Ladataan...
Laura loves

Vastaus: no ei helvetissä ainakaan täällä.

No kun Trendin toimitus kysyi. Pakkohan se oli sylkäistä vastaus. Myrkyn lykkäsivät tuolla kysymyksellä. Puolitututkin tietävät minusta pari asiaa: rakastan sipsejä enemmän kuin elämää ja vihaan jatkoja enemmän kuin elämää. Juhlaillalla on alkunsa ja loppunsa. Don't fuck with it. Draaman kaari särkyy, jos hommaa lähdetään venyttämään.

Jatkot eivät siis ole koskaan meillä. No, eivät tietenkään enää muutenkaan, kun talossa asuu pieniä pirpanoita, mutta ei kyllä kovin usein ennen sitäkään. Totta kai ole elänyt kiihkeän jatkokauden, en kai muuten tuota viheliästä ilmiötä osaisi vihatakaan, mutta tajusin kyllä jo silloin, että tämä ei ole mun juttuni. Ensinnäkin: minua väsyttää neljältä. Ei silloin kuulu enää tehdä mitään ekstraa. Bailut ovat ohi. Toisekseen: jos olen baarissa vielä neljältä, olen sen verran humalassa, että en todellakaan tarvitse enää enempää alkoholia elimistööni. Ja kuka juo jatkoilla vettä? (Älkää tulko kertoko jostakin romanttisista teejakoistanne, tai läimin teitä.) Speaking of romantiikka! Jatkoilla on mielestäni ainoastaan yksi funktio: saada sänkyseuraa. Kyllähän niihin siksi sinkkuna riitti motivaatio.

Toisin sanoen: täydellisten jatkojen osallistujamäärä on kaksi. Täydellisillä jatkoilla kiskaistaan alkajaisiksi nopsaan huiviin ranskanperunoita, sipaistaan salaa kurkkusalaatit rinnuksilta ja harrastetaan sitten loistavaa känniseksiä. (Siis sillä hetkellä loistavaa. Seuraavana päivänä tarkasteltuna ko. suoritus ei pääsisi välttämättä edes seksin piirimestaruustasolle, saati SM-kahinoihin. SM-pun intended..) Esilääkitykseksi otetaan vähintään 400 grammaa Buranaa.

Jatkot. Ei jatkoon. Koskaan.

 

Ps. Kuvan Burana-tankkaus liittyy huuruiseen iltaan Kaisun kanssa. No sex involved!

Share

Ladataan...
Laura loves

Nimetkää kaksi absoluuttista inhokkiväriänne. Siis ne ihan kaameimmat.

Okei.

Tiiättekö mitä: viimeistään kahden vuoden päästä ne ovat teidän suosikkivärejänne. Ehkä jo vuoden päästä! Olen tästä elävä esimerkki.

Sisustuksessahan tällainen mielenmuutos ei ole kummoinen. Trendiväreihin tottuu ja mieltyy. (Ei meillä kellään ollut minttua viisi vuotta sitten kotonamme. Älä väitä. Ja sitten taas: ei kukaan enää jaksa sitä kirkkaankeltaista, jota meillä kaikilla oli vielä kaksi vuotta sitten nurkat täynnä. Mintunkin kohdalla kello tikittää. Pioneereilla varmaan kupari ja sininenkin ovat jo ihan passé.)

Mutta vaatteet: niiden suhteen itse kullakin on melko vissit käsitykset siitä, mikä itselle sopii ja mikä ei. Mikä näyttää ihoa vasten kivalta, mikä ei. Minä olen aina hokenut vihaavani sekä sinistä että oranssia kaikissa variaatioissaan -- tämä on ehdottomasti sisältänyt persikan. Nyt pukeudun vuoropäivinä siniseen ja persikkaan ja olen järkyttävän innoissani kummastakin. (No okei -- eniten pukeudun yhä mustaan. Koska musta. No, musta. Musta on uusi musta ja musta on vanha musta.) Jos joku olisi kertonut tämän minulle vielä vuosi sittenkin, olisin pyörtynyt kauhusta. Ei sininen vieläkään mitenkään imartele kalmaista ihosävyäni, mutta se on värinä silti niin värisyttävä, että siihen on pakko pukeutua.

Idea sinisestä muuten kylvettiin minuun syksyllä meidän ompelukerhomme (ompelukerho = varsin löyhä termi, jolla kuvaamme Turku-tyttöjemme viikottaisia kokoontumisia, joissa hyvin harvoin ommellaan edes nappia paikalleen) tyyli-illassa. Tyyli-ilta on ideoista paras! Nyt konsepti haltuun:

 

1) Kutsu kokoon max 10 mainiota ystävää.

2) Käykää vuorotellen yhdessä läpi kunkin tyyli. Lempeästi totta kai! Ei sillee, että "Miksi käytät pillifarkkuja vaikka ne eivät sovi vartalotyypillesi lainkaan?" vaan kehuen sitä, missä toinen on jo valmiiksi hyvä. ("Sulla on ihania neuleita ja niin kauniit sääret.") Mutta jotta ilta olisi antoisa, pitää uskaltaa ottaa uudenlaisia ideoita vastaan -- ja antaa niitä. Näkisin sut mielelläni farkkuhaalareissa ja punavalkoraidallisessa, venepäänteisessä, 3/4-hihaisessa paidassa.. (Okei, tuo esimerkki oli absurdi. Kukaan ei halua nähdä ketään tuollaisessa asussa. Mutta pointti oli, että visiointi voi olla hyvin spesifiä ja vapaata.) Tosi moni mainitsi tyyli-illassamme, että minun pitäisi kokeilla sinistä. Pudistelin päätäni ja pyörittelin silmiäni. Ja sitten kokeilin. Ja voi pojat, sehän vei mennessään! Väitän, että muutkin saivat tuona iltana jänniä ja inspiroivia ajatuksia päähänsä.

3) Tyyli on laaja käsite. Me analysoimme omassa illassamme varsinaisen vaatepuolen lisäksi myös tukkatyylit, meikki-idikset, jne.

4) Älä nyt luule, että voin keksiä neloskohdan. Liian simppeliä -- valmista tuli! Ihanaa iltaa! Life is peachy!

Share