Virtuaali meets reaali

Ladataan...
Laura loves

Olipa kerran 2000-luvun alku ja sivusto nimeltä Livejournal. Sinne kirjoitteli lauma kuvankauniita, älykkäitä, joskus vähän ahdistuneita mutta aina hyvin hauskoja nuoria naisia ja miehiä - ja kirjoittelee vieläkin, omiin persoonallisiin päiväkirjoihinsa. Turha lähteä vaklaamaan -- ne on piilotettu visusti lukkojen taakse.

Livejournalit ovatkin ihan eri juttu kuin blogit: niissä kirjoitetaan rönsyillen, runollisemmin ja usein aika intiimistikin -- sellaisia asioita, joita ei blogissa halua jakaa kontrolloimattomalle lukijakunnalle. Ihan oikeita, pieniä, puolijulkisia päiväkirjoja. Ei yhtään kuvia käsilaukuista tai nahkarotseista. Ei sponsoroituja kynsilakkoja! Enemmän sitä, että uskon, että isäni tunnekylmyys johtuu äitini aivoverenvuodosta vuonna 1986 ja että SSRI-lääkitystäni kannattaisi varmaan rukata ylöspäin ennen kuin poksahdan... (Molemmat esimerkit keksittyjä, mutta sävy välittyi toivottavasti?)

Minun periaatteeni on aina ollut, että netti-ihmisiä ei tavata livenä. En muista, mistä lipsuminen aikanaan lähti -- luultavasti siitä, että maailmaonpieni ei olekaan pelkkä klisee, vaan täyttä totta: yhtäkkiä joku kirjoittaja paljastui puolitutuksi, ja yhteiset ystävälinkit laajensivat nettielämän ja reaalielämän hämmentävää rajapintaa entisestään. Vähitellen livejournalisteja tuli sattumalta tavattua iso kourallinen. Nyt en enää edes muista, että tunsin osan nykyisistä Turku-kavereista ensin kasvottomina journal-raapustelijoina.

Ylläoleva liirumlaarum johtaa siihen, että herrat Aleksi & Sulo passitetaan ihan juuri saaristoon avaamaan kesäsesonkia keskenään. Minä jään emännöimään vuorokaudeksi Vekkulaa, ja tänne pärähtää 10 (kymmenen) ihmeellistä nettinaista, joita ihan kaikkia en ole edes koskaan tavannut! Suunnitelmissa grillaamista tihkusateessa ja sipsipussien tyhjentämistä sekä holtitonta avautumista ja varmaankin monen monta alkoholiannosta.

Säälikää minua: koen tämän kaiken selvinpäin. Asiassa ei olisi mitään ongelmaa, jos saisin valmistautua jännittävään iltaan siivoamalla punkkulasi hyppysissä. Olisin omimmillani pulputtamassa. Mutta nyt tunnen oloni hanavettä hörppiväksi mummoksi, joka odottaa kaakattavaa teinilaumaa kylään. Ilolla toki odotan. Tervetuloa, leidit. Ette tapaa minua parhaimmillani, sievässä nousuhumalassa. Pahoittelen.

Raporttia mystisten virtuaali-ihmisten todellisista luonteista heti huomenissa!

Share

Kommentit

Salla / kompastelua.blogspot.com (Ei varmistettu)

(ei apua, oon ihan selkeästi kattonut liikaa batman: arkham city -pelin pelaamista, ensimmäinen ajatukseni kysymysmerkkikuvan nähdessäni oli "BATARANG!!")

itse olen tavannut parhaista ystävistäni monet internetissä. ja aiemmista periaatteista huolimatta prosenttiosuus livejournalille on suotuisa! en oikein edes osaa tutustua ihmisiin reaalimaailmassa, virtuaalisesti on paljon helpompaa lähestyä toisia ja päättää, kannattaako heihin tutustua lähemmin.

Aura Anonyymi (Ei varmistettu)

Hihii, pitänee tunnustaa, että muistan lukeneeni sua pitkään livejournalissa. Muistan, että olit yksi mun lemppareita, mutta sit se lj-juttu hiipui ja unohtui. Ilahduinkin sit monta vuotta myöhemmin, kun löysin tän sun Lily-palstan!

Hauskoja juhlia!

Kiki (Ei varmistettu)

(kirjapiiristä moi!) Hih, voi Livejournal! Ei ole tullut pitkään aikaan kirjoitettua sinne, eikä muillekaan voorumeille... Facebook muutti kaiken, kun piti alkaa toimia netissä omalla nimellä, ja yhtäkkiä siellä oli kaikki tutut - ahdisti kun nettimaailma ja reaalimaailma sekoittuivat väkivaltaisesti!
Edelleenkin koen, että netin kautta tulleet (ja jääneet) ystävät tuntee mut jotenkin kokonaisempana persoonana kuin sellaiset, jotka ei tiedä tästä nettiminästäni mitään.

Kommentoi

Ladataan...