Ladataan...
Laura loves

Haksahdin pitkästä aikaa CityDealiin. (Eiku mitä GroupOneja ne nykyään on.) Eihän tätä nyt voinut ohittaa: 12.5 eurolla sai 25 euron lahjakortin Turun kauppahallin vanhimpaan liikkeeseen, S. Wallinin kalakauppaan. Kai minä nyt saatana kalakaupan lahjakortin puoleen hintaan ostan! Kysyttekin vielä!

Siika kainaloon (ja lisäksi reippahasti lohta) ja kotiin Saku Tuomisen Basta!a selailemaan -- taas kerran. Hyvä resepti löytyi.

Kesäkurpitsaa ja perunaa ja luomusitruuna kuorineen pieniksi lohkoiksi ja kokonaisia valkosipulinkynsiä sekaan. Siian sisään vielä toinen viipaloitu luomusitruuna ja tuoretta oreganoa. Koko härdelli uunivuokaan ja ylle desi valkoviiniä. No, suolaa ja pippuria toki myös.

Ensin paahdetaan perunoita, kesäkurpitsaa, sitruunaa ja valkosipulia 250 asteessa 20 minsaa.

Sitten kala päälle ja vielä vartti. Käännä kala ja paahda vielä 5 minuuttia. Valmista tuli. Kunnon satsi sitruunaa tuo mielettömän säväyksen.

Ihana lapsi alkaa jakaa kiinnostuksen kokkailuun toden teolla. Hän vaatii keittiössä tarmokkaasti kokkituolin kokkituolin kokkituolin kokkituolin! eli työtason viereen asetetun tuolin, jolla seistä ja seurata ruoanlaiton vaiheita. Viihtyy mainiosti, kun antaa jonkun typerän mielekkään tehtävän kuten kesäkurpitsalohkojen siirtämisen leikkuulaudalta vuokaan. Ne pitää toki siirtää sinne yksitellen.

 

Ja herkullistahan tästä siis tuli -- joskin Sulon kesken aterian saama moraalis-eettinen herätys hieman verotti ruokailunautintoa. Hän nautti siian mausta suuresti ja pyysi koko ajan lisää, mutta virkkoi silti suupalojen välillä tyynesti: "Kala itkee, huutaa kaupassa. Kala huutaa verkossa."

Mykistyimme Aleksin kanssa molemmat. Ja mitä siihen vastaamaan. Niinhän se kala varmasti tekee. Voi lapset, nuo luontaiset vegetaristit.

Share

Ladataan...
Laura loves

Vauvanvaateshoppailu on lähtenyt viime metreillä osittain lapasesta. Säästin kyllä Sulon vanhat bodyt ja sukkikset, sillä toivoin tokaa beibiä pienehköllä ikäerolla. Mutta Sulo oli keskikesän hellevauva, joka ei kuukausiin tarvinnut yhtäkään lämmintä vaatetta. Tämä kakkonen (mä en kestä näitä termejä) syntyy viimaiseen loskasyksyyn ja joka nurkasta vetävään talovanhukseen, jossa jokainen vieras pyytää villasukkia lainaksi vartin sisällä. Olen siis järkeillyt, että bodyjen ja pöksyjen päälle vaaditaan kepeitä, rentoja sisähaalareita, joissa lapsonen voi kölliä kakluunin lämmössä lattialla ja sohvalla.

Ja niitä on sitten löytynyt. Mini Rodinin minttupanda (silmäni on tottunut täysin jopa tuohon öklöön väriin!) ja biker (niin siisti!).

Ja vanhana laumasieluna vaelsin tänään myös Missoni-laareille Lindexiin ja nappasin mukaan tämän zigzägin.

Enää puuttuu se pieni poika, joka sulloa näiden sisään.

Share

Ladataan...
Laura loves

Kahvila, toinen kotini. Kahvila, elinehtoni. Kahvila, päivittäinen hengailupaikkani. Ja kyllähän Turussa kahviloita on. Tässä on vain yksi ongelma: en ole sokerihiiri. En hae kahvilasta latteni rinnalle kakkua tai leivosta tai muuta leivonnaista, vaan sämpylää. Täytettyä leipää. Nääs. Aina.

Se ei ole helppoa, kun ei tyydy mihin tahansa. Merkinnän otsakkeessa esiintyvä "Top 3" on nimittäin harhaanjohtava termi: se antaa ymmärtää, että hyviä sämpylöitä on Turun kahviloissa enemmänkin kuin kolme - niitä ei ole. Kuulostaa kamalalta ja masentavalta, ja sitä se onkin. Olen kattavan vuosien kartoituksen tuloksena päätynyt siihen, että Turun kahviloista löytyy tasan kolme hyvää sämpylää. Ne kyllä ovatkin helvetin hyviä. Ja tässä ne ovat!

1) Robert's Coffee (Kauppiaskatu): Tomaatti-mozzarella-ciabatta

Tylsää hehkuttaa ketjukahvilan tuotetta, mutta tämä on ai-van sai-raan hy-vä. Rapeakuorinen, törkeällä määrällä suolahiutaleita ja öljyä aateloitu ciabatttasämpylä. Pestoa, tomskua, mozzarellaa. Ihan täydellinen. Lempitäytteeni anyway, mutta kyllä senkin voi mokata huonolla leivällä.

2) Kirjakahvila (Brinkkalan piha): Seitansämpylä

Okei, tämän äärellä istun juuri nyt - ja siitä postauksen idea. Suhtauduin tänään seitankaiffariin epäilevästi, kun sämpylä ei ollutkaan hyväksi todettua ciabattaa vaan vähän pullaisan näköistä patonkia (voi että, sen ankeus paistaa kauas tästä tosi tyylikkäästä kuvastakin). Öljyä on kuitenkin tarpeeksi, jolloin bulkkipatonkikin muuttuu mehevämmäksi. Tämä on vegaaninen: välissä tomaattia, jotakin ihanaa öljyä ja törkeän koukuttavaa, ohuiksi siivuiksi leikattua, rapeanmakeaaa seitania. Syntinen, maistuvainen. Kualen.

3) Café Sirius (pääkirjasto): Tomaatti-mozzarellaruisleipä

Kuten sanottua, täyte on suosikkini. Tämän välissä on vain teelusikalinen pestoa ja lisäksi reippahasti margariinia. Leipä on joku perusruispuikula, mutta rasvan määrä mehevöittää sen. Tomskua ja mozzaa löytää harvoin ruisleipäin välistä, siinä kiinnostavuus. Tämän syön näistä useimmiten, koska kirjasto on ihan työhuoneen vieressä ja vakkarilounas/-aamiaispaikka.

 

Niin mieluusti kuulisin nyt soraääniä ja saisin kanssakaupunkilaisilta tiedon jostakin ihanasta sämpylästä, jonka olemassaolosta en tiedä. Oi, onko heitä?

On tosi typerää, että hyvät kahvit ja hyvät leivät sijaitsevat eri paikoissa. Kirjaston kahvilasta saa italialaisomistuksesta huolimatta karseaa lattea. Café Artin latte taas on tunnetusti taivaallinen, mutta suolaisten syötävien valikoima kehno. Haen usein aamulatten Wiklundin aulasta W Delistä (vai mikä onkaan), ja se on yllättävän hyvä. Mutta ei kukaan halua tankata aamiaiseksi golfpallon kokoista halloumi-viikunacrostinia (vihaiseksi tulee vaan!). Liian fiinit valikoimat.

Elämä ensimmäisen maailman kahviloissa, ongelmallista.

Paitsi nyt. Seitania kitaan ja orgastista voihkintaa.

Share

Pages