Ladataan...
Laura loves

Onko joulujälkkäri vielä hakusessa? Täältä pesee viime hetken kakkuvinkki: ei mitenkään suunnattoman omaperäinen tai mullistava, mutta herkullinen kuitenkin. Resepti on vohkittu Leila Lindholmin Vielä yksi pala! -leipomuskirjasta, joka on pullollaan aivan övereitä herkkuohjeita -- sekä suolaista että makeaa.

Leivon harvoin enkä ole sokerihiiri, mutta jouluksi loihdin aina jonkin jälkkärin. Männävuosina se on ollut usein ystävältäni Terhiltä opittu englantilainen hedelmäpiiras brandyvoin (kyllä, minäkin haluan rakastella jo pelkän sanan "brandyvoi" kanssa aamunkoittoon saakka) kera, toisinaan ricotta-pistaasipiiras tai kastanjasuklaakakku. Tänä vuonna päätin huomioida kihlattuni juustokakkuobsession ja leipoa jouluisen juustokakun.

Koska en tiedä mitään tylsempää kuin reseptien luettelointi, kerron nyt vain, että:

 

pohja valmistetaan 150 grammasta digestivekeksejä ja 150 grammasta pipareita sekä 125 grammasta voita. Ensin murskataan keksit. Minä teen sen aina mahdollisimman työläästi jollain ankealla puukauhalla hakkaamalla -- tehokkaampiakin konsteja on. Kyl te tiedätte. Keksimuussiin sitten sulatettu voi mukaan.

Täytteeseen tulee pari desiä bataattisosetta (keitä sellainen iso, noin puolikiloinen bataatti kuutioina ja soseuta -- suolaa vesi kevyesti), inkivääriä, kanelia, kardemummaa, 600 grammaa (joo) Philadelphiaa, 1.5 desilitraa sokeria (mieluiten vaaleaa muscovadoa), neljä luomumunaa, toiset 125 grammaa voita (huhheijaa!), 3 rkl kuohukermaa (en ikinä tajua tämmösiä minimääriä: kolme ruokalusikallista, miks? Lorauta nyt jotenkin sitä sinne.). Mörssää nämä kaikki ihan sileäksi soosiksi keskenään.

Taputtele pohja-ainekset irtopohjavuoan pohjalle. (Hieno lause.) Paista ensin pelkkää pohjaa 10 minsaa uunin alatasolla  200 asteessa. Kaada sitten täyte päälle. Paista max. tunti samoissa asteissa, kliksauta uuni pois päältä ja anna muhia jälkilämmössä vaikkapa puoli tuntia.
 

Lusikka käteen, avot. Ja esitän vielä uskaliaan väitteen, että kyllä tämä maistuu joulun jälkeenkin. Vielä ehtii.

Share

Ladataan...
Laura loves

 

No okei, saa se, mutta ihan oikeasti, ei ole mitään kamalampaa kuin fraasi "Joulu saa tulla". Sen oikein kuulee mielessään Katri Helenan psykoottisesti henkäisemänä. Luonnottoman pontevasti lausuttuna. Ai kamala sentään. Ja newsfläsh: kyllä se joulu tulee, ihan kalenterin mukaan, silloin kun tykkää. Ei se tartte lupia.

Saivartelut sikseen: tahdon toivottaa Laura lovesin lukijoille mitä rentouttavinta, luksuksinta (sovitaan, että tuollainen taivutusmuoto on olemassa!), kauneinta joulua ja ennen kaikkea inspiroivaa vuotta 2014! Tiedättekö mitä, mulla on teille lahjakin! Ei, ei mitään saatanan arvontaa. Sellaista ette tule saamaan minulta koskaan, anteeksi vaan. Minun mielestäni sekin on tosin lahja. (Puhutaanko joskus siitä, mitä kaikkia ilmiöitä vihaan blogikulttuurissa?) Minun lahjani on se, että vuonna 2014 Laura loves elpyy ja kukoistaa. Minun puolikuntoiset kotiäitinivuoteni ovat ohitse ja saan istua loppuelämäni työhuoneella tuntikaupalla jokaisena arkipäivänä. Siitä työpäivästä budjetoin joka päivä aikaa bloggaamiselle. Meistä tulee taas läheisiä. Lupaan sen.

 

Mutta sitä ennen: se joulu. Näköjään vietämme sitä vuorovuosina vanhempieni luona Hämeenlinnassa ja meillä kotona Turussa. Nyt on taas Turun vuoro. Muovikuusi nököttää olkkarissa (ensi vuonna vaadin alakertaan oikean, ja muovinen pystytetään yläkertaan -- en tajua, miksi sain tämän idean tänä vuonna liian myöhään), eikä joulukoristelaatikkoa löydy mistään. Äitini toi hätäapuna mukanaan kourallisen rändom-koristeita. Latvatähden virkaa toimittaa Tigerin euron pompom. Sulo on vaatinut jo moneen otteeseen kiihkeästi, että se pitää ottaa pois. Lapset, nuo konservatiivit. Ei tuo pirpana edes tiedä, mitä kuusen latvassa pitäisi killua. Mutta joku geeni sen sanelee selkäytimestä, että ei ainakaan pinkki paperihörselö.

Mutta hah -- siinäpähän narisee, kunnes ylettyy kurkottamaan paperipompulan pois. Siihen asti se siellä keikkuu -- siis tämän joulun ainakin. Kuten ystäväni sanoi ylläolevan kuvan nähtyään: "Toi kuusi yhdistettynä noihin verhoihin... Saan epileptisen kohtauksen." (No juu, noi verhot, niistäkin piisaa puhuttavaa. Miksi te annoitte mun ostaa ne? Ihan kamalat!)

Kuusen kauhistelemisen lisäksi aiomme syödä ihania juttuja, juoda ihania juttuja, todistaa joulurauhan julistuksen toista kertaa livenä, katsoa piirrettyjä, nukkua, leikkiä, mussuttaa vielä vähän portviinistiltonia ja pussailla. Siitä tulee ihanaa.

 

Share

Ladataan...
Laura loves

Poola Katarynan hehkuttaminen ei ehkä ole tällä hetkellä kovin omaperäistä, mutta saisikos kuitenkin hypätä bandwagoniin? Poola Katarynan korut ja muut härpäkkeet ovat i-ha-ni-a!

Blogeissa vilahdelleet aarteet kutkuttivat jo, mutta olin lopullisesti myyty vasta, kun pääsin kosketusetäisyydelle tuotteista. Vielä Turun Logomon Uuden muotoilun markkinoilla pystyin vastustamaan kiusausta. Sitten eksyin viime viikonloppuna Helsingissä työkeikalla Kiseleffin talon Pop-up -joulukauppaan, jossa kaupiteltiin Poola Katarynan, Riivarin ja Jatulin juttuja. Virhe! Tai siis siunaus! Miten sen nyt ottaa.

Poistuin puodista Jatulin sikamakeeeeen mustan paidan (hänet esiteltäköön myöhemmin), Riivarin pitkän, väljän neuletakin ja Poola Katarynan suloisten lintusten kera. (Ei jumalauta, ostin myös turbaanihuivin, joka jäi Kaisulle. Muistin tämän just nyt.) Siinähän sitä puolet juttupalkkiosta kuluikin reippahassa vartissa. Mutta kuka piittaa, kun korvissa killuu kaksi näin söpöä sirkuttajaa?

Eikä nälkä kyllä tähän jäänyt: en saa mennä lähellekään Poola Katarynan nettikauppaa, koska siellä on vielä vaikka kuinka monta kiehtovaa pientä örkkiä, joiden kanssa tahtoisin tehdä lähempää tuttavuutta. Kun vauva muuttui taaperoksi, tajusin, ettei kukaan enää revi korvalehtiäni riekaleiksi, vaikka niihin koristeita ripustelisinkin. Nyt tekee mieli ottaa menetetyt korvisvuodet takaisin. Korkojen kera. Apua.

Share

Pages