Ladataan...
Laura loves

Hei, Lily-lukijat! Terveiset hyvin ilmastoidulta, juuri sopivan lämpöiseltä lentokentältä!

Juon kehnohkoa kahvia kauniista mukista Helsinki-Vantaalla. Sydän tutisee rintsikoiden alla, kuten aina ennen lentämistä. Ikävää kuolla yksin. Jos kävisi niin erikoisesti, että lentsikka pysyisi ilmassa ne vaaditut pari tuntia, olen iltapäivällä Münchenissä. Sieltä otan junan Nürnbergiin. Siellä osallistun sotaoikeudenkäyntiin eikussiis työn puolesta kansainvälisille lelumessuille! Kyllä! Ja ei - ne on ihan lasten leluja. Ei semmosia leluja.





Rakastan työmatkoja. Ja teen työmatkoista aina muutakin kuin työmatkoja, vaikka aikaa olisi kuinka vähän. Olin samaisilla messuilla viimeksi kaksi vuotta sitten. Silloin karkasin jäätävän kylmään Lorenzkircheen ihastelemaan pyhyyttä, koska kirkot ovat parasta kaikkialla. Lisäksi karkasin modernin taiteen museoon - niidenkin parhautta kaikkialla olen ennenkin hehkuttanut.

Yksin matkustaminen on ihmeellisintä, mitä tiedän. Klisee mikä klisee, mutta se "voin olla kuka tahansa, mitä tahansa" -tunne on vapauttavuudessaan hengästyttävää. Se ilo, jonka jossain Münchenin rautatieasemalla tepsuttelu tuottaa - kukaan ei arvaa, etten ole paikallinen. Minulla on toinen, vaihtoehtoinen elämä! Ostan muhkean, täytetyn leivän, etsin kivan paikan junasta, katselen maisemia, eikä kukaan tajua, etten ole nähnyt niitä ennen. (Eikä ketään kiinnostakaan!)

Viime visiitilläni olin raskaana, joten en päässyt iltaoluselle oluttupiin tai kilistelemään jääkylmällä rieslingillä. Nyt pääsen! Viimeksi vein tosin itseni sushi-illalliselle ja kolmen lajin italialaiselle illalliselle, ja samanlaisia ihania ruokailukokemuksia tahdon haalia nyt. Yksin syömisessä ei muutenkaan ole mitään noloa tai väärää, mutta työmatkalla se tuntuu jotenkin vielä astetta hyväksytymmältä ja hienommalta -- "tämä on minulle niin arkipäivää, olen itsevarma bisnesnainen joka popsii bruschettansa ypöyksin pitkin maailman metropoleja lähes päivittäin"!

Ja sitten saa nukkua ihan yksin, isossa sängyssä.

Majapaikkani on kylläkin kaukana luksuksesta. Siitä lisää, jos pääsen joskus perille. Rukoilkaa puolestani. Tsempatkaa, pilotit. Skarppina ny, huoltomiehet. Let's do this shit!

Share

Ladataan...
Laura loves

Vielä pari vuotta sitten ihmettelin, mistä ihmeestä aikuiset ihmiset hankkivat vatsatauteja. En puhu nyt ruokamyrkytyksistä tai muista Aasian-tuliaisista, vaan vanhoista kunnon yrjötaudeista. Tuntui ihan absurdilta, että sellainen pitäisi aikuisiällä vielä kokea.

You know: alkaa aina keskellä yötä, ekat ykät lentävät lakanoihin, sitten pitää tokkurassa vaihtaa petivaattehet pikkutunneilla, tokat oksut lotisevat jo muovipussiin tai ämpäriin, äiti vähän silittää otsaa ja paijaa, se auttaa hetkeksi. Kuumehorkassa täristään, katsotaan koko seuraava päivä telkkaria - aina silloin, kun ei olla vessassa, jossa ahterista hulisee litroittain jotain vedenkaltaista. Silmien räpäyttäminenkin tuntuu raskaalta työltä ja ylivoimaiselta ponnistukselta.

Kaikesta tästä oli ainakin 15 vuotta - en muista, kärsinkö mahataudista lukiossa vai yläasteella viimeksi. Jo raskausaikana joku virkkoi minulle apokalyptisesti: "Sit ne tulee kun on lapsia.. ne taudit." Pyh! Minulle ei tuu. Näin minä ajattelin. Minähän olen kuolematon, eivätkä mitkään lapsiperhenormit tartu turkkiini, ellen niin halua. Kuorin koko ilmiöstä vain kermat päältä.

Mutta tota noin. Toissayö. Aleksi herää klo 02.00 ja kompuroi vessaan, meinaa pyörtyä matkalla, makaa lattian lämmitetyillä kaakeleilla ja sitten-- no, jätetään kertomatta, mitä pönttöön sitten lentelee. Minä herään tasan kahta minuuttia myöhemmin klo 02.02 ja ihmettelen, missä Aleksi on, mun on pakko päästä vessaan. En meinaa pyörtyä, mutta muutoin sama kuvio toistuu.

Palaamme sänkyyn. Tunti, ja Aleksi oksentaa. Toinen tunti, ja Laura oksentaa. Vaikken ole kärsinyt mahataudista 15 vuoteen, olen kyllä oksentanut pari kertaa kännissä. Nyt tuli koettua, että yrjöily selvinpäin = so not worth it. Kuolonhumalassa se on mennyt siinä sivussa - nyt oli liikaa aikaa ja aivosoluja analysoida vatsalaukun kramppaamista, mahanesteiden makuja (miksi, oi miksi join pienen punkkulasin ennen nukkumaanmenoa sohvalla? Punkkuoksennus + munakoisotomaattimuhennos + ummehtuneita popcorneja = karsein oksucocktail, I tell ya!).

Pian myös Sulo oksentaa ekaa kertaa ikinä (vauvapuklut on eri juttu), häkeltyneenä että mitä tää ny on, ymmärtämättä nenän eteen lykättyä pikkuämpäriä. Yöpuku ja tyynyliina ovat puuronsekaisessa limayrjössä.

Eilinen oli yhtä helvettiä - ei kukaan enää oksennettu, mutta kuumetta ja heikotusta oli vaikka muille jakaa. Oona-enkeli liihotti keittämään illalla meille kukkakaalikeittoa keräten sata karmapistettä tililleen. Lupaan tehdä saman seuraavalla kerralla, kun joku tarvitsee apua! Niin arvokasta apu oli.

Enkä muista, milloin viimeksi olisin mennyt nukkumaan klo 20. Koisaaminen kellon ympäri ja burana huiviin ennen unia. Ah.

Nyt tuntuu jo, että elämä voittaa. Ehkä.

 

Kuvia tapahtumasarjasta ei ole. Kiittäkää onneanne.

Share

Ladataan...
Laura loves

Kuvahaasteen maaliviiva on ihan tuossa käsien ulottuvilla, huomisen kohdalla. Tämän päivän tehtävä on uusin kuva minusta. Tässä se, eiliseltä. Nappaan PhotoBoothilla melkein joka päivä kuvan itsestäni työhuoneella. Yleensä se liittyy siihen, että käytän kuvaussovellusta peilinä. On kiva tietää, millainen nuttura on tullut tempaistua kuntokeskuksen hississä ja näyttääkö tänään homssulta, kassialmalta vai transvestiitilta. Nyanssierot ovat hiuksenhienoja.

 

Tänään näytin tältä.

 

Päivä 1: Omakuva

Päivä 2: Suosikkitavara

Päivä 3: Perheenjäsen

Päivä 4: Harrastus

Päivä 5: Vanha kuva

Päivä 6: Teema “vihreä”

Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut

Päivä 8: Suosikkikuva

Päivä 9: Päivän asu

Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi

Päivä 11: Hullua

Päivä 12: Arkeni

Päivä 13: Teema “valo”

Päivä 14: Talvikuva

Päivä 15: Rakkaus

Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva


Päivä 17: Hetki

Päivä 18: Tunteet

Päivä 19: Täällä minä asun

Päivä 20: Teema “erilaiset”


Päivä 21: Kun olin pieni

Päivä 22: Tästä olen riippuvainen


Päivä 23: Kesäkuva

Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi

Päivä 25: Kaikessa kiireessä

Päivä 26: Tämä naurattaa aina

Päivä 27: Teema ”kaksi”

Päivä 28: Sää

Päivä 29: Uusin kuva minusta


Päivä 30: Valinnainen kuva

Share

Pages