Terkut lepralaaksosta

Laura loves

Oskari-Kerho kokoontui taas. Yhdeksän ihmistä pakkautui Juhon&Anjan melko paahteiseen olohuoneeseen kauniina kesäiltana. Koitoksen nimi oli Ben Hur ja kesto hulppeat 3,5 (kolme pilkku viisi) tuntia.

Kyllä. Kolme ja puoli. Tuntia. Charlton Hestonia puhumassa hitaasti ja melodramaattisesti. Charlton Hestonia erilaisissa kaavuissa, räteissä, kahleissa ja öljyttynä.

Olen nähnyt Ben Hurin ennenkin. Käsittämätöntä kyllä, tämä tapahtui ala-asteella. Käsittämätöntä kyllä, tämä tapahtui ala-asteella Hämeenlinnan silloin ainoassa elokuvateatterissa Maximissa (joka on muutenkin vieläkin pystyssä, ja se on mielestäni maailman hienointa!), jonka koulu oli vuokrannut erityisesti meitä varten. Tai sitten muistan aivan väärin, pliis kertokaa minulle, että muistan - en nimittäin ymmärrä, millainen sairas mieli sulkee pienet lapsit saliin kolmeksi ja puoleksi tunniksi katsomaan, kun Jeesusta nakutetaan nauloin kiinni ristiin, orjia kahlitaan kiinni uppoavaan laivaan, leprasairaita karkotetaan kivilouhokseen, ja vihollisen naama sytytetään palamaan ja kas, jonkun käsikin on taistelun tuoksinassa pudonnut irti. Traumaattisuuden tasosta kertoo varmastikin se, että muistin tosiaan 20 vuoden takaa näitä yksityiskohtia, jotka tänään näin vasta toista kertaa.

Ilta oli silti hyvä. Anjan jumalaista focacciaa, niitä tanskalaisia lettuja, viinipullo(ja), karkkia ja tuhottomasti räkätystä ja nokkelia vitsejä. Kyllä minä vaan tunnen maailman hauskimmat ihmiset, eivoimitää.

Seuraava kerho on jo ensi viikolla, kun toukokuinen tällä tavalla lipsahti. Silloin katsotaan The Apartment eli Poikamiesboksi. Kerhorakastus, nam!

Share

Kommentoi