Ladataan...
Laura loves

Hetkittäin havahdun siihen: häihin on alle kaksi kuukautta. Hääpaikka on. Catering on. Bestman ja neljä (aloin keulia) kaasoa on. Maistraatti on varattu. Mutta tämä kaikki on hoidettu joskus vuosi sitten. Sen jälkeen emme ole laittaneet tikkua ristiin juhlien eteen. Ehtiihän tässä. Vai ehtiikö!

No, nyt pääsiäisenä hoidettiin yksi iso rasti: haettiin hääjuomat lahden takaa, perimauttomaan suomalaistyyliin. Säästö vain alkoi houkuttaa, kun kulut nousevat koko ajan. Edes 12 000 euron budjetissa ei pysytä millään tapaa, vaikka esim. häätilamme maksoi 200 euroa eivätkä nämä ole mitkään ökyhäät. Silti jotenkin nolottaa osallistua viinaralliin.

 

 

Budjettisyistä olen myös joutunut tinkimään muutamista muka-olennaisista hääperiaatteistani: olin ehdottoman varma siitä, että häissäni juodaan vain samppanjaa. Tämän olen tiennyt teinistä saakka. No, nyt ei juoda. Juodaan Jaume Serra Brutia, joka nyt toki maistuu melkein yhtä hyvältä kuin keskinkertainen samppanja (ja maksaa muuten 4.99€ per puteli Virossa, ai hyvänen aika). Italialaisen, hyvän punkun halusin ja sen sain. Valkkarina piti alun perin olla Kung Fu Girl, mutta nyt onkin luomurieslingiä, joka ei ole mikään unohtumaton puteli. Se on ihan hyvää ja helposti juotavaa, mutta ei tule olemaan kellekään vuoden viinielämys. So not. Kestetään. Aveceissa on italialainen linja. Yöpalalle ilmestyy yllärijuomia. Ei tässä voi kaikkea paljastaa!

Koska olemme ennen kaikkea olutihmisiä, oluen valinta oli tärkeä. Hääoluen piti olla raikas lager ja kaikille helposti lähestyttävä, mutta laadukas. Brooklyn Lageriksi meni, koska olemme aikanaan käyneet ko. panimollakin yhdessä. Koska kyseinen olunen maksaa puolitoista euroa per pullo, emme voineet ottaa 500 pulloa pelkästään sitä. Niinpä loppuyön diskotunneille on varattu laimeaa Heinekenia. Ei kukaan siinä vaiheessa huomaa.

Juomalinja on siis sekava ja epäkoherentti. Kuten naimisiin aikova parikin. 

Vaikeinta oli määrän arviointi. Juojia häissä on melko tarkalleen sata. Sukulaiset kuitenkin juovat lasin tai pari viiniä, eivät enempää. Juoppoystävät kompensoivat tätä urakalla. Alkumaljaksi on cavaa. Viiniä on varattu illallista varten reilut 60 pulloa eli reippaat puoli pulloa per ruokailija. Aveceja on laskelmoitu vain annos per ruokailija. Olutta on noin 500 pulloa, siideriä vain 120 tölkkiä (jostain syystä emme tunne juurikaan siiderin juojia). Sitten on muutamia juttuja joista en voi tässä nyt kertoa. Mutta voisiko joku häät järkännyt kertoa, pitääkö vielä hankkia jotain paniikkihätävarajuotavaa? Jotain tonkkaviiniä auringonnousua varten?

 

Niin. Ja tämän triljoonan miljoonan litran juomalastin sullominen vaatimattoman kokoiseen Ford Focukseemme räntäsateessa. Miten se onnistui? Oliko mukavaa? Joo, ei puhuta siitä. Enää koskaan.

Share

Ladataan...
Laura loves

Melkein viisi = tässä tapauksessa kaksi.

Jep. Olen pitänyt kovaa haloota siitä, että matkustamme lasten kanssa paljon ja heidän sairastelunsa ei vaikuta matkoihimme. Ikinä koskaan. Pahin painajaiseni on se, että joudun perumaan lennot ja hotellit jonkun hemmetin yrjötaudin tai kuumetaudin takia. Kun joku kertoo niin tapahtuneen pesueelleen, järkytyn syvästi enkä osaa reagoida lainkaan, koska en osaa edes esittää, ettei tilanne kuulostaisi minusta maailmanlopulta. Eikä niin ole toistaiseksi käynytkään.

Paaaaitsi vähän niinku tänä pääsiäisenä. Olin buukannut meille viiden yön loman Virossa. Kolme yötä pikkumökissä Haapsalussa merenrannalla, kaksi yötä Tallinnan suht ökyssä Swissotelissa. Hiljaiseloa maalla ja vastapainoksi Lennusadamit ja kaikki Kalamajan hipsteriklassikot. Tämän lisäksi piti kiertää epäeettisesti veroja ja hakea hääjuomat Super-Alkosta aitoon white trash -tyyliin.

Ihan hyvin se alkoi. Cavat, kaljalavat ja muu juoma-arsenaali saatiin Tallinnassa sullottua autoon, vaikka tehtävä tuntui mahdottomalta. Ajettiin puolitoista tuntia etelään ja katseltiin muuttolintuja. Haapsalun majoituksemme oli yhtä söpö kuin pitikin. Haettiin marketista jogurttia, munia ja paahtoleipää. Illalla puettiin yöpukuja ihanan romanttisesti tapetoiduissa makkareissa, kun bongasin ekan täplän Uljaksen selästä. Jep: vesirokko. No, ei se mitään. Koko Haapsalussa ei ollut off-season yhtäkään ihmistä. En tiedä, missä paikallisetkaan olivat. Kai niitä muutama oli supermarketin sipsihyllyllä. Mutta kaupunki  oli aivan hiirenhiljainen ja kuollut. Kehtaahan siellä pilkullisen poikasen kanssa liikkua, kun ei ole edes ketään, jota tartuttaa.

 

Mutta sitten Sulo alkoi itkeä nuhaisena kipeää korvaansa. Korvakipu on kamalaa katseltavaa, tuskaista piehtarointia, kunnes Burana puraisee. Tässä vaiheessa myönsin, että uskoni alkoi horjua. Tajusin, että Tallinnassa emme voisi mennä täplikkään rokkopotilaan kanssa yhteenkään kahvilaan, raflaan tai museoon. Ja että toisen lapsen korvakipu saattaisi mennä pahemmaksi. Ja että täällähän satoi koko ajan vaakasuoraan räntää, jos nyt suoraa puhuttiin. Meillä oli mukana kauniit, kepeät kevätvaatteet. "Lämpö" huiteli kuitenkin miltei pakkasen puolella.

Kun lääkityt lapset saatiin viimein nukkumaan, ehdotin Aleksille, että Mitä jos me unohdettais se koko Tallinna ja sinniteltäisiin täällä kaksi yötä ja lähdettäisiin sitten kotiinIhan sama, saako näistä rahoja takaisin. (Myöhemmin kävi ilmi, että sai! Jäätiin suorastaan plussalle. Siis ilman vakuutustakin. Kaikki oli peruutettavissa ja Haapsalun majoittajatkin armeliaasti palauttivat rahoja, vaikkei olisi tarvinnut.)

 

Ja niin vain palasimme kolme päivää etuajassa. Olisi ketuttanut valtavasti, jos kyseessä olisi ollut Välimeren auringosta paluu. Kun kyse oli räntäisestä, hyytävästä Virosta, pystyin nielemään käänteen. Sain jopa käännettyä oivan "en ois halunnutkaan" -defenssin päälle. Hyvä minä! Ja eihän lapsia mikään haittaa, jos aikuisia ei haittaa. Me improvisoimme mummolavisiitin tilalle. Lasten mielestä tämä oli täydellistä, kuin kaksi pääsiäislomaa. Lopulta aikuisista alkoi tuntua samalta. Täähän meni just hyvin.

 

 

Ps. En siis välttämättä suosittele Haapsalua takatalven aikaan. Mutta kesällä ehdottomasti! Seuraavassa Mondossa juttua kesäisestä Virosta. Suoraan allekirjoittaneen näppikseltä. 

Share

Ladataan...
Laura loves

Kai tekin käytätte termiä kotikotona? Minä siis asun kotonani. Luonnollisesti. Mutta kerran parissa kuussa käymme kotikotonani. (En ole varma kirjoitusasusta: pitäisiköhän termiin sisällyttää viiva? Koti-kotona?)

Anyway: pääsiäisenä lojuimme äitini luona pari yötä. Emme olleet käyneet Hämeenlinnassa sitten joulun, joten visiitti kotikotiin oli jo kaivattu. Häme-vierailumme noudattaa aina samaa kaavaa: kuvittelen näkeväni kaupunkiin paluumuuttaneita kavereita ja ehkä jopa käyväni yhdellä baarissa, ja lopulta ainoat henkilöt, joita äitini lisäksi näemme kaupungissa, ovat isäni ja tämän vaimo. Heidät näemme aina Suomen fiineimmässä konditoriassa, Laurellilla, jossa tilaamme miljoona kuppia kahvia, miljoona lasia vettä ja miljoonaa sorttia leivoksia. Tämän täsmäkäynnin lisäksi käymme leikkipuistossa, saunomme, luemme, kirjoitamme, syömme ja leikimme. Ei mitään muuta. Äitini paasaa kuinka lasten tarvitsee ulkoilla kahdesti päivässä ja onneksi pitää topakasti itse huolen, että näin tapahtuu. Me pyörittelemme Aleksin kanssa silmiämme ja otamme vielä astetta lötkömmän asennon sohvalla. (Lapsuudenkodissa on sellaistakin taikaa, että tasan sama sohva - Muuramen Koivurengas - on meidän olkkarissamme jotenkin lysyssä ja epämukava, äidin luona taas napakka mutta pehmeä, kutsuva ja kiva. Miten tämä on fysiologisesti mahdollista?)

Lapsuudenkotihan näyttää omiin silmiin aina niin tutulta ja samalta, ja vain hetkittäin havahtuu näkemään, että helvetti, mun mutsillahan on just mahtava tyyli. Kai äitinikin on laittanut energiaa tämän sisustuksen luomiseen, mutta lapsen roolissa toki luulee, että koti on löytänyt muotonsa vahingossa. (Kuten näettem meidän blogimattokin on löytänyt uuden kodin keski-ikäisen kantahämäläisen luota. Paljon paremmin se äidille passaa. Meillä oli jotenkin liian massiivinen ja dominoiva.)

Joululahjaksi annoin äiskälle ylimmän kuvan Saanan ja Ollin Myrskyn jälkeen -kuosilla vuoratun jättityynyn, jota ehdotin lattialöhöilytyynyksi. Äitini mielestä idea oli pöyristyttävä. Keski-ikäiselle lattiatyynyn konsepti on liian kreisi. No, toimii se vierassängylläkin. Pötkötin ainakin kolme Mad Men -jaksoa sitä vasten.

 

Lisäksi äitini on mestari kausikoristelussa: samat täsmätilpehöörit näyttävät joka vuosi yhtä hyviltä eivätkä yhtään övereiltä. Pääsiäisen juttu ovat toinen toistana koreammat lasimunat, joiden kimpusta taaperoita pitää häätää toistuvasti tiehensä. Osaisinpa kuusikymppisenä sesonkituotteet yhtä taitavasti. Tavoitelistaan!

Share

Pages