Yli 70 kiloa

Laura loves

Kun aloin odottaa Suloa, painoin 62 kiloa. Kun lähdin synnyttämään Suloa, painoin 79 kiloa.

Kun aloin odottaa Uljasta, painoin 66 kiloa. Kun lähdin synnyttämään Uljasta, painoin 83 kiloa.

Klassinen kotiäidin kilokumuloituminen.

Toisin sanoen en lasten välissä ehtinyt palata normaalipainooni, jossa jo siinäkin oli hitunen ekstraa. (Olen 165 senttiä pitkä.) Toisin sanoen paisuin kummassakin raskaudessa 17 kiloa. Siitä ainakin puolet on ollut täysin raskauteen liittymätöntä ihraa, joka on kerääntynyt ainoastaan holtittoman asenteen ("mä oon raskaana, mä saan syödä Hese-aterian ja megapussin sipsejä päivässä, joka päivä!") seurauksena.

Kummallakin kerralla ensimmäiset 10 kiloa ovat kadonneet synnyttämällä ja imettämällä ihan vaivatta. Mutta ne loput seitsemän. Ne eivät hievahda mihinkään. Älkää uskoko sitä "Ihan mitä vaan voit syödä, kun imetys sulattaa kaiken ekstran" -shaissea. Joillekin käy niin. Joillekin (saatan viitata muun muassa itseeni) niin ei todellakaan käy.

Nyt yritän karsia herkkuja ja vuodenvaihteesta lähtien olen sporttaillut 3-4 kertaa viikossa. Valitettavasti jumppatunnin kalorit kiskaisee takaisin juustovoileivän muodossa ihan hetkessä. Ruokavalion muutos on painonpudotuksen kannatta paljon olennaisempi juttu. Mutta liikunta tokkiinsa myös kiinteyttää, kehittää lihaksia, hapenottokykyä, plaaplaa, kaikkea ihanaa -- ja mikä parasta, liikkumisen jälkeen on ihana, freesi, elinvoimainen olo. Veri kiertää.

Se ei kuitenkaan riitä minulle. Haluan painon takaisin lähemmäs kuuttakymppiä. Nyt painan 71 kiloa, enkä ole pahimmilla fätsokausillanikaan painanut tämän vertaa. Kukaan 71-kiloinen ei nyt vedä hernettä nenään siellä: eihän tämä ole kiloista kiinni, vaan omasta olosta. Minun oloni tässä painossa on nuhjuinen, vetämätön, löllö. En tunnista itseäni peilistä tai valokuvista. Tuo en ole minä. Ekaa kertaa elämässäni tajuan, miten joku painoonsa tyytymätön tahtoo piiloutua maailmalta johonkin kaapuun tai mieluummin johonkin kivenkoloon. Sellaisiakin fiiliksiä olen käynyt läpi. Mikään vaate ei mene päälle. Kun vartalotyyppi on vielä vissi omena, vyötärönympäryslukemat vinkkailevat ties mistä vaaroista. Pakko kaventua.

Mutta en aseta projektille aikarajoja. Sulon jälkeen ei ollut motivaatiota laihduttaa, koska tiesin/toivoin olevani taas pian raskaana. Nyt edessä on loppuelämä ilman kohdun vapaamatkustajia. Loppuelämä vain oman kehon kanssa. Mikä humalluttava ajatus. Siksi haluan kehittää loistavat välit kroppaan. Aika alkaa nyt. Kymmenen kiloa pois -- alkuvuonna olen saanut neljäsosan häädettyä aika pienin korjausliikkein, mutta 7.5 kiloa on vielä jäljellä.  Se on masentavan suuri määrä, ja vaikea osuus on vasta alkamassa. Sou not. Let's do this. Kuten Kaisu sanoi viime kyläilyllään vilpittömästi: "Voi että miten paljon mua vituttaa sitten, kun sä onnistut tossa laihduttamisessa. Koska sä oot kyllä niin hullu, että sä jopa saatat onnistua."

Tällä kauniilla ajatuksella porskutan projektissa eteenpäin.

Share

Kommentit

sanumaria

Tsemppiä projektiin! Raskauskiloista en tiedä itse mitään, mutta ymmärrän hyvin että on olemassa painomäärä joka itsestä tuntuu kamalalta. Voisin kuvitella että jos mää painaisin 71kg, niin olo olisi hyvinkin timmi (sama kun sulla olisi siellä omassa normaalissa painossa). Että jaksamista ja kärsivällisyyttä sinne :)

Lenny (Ei varmistettu)

Olen kanssasi niin samaa mieltä tästä asiasta. Mulla tuli myös painoa 17kg raskauden aikana, oletettavasti se 7kg syömällä mitä huvittaa (10kg kun lähti alle kuukaudessa..). Lapsi on jo vuoden ja edelleen niitä kiloja 5 jäljellä. Miten ihmeessä ne ei hievahdakkaan? On laskettu kaloreita ja heilutettu kahvakuulaa, mutta ei. Ääreest masentavaa. Meilläkin toiveissa toinen lapsi ja itseä ärsyttää suunnattomasti ettei omat vaatteet aikaa ennen raskautta mene edes nyt päälle. Käytän niitä siis ehkä kahden vuoden päästä. Pitäisiköhän myydä kaikki kirpputorilla, eihän nuo nyt varmaan istu mihinkään muotiin enää silloin. Toisaalta, jos ne myy niin ei ole motivaatiovaatteita ja saattaa "unohtaa" että pitäisin olla hoikempi voidakseen muutenkin paremmin. Huoh.

Vierailija (Ei varmistettu)

Musta on upeaa, että sanot, että osa "raskauskiloista" tuli ihan vaan huonosta ravinnosta! Nimittäin välillä vähän ihmetyttää nämä nettikeskustelut, joissa annetaan ymmärtää, että jokin 30 kilon painonnousu raskausaikana "vain tapahtui" eikä sille voinut itse yhtään mitään. Ja siis nyt en puhu niistä, joilla oikeasti on päällä raskausmyrkytys ja kymmenen muuta vakavaa komplikaatiota. Ne ovat sitten eri juttu.

Ihanaa kuulla, että joku uskaltaa myöntää, että hitsi tuli syötyä vähän huonosti ja kilot johtuvat siitä. Nimittäin silloin niille kiloille on helpompi tehdäkin jotain. Pääset ihan varmasti tavoitteeseesi! Kilot tulevat yleensä aika hitaasti ja samaten lähtevät hitaasti, mutta kyllä ne sitten myös lähtevät. :) Sähän olet jo sitä paitsi hyvässä vauhdissa.

Tyyne
Sukat makkaralla

Tsemppiä haasteeseen! Kivaa että täällä muutkin bloggaajat dietteilee ja tuo sen esiin! Siitä saa itsekin kummasti lisämotivaatiota!  Kuitujen, kasvisten ja proteiinin täyteistä kevättä sitten vaan sinnekin! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ensinnäkin; Tsemppiä tavoitteeseesi! Puhut järkeviä, ruoka on avainasia, liikunta tukee tavoitteeseen pääsyä.

Olen ihmetellyt, että mihin tuo perustuu, että raskaana olevat naiset "syövät mitä sattuu"? Sillä nimittäin on merkitystä raskauskomplikaatioiden esim. diaebeteksen puhkeamisen kannalta, mitä syö. Toisaalta myös tiedetään, että ylipainoisten äitien synnytykset ovat hankalampia kuin normaalipainoisten.
Itse työskentelen terveysalalla, joten minulle nämä asiat ovat itsestäänselviä. Mutta kiinnostaisi tietää, miksi tulevat äidit rasittavat kehojaan raskauden aikana sillä, että vetävät kuvun täyteen p*skaa. Onhan raskaus jo sinällään keholle rasittava tila. Liittyykö se siihen, että on vaan mielitekoja? Vai siihen, että ei oikeasti ymmärretä, että mättämisestä voi olla jotain haittaa sekä lapselle, että itselle, vai mistä?

Tarkoituksenani ei ole syyllistää, vaan lähinnä aidosti olen ihmetellyt tätä.

Tee (Ei varmistettu)

Yhdyn edelliseen kommentoijaan, olen kyllä mitä ilmeisemmin myös samalla alalla. Vaan enpä ollut silloin, kun odotin esikoistani. Mieheni sisko oli suorastaan tyrmistynyt, etten käyttänyt tilaisuutta hyväkseni ja turvottanut itseäni uusille kymmenyksille. Tokaisipa vielä alkuraskauden aikana, että "ihana kun susta tulee kerrankin mua lihavampi!". No ei tullu ei, kun pidin kiinni oikeudestani olla sekoamatta ravintotottumusteni kanssa.

Voimia koitokseen, en epäile ettetkö onnistuisi tavoitteessasi. Oot oikeilla jäljillä!

laurafree
Laura loves

No, siloitellakseni tervehenkisten terveydenhoitoalan ammattilaisten kauhukuvia: tapani mukaan siis liioittelin täysin tuon ruokavalioni kuvauksen. En syönyt koskaan Hese-ateriaa ja sipsipussia samana päivänä (jos joku on onnistunut tuossa, onnittelen, olet sankarini!). Söin kumpiakin ehkä kerran kahdessa viikossa tai kuussa. Pääosin söin siis ihan tavallisen terveellisesti perusruokaa (meillä syödään joka päivä laadukas lämmin ateria, paljon kasviksia, ei eineksiä, jne, plaaplaa) ja töissä rakkahia raejuustopurkkejani lounaaksi, mutta herkuttelin siis astetta liberaalimmin kuin ei-raskaana.

Painonnnousuni oli kummassakin raskaudessa neuvolan mukaan täysin normaalin & terveellisen puitteissa, kun sitä itse varmistelin. Koska lähtöpainoni oli normaali, tilanne oli mielestäni ihan ok. Jos taas olisi valmiiksi merkittävää ylipainoa, pitäisi tietysti olla huomattavasti tarkempi. Onneks hyvinvointivaltio kontrolloi äitien terveyttä painon ja verenpainemittausten lisäksi kaiken maailman sokerirasituksilla, että saa ajoissa vihiä, jos on menossa hommat ihan perseelleen syömisen suhteen.

Tietenkin varmaan oisi kontrolloinut syömistään, jos raskaus olisi jotenkin vaikea tai vaivainen tai lapsesta olisi tulossa iso, mutta ultrien ja perimän perusteella osasin odottaa tosi pieniä lapsia -- ja kumpikin poikaseni siis olikin ihan rimpula ja keskivertoa pienempi. Sulon raskaudessa kävin hikijumpissa neljästi viikossa vielä synnytystä edeltävänä päivänä -- se oli käsittämätön unelmaraskaus.

Muiden puolesta en osaa sanoa tuosta "mitäsattuusyömisestä". Musta ne mielihalu-selityksetkin on aika shittiä, kyllähän sitä nyt voi olla syömättä herkkuja, jos niin päättää. Itselläni ei edes ole ollut sellaisia: ihan samat asiat (suola & rasva) ovat himottaneet kuin muulloinkin.

Mutta seuraukset kannetaan siis nyt. Ja niitä todella kannetaan - vyötäröllä, reisissä, kaikkialla. Huhheijaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Juu, kyllä kieltämättä pikkaisen kauhistuttavaltahan tuo kuulosti. Ehkä medianlukutaitoni kaipaa vielä parannusta, koska tosiaan ajattelin että holtitonta on.
Mutta tosiaan, eihän tuo +17kg ole sinällään liikaa. Ehkä se on jotain ihannetta/tavoitetta enemmän, mutta minusta tärkeintä on se, että voi itse hyvin ja vauva voi hyvin. En usko, että kiloilla itsessään on niin suuri merkitys.
Tuntuu vaan oudolta se ajattelu, jota paljon näkee että raskausaikana voi syödä kahden edestä tms. Mutta hyvä kuulla, että ainakin kohdallasi hyvinvointivaltio on pitänyt huolen seulonnoista.

Kommentoi