Tiedän, mitä tein viime pääsiäisenä

Ladataan...
Laura loves

En syönyt lammasta enkä pashaa. En virponut, varponut tai mussuttanut yhtäkään suklaamunaa. Sukuloinut tai tarponut hangessa.

Sen sijaan hengitin syvään lempikaupungissani Amsterdamissa, johon teimme vuotuisen maalisretkemme. Söin pizzaa, ranskanperunoita, surinamilaisia herkkuja, paksua sitruunajogurttia, juustoja, mantelimassatäytteisiä keksejä. Tanssin salaa kadulla ja ostin American Apparellista rusetteja tukkaani. Opin, että kun ottaa tavanomaisen kuvan kanavasta (Jordaanin Brouwersgracht on kanavista kaunein, ja sen varrella aina asumme) ja painaa jotakin iPhonen Boost-filtterinamiskaa tai vastaavaa, saa aikaiseksi tällaisia kuvia, jotka antavat vaikutelman siitä, että olen tavoittelemassa Vuoden Lehtikuvaa ja muitakin valokuva-alan palkintoja koska tahansa. Siis mitä helvettiä? (Tämä kuvaamisen murros on häiritsevää ja ansaitsee pian oman, päivittelevän, taivastelevan kukkahattutätipostauksensa. Eihän tämä voi olla laillista!)

Tuo alemman kuvan laiva tuossa etualalla mastoineen (ne eivät ole oikeastaan mastoja vaan sellaisia nosturitankoja) oli pääsiäismöksämme. Olemme asuneet aiemmin kivoissa, vitivalkoisissa design-laivoissa, mutta nyt oli Aleksin unelman vuoro: tämä rustiikkinen paatti on ehta vanha rahtilaiva ja sen oli näköinenkin messinkiyksityiskohtineen ja sekalaisine kalusteineen. Lattiat olivat kyllä jalopuuta, mutta muutoin asumus ei läpäissyt sisustusseulaani. Mieletön elämys silti ja sijainti yksinkertaisesti täydellisin mahdollinen. Suoraan pihalla kaikki parhaat baarit ja kahvilat, kun vain otti yhden loikan maihin. Aamulla juoksin kepeissä hepenissä läppäri kainalossa kahvilaan naputtamaan töitä.

Jonkinasteista lasten ehdoilla -shaisseahan tuo tietysti taas oli, kun pienempi pirpana on vielä vaativainen vauvaikäinen. Ravintolassa pitää syödä vuorotellen, kun toinen pitää lautasia tavoittelevaa, ei-vielä-istuvaa vauvaa sylissään ja keksii lautasliinasta 54 eri viihdytysleikkiä. Lisäksi oltiin eläintarhassa Sulon iloksi, mutta se oli harvinaisen maaginen. Ne flamingot! Ne seeprat! Ne uskomattomat simpanssipeput! Oltiin käyskentelemässä myös hipsterien Westerparkissa, jossa olikin mauttoman neonvärinen ja kovaääninen tivoli, ja nuoriherra Sulo pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa karuselliin, eikä yksi kerta riittänyt. Fantasioimme siis pariinkin otteeseen niistä ajoista, kun voimme amsterdamoida kahdestaan.

Mutta perhematkailukin on onnellista, ja ulkomailla olen se ihminen, joka tahtoisin Suomessa olla. Niin nytkin. Syviä huokauksia. Enää vuosi. Sitten taas. Iloinen Amsterdam.

Ihminen tarvitsee tuoreiden seikkailujen lisäksi turvamatkoja: täsmäiskuja tuttuihin kohteisiin, jossa kaikki olennainen on nähty jo vuosia sitten. Voi hamstrata aina pari uutta museota tai puistoa, tai tyytyä vain koluamaan ikisuosikkeja nostalgisoiden ja ihanassa tuttuuden tunteessa pulikoiden. Se on ihan yhtä arvokasta kuin nähdä uusia maita ja mantereita. Tuntea vähän kuin kuuluvansa jonnekin muuallekin kuin siihen oikeaan kotikaupunkiinsa.

Share

Kommentit

Marsvin (Ei varmistettu) http://mondeeni.blogspot.fi

Mahtava lukea Amsterdamista, kun juuri eilen aloin suunnittelemaan ekaa matkaani sinne! Löysinkin samalla aiemmista postauksistasi majoitusvinkkejä, joten kiitos niistä.

Amsterdam on kyllä niin oma pieni maailmansa. Itse voisin viettää viikon vaikka vaan istumalla piknikillä Vondelparkissa.

Lauri
Vapaapäiväkirja

Heh, tajusin vasta nyt että oman untuvikkoblogini yläpalkkikuva taitaapi olla samaiselta kanaalinrannalta. Pieni muailma! 

Kommentoi

Ladataan...