelmani harvemmin etenevät tuota järkähtämätöntä päätöstä pidemmälle. Korkeintaan raapustan ylös kaksi keskinkertaista ajatusta varta vasten ostettuun KIRJOITTAJAN Moleskineen, hahah.

En ole lukenut Täydellistä paistia enkä muitakaan mainitsemistasi suomalaisista kirjoista: asun Toscanassa ja siksi olosuhteiden pakosta luen lähinnä italiaksi ja englanniksi. (Tämä on itse asiassa suuri siunaus useiden, etenkin romaanisilla kielillä kirjoitettujen kirjojen kohdalla. Nopeana esimerkkinä voisi toimia vaikkapa Saramago, tai Allende. Olen varma, ettei kaikkia suuria latinotunteita ja kohtalokkaita lauseita vain saa käännettyä suomeksi! Toisaalta suomalainen sielunmaisema avautuu luontevasti vain suomen kielellä. Hmm. Asian vierestä taas niin että hujahti!)

Olen lukenut viime aikoina tuhottomasti miehisiä klassikoita, kuten juurikin Forsteria, Fitzgeraldia ja Hemingwayta: melkein alkoi jo naurattaa tuo kommenttini itsestään kirjoittamisesta, jos ajattelen vaikkapa Fitzgeraldia. Äijähän on käytännössä kopioinut koko elämänsä teoksiinsa, eikä sitä ratkaisua kukaan kyseenalaista. Liekö tässä siilivihassani oikeasti kyse piilevästä naisvihasta? Vai annanko Fitzgeraldille erioikeuksia; oliko taiteilijoilla ennen suurempi oikeus julistautua artisteiksi, joilta jopa odotettiin tietynlaista häpeilemätöntä itseensä käpertymistä?

En tiedä. Ehkä salaisuus on yksinkertaisesti miten sen tekee. Esimerkiksi Barberyn kirjassa en havainnut minkäänlaista huumoria tai itseironiaa (enkä nyt tarkoita sellaista itsetarkoituksellista NAISTEN itseironiaa). Päähenkilö, eli Barbery itse, oli kirjassa mielestäni jotenkin kaiken yläpuolella, ei kaiken keskellä. Ehkä ero on siinä, että hyvä kirjoittaja ikään kuin taputtaa omaa kirjaminäänsä päälaelle ja tarkkailee, säälii ja kuljettaa tätä ikään kuin ylhäältä päin. Huono kirjoittaja piehtaroi omassa itsessään vailla terveen tragikoomisuuden häivääkään, jolloin lopputulos on kiusallinen. Mutta ei tästä tämän enempää, jokainen muodostakoon oman mielipiteensä! Suosittelen siis kaikesta huolimatta Siilin eleganssia: jospa se voisi toimia vähintään varoittavana esimerkkinä, kun alat laatia ensimmäistä romaaniasi (ja minusta sinun ehdottomasti pitäisi: olen vaklannut elämääsi Popmusik -ajoista asti ja tykännyt aina kovasti kirjoitustyylistäsi. Jostain syystä minulla on visio, jossa kirjoitat lastenkirjoja! Olisit varmasti mitä oivallisin uusi Lindgren!)

ii-na (Ei varmistettu)

Öh, niin, minä Iinahan se tuossa kirjoittelin.

Kommentoi

Ladataan...