Uusin silmin

Laura loves

Anteeksi nyt vaan, mutta näistä ripsistä tuli tosi hyvät!

Astelin ripsisalonkiin unenpöpperöisenä (lauantaiaamu klo 8.30!) & pessimistisenä. Miljoonista kampaajafiaskoista traumatisoituneena päätin kerrankin olla suora. Kerroin pelkääväni, että lähden toimenpiteestä kotiin luonnottomana wannabetuksuna. Sanoin tyylini olevan poikamainen ja vähäeleinen. Ihanaihana ripsirouva kuunteli ja ymmärsi. Sanoi tekevänsä version nimeltä "sportti". Eli oman ripsen pituisia ripsukoita, pelkkää tuuhennusta. Eikä silmäkulmaan mitään koreita metrihalkotikkuja. Avainsanana maltillinen. Kuulosti erinomaiselta, mutta olin silti skeptinen. Myös rakennekynnet ovat tekijöidensä mielestä luonnolliset... Oletukseni oli siis yhä, että näyttäisin käsittelyn jälkeen siltä, että olen lähdössä Kellopeliappelsiini-teemabileisiin.

Makuulle pehmoiseen tuoliin ja homma käyntiin! Onneksi en tiennyt, että operaation ajan pitää olla silmät visusti kiinni yli tunnin ajan. Siis ilman sekunninkaan avaamista. Ex-/nyx-paniikkihäiriöiselle tuollainen pakko on kauhistus. Luulinkin ekat kymmenen minuuttia, että minun pitää keskeyttää koko homma. Sydän hakkasi ja huimasi. Pakokauhu. Mäensaamunsilmiäaukimäensaamunsilmiäauki mäensaaavataniitämäensaaavataniitä... "Voit vaikka nukkua, jos haluat", kiva ripsirouva ohjeisti. Nou tsääns... Lörpöttelin siis hermostuneesti koko session. Mutta saatiinpa kokemukseen siis rahtunen Kellopeliappelsiiniakin, sittenkin - sillä tämä kohtaus pyöri repeatilla mielessäni, kunnes lopulta osasin rentoutua...

Elämystä haittasi myös se, että vasemman silmäni luomen alle oli hiipinyt irtoripsi (siis oma, ei feikki-) joka viihtyi siellä koko operaation ajan. Kirvelsi ja kutitti ja sattui. Mutta se ei liittynyt siis mitenkään itse prosessiin, oli vain harmillinen sattuma. Kiva ja kivuton jobi tuo siis on - varsinkin niille, jotka osaavat vaikka nukahtaa hemmotteluhoidoissa.

Kylläpä kauhistutti, kun sain lopulta peilin nassuni eteen. Mutta helpotuksen huokaukseni kuului varmasti Aurajoen toiselle puolen. Ne ovat luonnolliset! Tuuheat ja selkeästi eksponentiaalisesti hienommat kuin omani, mutta eivät yhtään överit. Jollei ole ripsiini tutustunut, voisi jopa luulla että minulla on tällaiset luonnostaan. Melko huomaamattomat. Mutta eivät itselleni. Sitä toivoinkin. Että vain mä huomaan eron!

Hyvästi, Helena Rubinstenin ripsiplankki ja lukiosta saakka palvellut taivuttajavekotin, työvuoronne on päättynyt. Hyvästi, peilin edessä seisominen. Meikkirutiinini muodostui tähän saakka 90%:sesti ripsarin sutimisesta - se on loppu ny. Ehkä parasta.

60 euron huolto kolmen tai neljän viikon välein toki kirpaisee. Katotaan, onko tuohon varaa. Mutta juuri nyt olen erittäin vakuuttunut.

Ps. Bonusta vielä siitä, että en keksi yleensä mitään puhuttavaa kampaajien/kosmetologien kanssa. Tämän Johannan kanssa juttu luisti ja aaltopituus oli löydettävissä. Voin siis suositella. Hämeenkatu 32, Bell-linéa (kas, siinäpä helppo ja soljuva nimi, not).

Share

Kommentit

kolmas

Oi, hyvältä näyttää. Houkuttais itseäkin, mutta samalla tapaa olen tähän asti ajatellut, niin monet superfeikin näköiset on tullut vastaan että ei ole sen takia uskaltanut. Ehkä nyt!

Kommentoi