Ladataan...
Laura loves

Tajusin viikonloppuna Vilnassa jotakin ihanaa: saan olla äiti, joka tuo työmatkalta tuliaisia! (Ja se, joka hipsii pinnasängyn viereen yöllä silittämään uinuvaa poskea, kuin elokuvissa ikään!) Tuliaisostosten on tietysti tarkoitus hiljentää kylmän uraohjusvanhemman kiljuva omatunto ja kompensoida lapsensa hylkäämistä tavaralla. No sori vaan, muttaei se mitään, koska tuliaisshoppailu on niin kivaaaaa!

Homma lähti sen verran liettualaisesta lapasesta, että ostin lapasten ja pipon lisäksi Sulolle pienen jalkapallon ja maatuskapalapelin. Sitten tajusin, että saan ostaa tuliaiset myös Sulon hoitokavereille Otsolle, Edithille ja Johnille. Kolmikko hyörii meillä hoitajan kanssa kuitenkin päivittäin. Eikä sekään riittänyt.

Koska olen koko lailla täydellinen hoitokaverin äiti, piilotin koottavan puupöllön, jättikokoiset pelikortit ja soman cupcake-posliinirasian pitkin kotiamme ja kirjoitin lapulle kolme arvoitusta, joiden avulla aarteet löytyivät.

Tulisi jo seuraava työmatka, että pääsisi taas ideoimaan tuliaisia!

 

Ps. Taka-alalla näette avotakkamaisen asetelman. Vekkulassa säilytellään arvokkaan puuhellan päällä homehtuvia pizzalaatikoita, hylättyä viinitonkkaa, hajonnutta Teema-mukia, löyhkääviä säilykepurkkeja & sen sellaista.

Share

Ladataan...
Laura loves

Jos jeesus suo, saan maanantaiaamuksi yhden kokonaisen lehden painoon ja ison Vilna-jutun taittoon. Starttaan viikon pakertamalla kokoon Avun tv-sivut, kuten jokaikinen maanantai viimeisen neljän vuoden ajan (!).

Sitten kalenterissa näkyy jotakin kummaa: miltei tyhjä loppuviikko. Päätin ottaa ihmeellisestä hengähdystauosta kaiken irti ja tavoitella unelmien työviikkoa.

Kirjoitin kalenteriin tiistain kohdalle isoin kirjaimin KIRJANPITOPÄIVÄ. Loikin tien toiselle puolen Clas Ohlsonille ostamaan värikkäitä klemmareita, kauniita mappeja (kyllä, siellä on oltava kauniita mappeja), kirjekuoria ja kaikkea konttorisälää, jota en koskaan työhuoneelta löydä. Sitten ideoin verovähennyksiä niin, että kuvitteelliset eurot vain kilisevät yritykseni kassaan. Kaivan esiin jokaisen kuitin ja tutkin jokaisen porsaanreiän (ja ihan laillisetkin pykälät).

Keskiviikon kohdalle kirjoitin SIIVOUSPÄIVÄ. Luonnollisesti tällä ei ole mitään tekemistä kodin siivouksen kanssa. Sen sijaan tuon työhuoneelle pari muovipussia ja pistän kilokaupalla shittiä roskikseen. Niin kuin tuo auringon korventama Voima-lehti tuossa. Niin kuin tuo pilaantunut näkkäripaketti tuossa. Niin kuin tuo kuollut liljakimppu tuossa. Vaadin ex-työhuonekaverit hakemaan unohtuneet kirjansa ja talvitakkinsa (!) tai ne lentävät samassa kaaressa kohti kaatopaikkaa.

Torstaista en tiedä. Torstai on jotakin yllättävää ja ihanaa. Toivoa täynnä, jopa.

Perjantain kohdalla lukee KOLUMNIPÄIVÄ. Silloin on siis töitä, mutta aion ottaa carriebradshawmaisen lähestymistavan kolumnin väsäämiseen: menen kirjoittamaan sitä viinibaariin ja tilaan lasillisen naurettavan hyvää juomaa. Luen kirjastossa lehtiä ja inspiroidun. Käyn hyvällä lounaalla. Hemmottelen itseni piloille.

 

Noin. Noin se tulee menemään. Ja nyt kun sen tähän kirjoitin, Sulo saa luonnollisesti vesirokon koko viikoksi tai jotain. Onneksi pelkkä suunnitelma tekee onnelliseksi. Unelmien työviikko, bring it on.

Share

Ladataan...
Laura loves

Tämäkin päivä piti nähdä. VR:n junassa on wlan, joka toimii. Huomioon ottaen junallamatkustamistiheyteni on melko eriskummallista, että tämä on elämäni eka kerta, kun nettailen koneella (vs. kännykkä) junassa. Tavallaan vähän masentavaakin: junamatkat ovat olleet turvasatama nettiaddiktiosta -- tilanteita joissa on suorastaan pakko lukea romaania tai kirjoittaa päiväkirjaa. Ei enää. Sinne meni sekin.

Minulta on kestänyt ylipäätään todella kauan tajuta, että kannettava tietokone tarkoittaa tietokonetta, jota voi kantaa. Tajusin ehkä viikko sitten, että neljä tuntia matkustamista Helsinkiin ja takaisin on yhtä kuin neljä tuntia aikaa tehdä töitä tietsikalla. Ennen olen ajatellut, että Helsinki-päivät ovat automaattisesti ei-aikaa-tehdä-töitä -päiviä. Onneksi vihaan läppärin sullomista olkalaukkuun sen verran palavasti, etten jaksa roudata sitä mukanani ihan aina.

Tämä on eka junamatkani taas uuden juna-ajan koitettua. Lipun hinta (34,86e) ei kyllä naurata enää kauheasti. 70 euroa pääkaupunkipiipahduksesta. Melkein satanen! Vielä keväällä sama matka maksoi 40 euroa, ennen kuin menivät ja poistivat pressialennuksenkin. Nyt siis miltei tuplasti! Suuri kuvitelmani oli rampata Stadissa viikottain Sulon hoidon alettua - ihan vaan ystäviä tapaamassa ja tiedotustilaisuuksien leivoksia natustamassa. Mutta jos matka eestaas maksaa 70 euroa, "ilmaiset" palaveripullat tulevat aika kalliiksi. Ystävien arvoa ei toki voi mitata euroissa - tai ehkä sittenkin voi: ei ne nyt 70 euron arvoisia oo!

Mutta nyt puksutetaan siis. Kohta meikkaan kännykän kromireuna peilinäni silmiin lisää kajalia, jotta näyttäisin kolumnikuvassa kohtalokkaalta kuin jaguaari. Lopputulos voi olla sorttia "kohtalokas kuin panda", mutta pakko yrittää.

Palaan pahvimukikahvin seuraan, hyvää matkaa minulle!

Share

Pages