Tuonelan tukkareissu

Laura loves

Olen aika supliikki persoona, vaikka nyt itse sanonkin. Sanat kuitenkin loppuvat kesken, jos yritän kuvailla tämänpäiväistä kampaajareissuani.

Pohjustukseksi: minulla on vakkarikampaaja, jolla olen käynyt viimeksi elokuussa - siis miltei vuosi sitten. Siitä lähtien tukkani on rehottanut joka suuntaan ja saavuttanut yläastehevari-henkisen "puolet värjättyä-puolet omaa väriä" -tilan. Nyt päätin kokeilla erittäin edullisen tarjouksen perässä uutta kampaajaa. Ihan vain, koska aa) vakkarini (en kestä sanaa luottokampaaja, joten kieltäydyn käyttämästä sitä) ei ole koskaan suhteemme aikana tarjonnut minulle kahvia (kaikki muut puljun kampaajat tarjoavat omille asiakkailleen, olen kuullut, nimim. emmäkatkeraoo -80) ja bee) koska se leikkaa tukkaani aina yli 3 tuntia ja kuolen tylsyyteen, ja tähän liittyen cee) en ole koskaan keksinyt sen kanssa yli kahta lausetta puhuttavaa. Tunsin kuitenkin suurta syyllisyyttä siitä, että lopetin suhteemme seinään, enkä koskaan palannut luokseen.

Uusi tuttavuus vaikutti alkuun hyvältä. Hän oli itse tyylikäs ja vaikutti samanhenkiseltä. (En voi mennä detaljeihin, koska en halua häntä lukemaan tätä. Jos näin tapahtuu - sinussa ei ole vikaa, olet varmasti pätevä työssäsi. Vika on asiakkaan, joka ei kehtaa puhua suoraan ja olettaa kampaajan olevan ajatustenlukija.) Annan aina kampaajille vapaat kädet tehdä suunnilleen mitä haluavat. Sanoin nyt, että kasvatan tukkaa, ja että väri ei saa liipata punaruskeaa millään kaukaisella ilveelläkään. Kupari on kamalin tukkaväri, jonka tiedän. Mieluummin vaikka neonpunainen. Pidän kirkkaudesta.

Startti sujui hyvin. Blondeja raitoja? No helvetti, nyt on kesä, anna mennä. (Minulla ei ole koskaan ollut mitään blondihtavaakaan tukassani. So not. Go for it.) Värin ollessa päässäni kampaamon ovi kävi. En nähnyt ovelle edes peilin kautta. Joku alkaa pulputtaa. Tuttu ääni. VAKKARIKAMPAAJANI. Mitä vittua. Ei saatana. Miksei Anna-lehti ole tabloid-kokoinen tai kunnon sanomalehti? Piiloudun Erin Anttilan haastiksen taakse ja rukoilen äkillistä sairaskohtausta, jotta kuolisin pois tästä tilanteesta. Vakkarikampaaja istuu sohvalle suoraan taakseni ja jää odottamaan viereisen kampaajan (ei minun tukkaani leikanneen) työpäivän päätöstä. En voi nostaa katsettani tai puhua, jottei se tunnistaisi minua. Olen vähällä pyörtyä paniikista ja häpeästä.

Sekavuustilani keskellä kampaaja kysyy: "Entäs nää otsahiukset?" "Mmmmh, niinno mä en oikeen tiedä, mä oon kasvattamassa niitä pois, mmmhm mutta näyttääks ne ihan tyhmiltä kun vaan pitkinä roikkuvat siellä sivulla.. mjmmhhhh.." Kampaaja ehdottaa topakasti: "No, jos mä vähän vuolen tästä sivuilta niin ne on vähän kevyemmät."

Stop. Tähän väliin tauko. Toki jokainen normaali ihminen tietää, että jos kampaaja ehdottaa vuolemista, on kaksi vaihtoehtoa: a) huuda lujaan ääneen Vain kuolleen ruumiini yli! tai b) Juokse, äläkä katso koskaan taaksesi.

Hirvittävässä nolouspsykoosissani mumisen, että "mhmhm no ihan vähän ehkä sitten"..

Lopputulos on alle minuutissa se, että pois kasvatettava otsikseni on kynitty jakauksen kummaltakin sivulta aivan lyhyeksi hapsuksi. Siis mitä helvettiä. Proggis on pian phi. Nousen tuolista täysin pöyristyneenä. Tajuan, etten pääse kampaamosta ulos ohittamatta vakkarikampaajaani. En voi katsoa sivuille, eteen, en mihinkään. Turvaudun vanhaan klassikkoon ja alan puhua mykkään puhelimeen: "Ai jaa kato joo! Tää oli äänettömällä, en huomannut että soitit! Kuule täällä hurisee nää föönit niin kovaa etten kuule mitään, ootas mä meen tohon eteiseen..." Ja eteisestä toki juoksen ulos feikkipuhelua jatkaen.

Hississä en purskahda itkuun, vaan sanon kovaan ääneen peilikuvalle: "Voi helvetin helvetin helvetti." Kotimatkalla tuuli puhaltaa vielä mekon marilynina korviin ja sekoittaa hipsuhapsuotsiksen. Voiko kiukutukseen kuolla?

Frisyyri ei ole aivan niin paha, jos hapsut harjaa suoraan eteenpäin, mutta onhan se suhteellisen hirvittävä näinkin.

Ja voinhan toki kävellä loppukesän näin. Tuo keskimmäinen hipsu elää ja voi hyvin silti, törröttäen keskenään tuossa otsalla.

 

Eikä tuo ruutumekkokaan peitä daisareita aivan toivotulla tavalla.

Eioohelppoo. Elämä on tänään taas sitcomia. Onneksi tämä on vaan tukkaa. Ja tissejä.

Share

Kommentit

L2 (Ei varmistettu)

Kävin kans kampaajalla pari viikkoa sitten ja oon ollu tukkakriisissä siitä asti. Mä oon korjannut katumaani otsari-muuvia niin, että vedän niin tiukan sivujakauksen, että otsari jää sen yli vedettyjen hiusten taakse. En tiedä toimiiko noin pitkällä, mutta ainakin jos on lyhyt polkka, ni tolla kikalla onnistun näyttämään ees vähä vähemmän idiootilta.

Anja (Ei varmistettu)

Tän tarinan jälkeen en voi sanoa muuta ku et tollanen kampaus olis ehkä kannattanutkin lähteä pilaamaan suoraan Motivukselle ja toivoa klassisen jumppatukan pelastavan tilanteen.

Mintski (Ei varmistettu)

Puolen vuoden pitkän ja epätoivoisen otsiksen kasvatuksen jälkeen sain jonkun kummallisen, henkilökohtaisen kriisin ja nyt täälläkin on kynittyä otsista kirottu muutama päivä. Mitä helvettiä, oikeesti?! Ja vielä kesällä, kivasti läsähtää hikisenä sitten helteillä otsaan kiinni. Kun kuulee sanan 'otsatukka', vaikkakin sitten omassa päässään, pitäisi tunkea sormet kormiin ja veisuta kovaäänisesti ukko-nooaa. Hitto.

Mut keskimmäinen kuva näyttää kivalta, hapsusta huolimatta! Sulle kuitenkin selvästi otsis sopii!

Tupsutukka (Ei varmistettu)

Lohdutuksen sana: toi ei ole hapsuotsista nähnytkään! Mun mielestä toi tosis on ihan hyvä kun on laitettu eteen. Itse pyysin kampaajalta otsiskesn, jonka voisi helposti stailata sivulle eli oikeastaan jotain saman pituista kun sun kuvissa. Tuloksena 2-3cm tupsuleikkaus, jota oli miltei mahdoton muotoilla mihinkään suuntaan ja hapsotti minne halusi. Kampaaja totesi, että leikkasi vähän lyhyemmäksi ettei tartte sitten olla heti tasaamassa. No joo ei: tätä katastrofia olen kasvatellyt pois viimeiset 5kk. Käyn silti samalla kampaajalla, koska muuten leikkaa hiukset hyvin ja hinta hyvä, mutta otsista en pyydä enää ikinä...

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Auts. Auts. Mulla on kampaaja huomenna. Ehkä mietin vielä toisen kerran loistoajatustani leikkuuttaa taas otsis.

laurafree
Laura loves

Katso tota ekaa kuvaa ja MIETI VIELÄ.

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Yksi mun toistuvista melkein-painajaisista liittyy siihen, että mulla on taas samanlainen tukka kuin kuudennella luokalla: hiukan kärähtänyt permis ja hapsuotsis. Unessa yritän aina jotenkin järkeillä, että miten tähän päädyttiin, mutta en koskaan muista, mitä taikoja kampaaja teki. Nää on vakavia asioita, sanois Freudkin.

Anna
Ai niin!

Tän jälkeen en enää harkitse kampaajareissua Helsingissä. Tuun ihan kiltisti Turkuun tutulle ja turvalliselle vakkarille.

vierailija (Ei varmistettu)

mulle kävi samoin kampaajalla kun pyysin otsista ja EI liian lyhyttä.sellasta kevyttä vaan.no lopputulos oli et otsis aivan liian lyhyt mun makuun ja siin on tosi monta kerrosta leikattu päällekkäin,tyyliin joku kasari :S siis aivan järkyn tuuhee ja ruma :P nyt on onneks vähän kasvanu et sivulle saa piiloon,mut en enää ikinä taho otsista!!!
ja aika hauskaa että teksteistä päätellen moni muukin on saanut aivan jotain muuta kuin ois tahtonu :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Siis onks tää kuva sen kampaajareissun ....jälkeen? Mitä. Vittua. Missä sä kävit? 90-luvulla?

laurafree
Laura loves

Sielläpä siellä! Aika mauton oisin, jos kuva olis ennen reissua niinku normitukkani. Ai kauhee :D

Kommentoi