Ladataan...
Laura loves

Joka päivä suunnittelen päivittäväni, ja joka päivä huomaan tekeväni vielä keskiyön kieppeillä töitä. Ja joka päivä lykkään lilyilyä taas päivällä eteenpäin. Mutta nyt on hetki aikaa! (Vinkki: hanki siipalle synttärilahjaksi lastenistuin fillariin. Et tule näkemään perhettäsi enää iltaisin, kun ne polkevat retkillään. Which is nice.)

Nyt on siis aikaa, mutta onko sanottavaa? En tiedä, jaksaisinko itsekään seurata blogia, joka sisältää vain loputtoman määrän kuvia keinuvista lapsista ja grillattavista syötävistä. Tämän takia ajattelinkin piristää teitä postauksella - ööööö - grillikutsuilta, joille tepsutimme eräänä helteisenä iltana.

Itse kemujen rilli oli häkellyttävän pieni huomioiden osallistujamäärän, mutta porrastettu kärvennys toimi mainiosti ja kun lisukkeetkin olivat priimaa, ateriassa ei ollut mitään moitittavaa. Paitsi se, että läksimme liian ajoissa kotiin ja missasimme jälkkärin, joka oli ollut tyrmäävän hyvää. Hmph.

Lapset viipottivat keinuissa, hiekkalaatikoilla ja jalkapallon perässä, mutta kiskaistiin takaisin pöydän ympärille taikasanalla "MELONI".



Nyt täytyy kyllä myöntää, että kesä on siinä vaiheessa, että olen aivan saatanan kyllästynyt grillaamiseen. Meidän kotipihalla grillaamiseen, mökillä grillaamiseen, kavereilla grillaamiseen, missä tahansa grillaamiseen! En vaan keksi enää mitään uutta, enkä halua enää yhtäkään makkaraa tai halloumisiivua sisuksiini.

Anteeksi, väitinkö juuri, etten halua halloumia sisuksiini? Ampukaa minut.

Share

Ladataan...
Laura loves

Viisi pientä poikaa hyppimässä ilosta kirkuen alasti trampoliinilla ja sitten kirmaamassa munasillaan mudassa. Kahdeksan pientä lasta kerääntyneenä Madagaskarin pingviinejä pyörittävän läppärin ympärille pelkät pyyhkeet ympärillä. Pullaa, punaista maitoa, kaakaota ja kauniita tavaroita, joilla sisustuslehtien mukaan olisi tarina ja kosolti ajan patinaa. Ja sisustuslehdethän olisivat muuten oikeassa.

Sellaisia ovat sadepäivät Paraisilla.

 

Ps. Tämä blogi on nyt pelkkiä kesäretkiä ja kesävieraita. Mutta niitä on elämäkin!

Share

Ladataan...
Laura loves

Anteeksi nyt vaan, mutta olen todella hyvä suunnittelemaan reissuaikatauluja niin niillä kuuluisilla lapsen ehdoilla kuin äidin mielenterveyden ehdoillakin. Tämän totesin taas mainion, täyteen pakatun Helsingin-reissumme päätteeksi. Valitsin suorastaan täydelliset bussivuorot Sulon päiväuniaikojen kannalta. Ja oman Olivian-lukemiseni kannalta. Leppoisaa.

Herättyään jossain Paimion kohdalla (Paimio on tässä yhteydessä symbolinen termi varsinaissuomalaiselle maaseutupitäjälle, en tiedä ollenkaan, kulkeeko Hki-Tku -reitti sen halki) Sulo katsahti ulos mansikkapelloille ja totesi tyynesti: "Lentokoneessa." Kerroin, että olemme itse asiassa bussissa. Tajusin, ettemme ole koskaan aiemmin matkanneet pitkän matkan bussilla ja junallakin vain muutaman kerran, joten laaja, liikennevälineestä avautuva maisema tosiaan taitaa symboloida Sulolle lentokonematkustamista. (Mietin, montako kertaa tuo taapero on jo lentänyt. Lopetin tusinan kohdalla, koska kuvittelen olevani lentomatkailuvastainen hippi.)

Nyt alkakoon uusi aika. Äiti-lapsi-helsinkihupireissujen bussimatkailukausi. On ihanaa antaa lapsen isällekin lahjaksi omaa aikaa, kun itse saan sitä esimerkiksi työmatkojen kautta paljon reilummalla kädellä. Kaikki voittaa.

Share

Pages