Ladataan...
Laura loves

Lupaan, että tämä on viimeinen kerta, kun koskaan laulan Cheekkkkkiä: timantit on ikuisiaaa-aaa-aaaaaa! 

Sori!

Ja kun eivät ne edes ole. Saattavat ne ydintuhosta selvitä, mutta minun hajamielisen pääni kanssa selviäminen -- tsaijai, selkeä haaste. Olen siis aivan varma, että tulen hukkaamaan rakkaan kihlatimanttini vielä joskus. Sen verran monta korua, kelloa, puhelinta ja lompakkoa on jo mennyt. En vaan osaa. En ota sormustani koskaan sormestani, mutta eittämättä onnistun silti tässä kaameassa tempussa joskus.

Ei se mitään! Keksin ratkaisun. Kaivoin kirjahyllystä Tiffany & Co:n asiakirjanivaskan, jollaisella timanttisormuksen ostajaa kuormitetaan Fifth Avenuen liikkeessä asioidessa. Tiffanynturkoosi kansio sisältää muun muassa millintarkan leikkauskuvan prinsessamallisen timanttini hionnasta. Nappasin siitä kuvan, lähetin lempitatskaajalleni Tuulalle ja jokusta viikkoa myöhemmin pötkötin neulansa rapsutettavana. Sain käsivarteeni niin fiiniä, ohutta, kaunista viivaa, etten osannut kuvitellakaan. Kymppi plus!

Haa. Nyt ne timantit todella on ikuisia.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Laura loves

Vuosien lössöilyn jälkeen olen löytänyt liikunnan takaisin elämääni. Se tuntuu hy-väl-tä.

En ole immuuni kuntoilutrendeille: minäkin, vannoutunut ryhmäliikuntalissu, olen vaihtanut zumbatunnit salilla käymiseen. Ja joo, minäkin treenaan siellä vapaalla alueella ihmeellisten vimpaiden ja härpäkkeiden keskellä. Jopa täysi ummikko näkee, että kuntoilukulttuuri on kyllä valtavassa murroksessa: kun hankin ensimmäisen kuntokeskusjäsenyyteni vuonna 2008, ryhmäliikuntatunnit olivat se juttu ja ne, jotka kävivät salilla, kiersivät harmaalta laitteelta toiselle lukemassa Seiskaa reidenloitontapenkissä. Nyt ounastelen, että laitteet poistuvat viiden vuoden sisällä kuntokeskuksista kokonaan. Siellähän ne möllöttävät surullisen koskemattomina. Jännää! (Oletteko myös huomanneet, että tän vapaan harjoittelun lisääntymsen myötä seksiäänet ovat lisääntyneet salilla jotain 200%?)

Työhuonetoverini, fitness-kuningatar ja omituisesti suoranaisen bestiksen rooliin sujahtanut Marini teki minulle kolmiosaisen harjoitusohjelman, jota kolmesti viikossa suorittelen. Tällä viikolla Elixiaan on saanut viedä kaverin ilmaiseksi. Olen onnistunut aika hyvin: sain Sonjan bodaamaan kanssani tiistaina ja liittymään jäseneksi keskiviikkona. Tänään mukaan saatiin Marikin ja johan piisasi boxihyppyä. (Siis ne -- en minä. Voin vannoa, etten koskaan elämässäni tule hyppäämään boksille tai olemaan missään tekemisissä sen rautaisen häkkyrän kanssa, josta roikkuu kuminauhoja ja ties mitä vitkuttimia. Joku roti!)

Treenaan yhä naurettavan pienillä painoilla enkä tule koskaan olemaan timmi mimmi, mutta olo on sata kertaa freesimpi ja jäntevämpi, ja sitä tunnetta hienompaa ei olekaan.


Mutta! Kuntoilua tärkeämpää on se, että olen samalla alkanut hyötyliikkua. Hylkäsin bussikortin ja kävelen töihin ja takaisin joka päivä -- säästä viis. Se tekee seitsemisen kilometriä kävelyä päivässä. Just sopivasti. Mikä omituisinta, olen alkanut suorastaan odottaa kävelyitäni ja salitreenejäni. Sen lisäksi, että saan ottaa tuntumaa kehooni, hetket toimivat popmusiikin kuuntelumeditaationa. Keho ravittu, check, sielu ravittu, check!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Laura loves

"Päivitä!" "Mikset sä koskaan päivitä sun blogia!" "Vittu päivitä!"

Koska en jaksa kuunnella ystävieni vonkumista, päivitän nyt tätä mun blogia. Huomasin, että ainoa hetki, jolloin tähän pystyn, on aamukahvimuki (tänään pahvimukiin lorotettu versio) kourassa vietetty aamupäivän hetki, kun en ole vielä aloittanutkaan töitä. Kun työpäivä alkaa, ei ole enää mitään tsäänssiä löytää itsestään rentoa bloggaajaa. Tahtoo keskittyä hommiin. Ja kun työpäivä loppuu -- niin, nyt on syksy, lapset aloittivat päiväkodin ja minä taas työhuone-elämän, ja siihen kuului lupaus: läppäri jää yöksi työhuoneelle, eikä tule koskaan kotiin. Illalla omistaudun perhe-elolle, kuntoilulle, kavereille ja muulle harrastamiselle. Se on ollut mahtipäätös ja vapauttanut illat.

Mutta tässä yhtälössä bloggaaminen on väliinputoaja. Totta puhuakseni tämä ei vieläkään tunnu innostavalta. Uskomatonta kyllä, Google Readerin katoamisella oli valtava vaikutus koko blogiharrastukselleni: kun lakkasin lukemasta blogeja, katosi myös oma innostus kirjoittaa. Joo joo, Bloglovinit sun muut, mutta en ole jotenkin vain omaksunut niitä samalla tapaa. Ehkä se on syysprojektini. Rakastu blogeihin uudelleen. Mutta kun sekin on ongelmallista, kun koko kulttuuri yhä vituttaa. En halua identifioitua bloggaajaksi. Pidän sitä loukkauksena. Olen toimittaja. Ihminen. Mutsi. Kahvinjuoja. Jopa turkulainen mieluummin kuin bloggaaja.

Ehkä projektini pitäisikin olla ennen kaikkea sen sisäistäminen, että on eri tapoja olla bloggaaja. Ja että bloggauskulttuuria voi muokata sisältäpäin olemalla fiksu bloggaaja. Että oma ääneni sopii tänne siinä missä muidenkin.

Huudan nyt siis omalla äänelläni, että moi! Mitäs tässä. Kesäloman mitta oli yhdeksän viikkoa, mutta silti tuntuu, että odottelen yhä kesän alkua. En yksinkertaisesti käsitä, että se meni jo. Koitan suggeroida itseäni syysihmiseksi. Rakastan kyllä arkea, ja ennen kaikkea rakastan työhuone-elämää, mutta pimeys ja kylmyys eivät inspaa yhtään. Kattellaan.

Aloitin maanantaina Superdieetin. Niin, Fitfarmin Superdieetin. Jutta Gustafsbsbsbfsfpefoepresjgeogiengin Superdieetin. Jotenkin näistä yli kymmenestä ekstrakilosta on päästävä. Tai sama se, mikä lukema vaa'assa on, mutta tämä täysin voimaton olo on voitettava. Ja vanhat vaatteet saatava päälle. Jos siinä avittaa kahden maitorahkapurkin päivittäinen lusikoiminen ja himokas juttatreenaaminen salilla, niin so be it. Saa nähdä, kuinka kauan tätä jaksaa: neljän päivän jälkeen tuntuu, että olisin kitkutellut tällä kuurilla jonkun neljä viikkoa. Vielä viisi viikkoa ja risat? Ei jumalauta. Pitää katsoa vain päivä eteenpäin. Nälkä ei tule: ruokaa syödään hullu määrä päivittäin. Mutta hiilariorgiat, olutillat, juustokekkerit -- niiden aika on myöhemmin syksyllä.

 

Työt ovat kivoja ja niitä on hemmetisti. Perhe-elämä on ihaninta ja kamalinta ja sitä on hemmetisti. Lempivaatteeni on lippis. Palataan pian, tsau.
 

Ps. Jos haluat roikkua mukana päivittäin, Instagramille minulla on aina aikaa! Löydät minut sieltä kekseliäästi ristimänimelläni laurafriman.

Share

Pages