Anteeksi nyt vaan, mutta näistä ripsistä tuli tosi hyvät!

Astelin ripsisalonkiin unenpöpperöisenä (lauantaiaamu klo 8.30!) & pessimistisenä. Miljoonista kampaajafiaskoista traumatisoituneena päätin kerrankin olla suora. Kerroin pelkääväni, että lähden toimenpiteestä kotiin luonnottomana wannabetuksuna. Sanoin tyylini olevan poikamainen ja vähäeleinen. Ihanaihana ripsirouva kuunteli ja ymmärsi. Sanoi tekevänsä version nimeltä "sportti". Eli oman ripsen pituisia ripsukoita, pelkkää tuuhennusta. Eikä silmäkulmaan mitään koreita metrihalkotikkuja. Avainsanana maltillinen. Kuulosti erinomaiselta, mutta olin silti skeptinen. Myös rakennekynnet ovat tekijöidensä mielestä luonnolliset... Oletukseni oli siis yhä, että näyttäisin käsittelyn jälkeen siltä, että olen lähdössä Kellopeliappelsiini-teemabileisiin.

Makuulle pehmoiseen tuoliin ja homma käyntiin! Onneksi en tiennyt, että operaation ajan pitää olla silmät visusti kiinni yli tunnin ajan. Siis ilman sekunninkaan avaamista. Ex-/nyx-paniikkihäiriöiselle tuollainen pakko on kauhistus. Luulinkin ekat kymmenen minuuttia, että minun pitää keskeyttää koko homma. Sydän hakkasi ja huimasi. Pakokauhu. Mäensaamunsilmiäaukimäensaamunsilmiäauki mäensaaavataniitämäensaaavataniitä... "Voit vaikka nukkua, jos haluat", kiva ripsirouva ohjeisti. Nou tsääns... Lörpöttelin siis hermostuneesti koko session. Mutta saatiinpa kokemukseen siis rahtunen Kellopeliappelsiiniakin, sittenkin - sillä tämä kohtaus pyöri repeatilla mielessäni, kunnes lopulta osasin rentoutua...

Elämystä haittasi myös se, että vasemman silmäni luomen alle oli hiipinyt irtoripsi (siis oma, ei feikki-) joka viihtyi siellä koko operaation ajan. Kirvelsi ja kutitti ja sattui. Mutta se ei liittynyt siis mitenkään itse prosessiin, oli vain harmillinen sattuma. Kiva ja kivuton jobi tuo siis on - varsinkin niille, jotka osaavat vaikka nukahtaa hemmotteluhoidoissa.

Kylläpä kauhistutti, kun sain lopulta peilin nassuni eteen. Mutta helpotuksen huokaukseni kuului varmasti Aurajoen toiselle puolen. Ne ovat luonnolliset! Tuuheat ja selkeästi eksponentiaalisesti hienommat kuin omani, mutta eivät yhtään överit. Jollei ole ripsiini tutustunut, voisi jopa luulla että minulla on tällaiset luonnostaan. Melko huomaamattomat. Mutta eivät itselleni. Sitä toivoinkin. Että vain mä huomaan eron!

Hyvästi, Helena Rubinstenin ripsiplankki ja lukiosta saakka palvellut taivuttajavekotin, työvuoronne on päättynyt. Hyvästi, peilin edessä seisominen. Meikkirutiinini muodostui tähän saakka 90%:sesti ripsarin sutimisesta - se on loppu ny. Ehkä parasta.

60 euron huolto kolmen tai neljän viikon välein toki kirpaisee. Katotaan, onko tuohon varaa. Mutta juuri nyt olen erittäin vakuuttunut.

Ps. Bonusta vielä siitä, että en keksi yleensä mitään puhuttavaa kampaajien/kosmetologien kanssa. Tämän Johannan kanssa juttu luisti ja aaltopituus oli löydettävissä. Voin siis suositella. Hämeenkatu 32, Bell-linéa (kas, siinäpä helppo ja soljuva nimi, not).

Se, miten kauan kesti löytää yhteys Suloon. Se, miten kauan kesti, että pääsin yli paniikista ja ahdistuksesta ja rentouduin. Se, etten muista yhtäkään todella onnellista hetkeä lapseni ensimmäisiltä elinkuukausilta. Sitä ei voi korjata. Sitä ei saa takaisin.

Päivä 1: Omakuva
Päivä 2: Suosikkitavara
Päivä 3: Perheenjäsen
Päivä 4: Harrastus
Päivä 5: Vanha kuva
Päivä 6: Teema “vihreä”
Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Päivä 8: Suosikkikuva
Päivä 9: Päivän asu
Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 11: Hullua
Päivä 12: Arkeni
Päivä 13: Teema “valo”
Päivä 14: Talvikuva
Päivä 15: Rakkaus
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema “erilaiset”
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva

Sommartiden-urpot Firenzen yllä. Kuvanottohetkellä lämpötila ehkä 36 astetta. Ihammmmparasta. Ihan kohta on taas kesä!

Päivä 1: Omakuva
Päivä 2: Suosikkitavara
Päivä 3: Perheenjäsen
Päivä 4: Harrastus
Päivä 5: Vanha kuva
Päivä 6: Teema “vihreä”
Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Päivä 8: Suosikkikuva
Päivä 9: Päivän asu
Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 11: Hullua
Päivä 12: Arkeni
Päivä 13: Teema “valo”
Päivä 14: Talvikuva
Päivä 15: Rakkaus
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema “erilaiset”
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva

Löysin heti tuhat ja yksi fotoa tätä teemaa kuvittamaan. Kahvi. Maidolla. Joka päivän paras pala. Kofeiininousu.

(Ja toki kolikon kääntöpuoli: vähänkin liian paljon kahvia, ja kaikki on pilalla. Tärinäoksetuskauhu. Ei oo helppoo tää huumeiden kanssa pelaaminen.)

Mutta riippuvainen? Kyllä.

Päivä 1: Omakuva
Päivä 2: Suosikkitavara
Päivä 3: Perheenjäsen
Päivä 4: Harrastus
Päivä 5: Vanha kuva
Päivä 6: Teema “vihreä”
Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Päivä 8: Suosikkikuva
Päivä 9: Päivän asu
Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 11: Hullua
Päivä 12: Arkeni
Päivä 13: Teema “valo”
Päivä 14: Talvikuva
Päivä 15: Rakkaus
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema “erilaiset”
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva

Kerroin taannoin inhoavani syksyä antaumuksella. Mutta saanko myös tykätä siitä ihan pikkiriikkisen?

Syitä, vassokuu.

Vaihdoin työväenopistossa espanjan kollaasi- ja sekatekniikkakurssiin, jolla olemme istuneet Oonan kanssa jo kaksi (vai kolme?) vuotta. Tänä syksynä ryhmässä ei ole kikattavia teinejä, kylähulluja tai uskismummoja, vaan reipas kourallinen about ikäisiämme, motivoituneita nuoria naisia. Se näkyy opettajankin motivaatiotasossa: hää on selvästi skarpannut ja se heijastuu ainakin minuunkin. Olen tohkeissani. Sain eilisillä tunneilla aikaiseksi vain (?) hääkortin eräille vastanaineille, mutta silti kurssilla käyminen tuntuu kovin arvokkaalta. Se on kaksi tuntia aikaa askartelulle, johon on jotenkin mahdotonta tarttua kotona.

Maalailun, leikkailun ja liimailun lomassa hehkutimme Oonan kanssa syksyn ankeuden tiettyä hienoutta: arki rysähtää niskaan täydellä voimalla, ja se on kivaa.

Katse kääntyy kotiin: pää pulppuaa sisustusideoita ja inspiraatiota. Kylmällä fiilistelee lämmittäviä juttuja, kuten kakluunitulta, vilttejä ja petivaatteita. Miten paljon voinkaan rakastaa pussilakanoita! Tänään heivaan Nanson vihreät keijut pesuun ja vaihdan Roseannen tilalle. (Se on tilattu aikanaan Quincysta, josta en koskaan olisi kuullutkaan ilman vuolasta blogihehkutusta. Vähän hävettää hypätä johonkin lakanakelkkaan täällä viisiin.)

Roseanne-pussis on ihana, mutta jatkossa en tule tilaamaan Quincysta vuodevaatteita. Syy: tyynyliinan järjetön (miltei metri kertaa metri) koko, joka ei siis sovellu nukkumistyynyihin millään tapaa. Kivan koristetyynynhän siitä siis saa, mutta kun en tarvitse sellaista. Minulle on tärkeää, että pussilakana ja tyynyliina mätsäävät. En saa mistään siis oikeanlaisia tyynyliinoja sopimaan Roseanneeni - yksiväriset eivät ole vaihtoehto, nimimerkillä Neurootikko kasikyt.

Lipsahdin syyskehuradalta. Jumppakausikin on startannut mainiosti, ja muistan taas, miten hitosti virtaa saa treenaamisesta (hyvin vaikea pokerinaamalla vieläkään käyttää tuota coolia termiä). Jumpan jälkeen olo on raikas, jäntevä, iloinen ja voimakas. Sen parempaa fiilistä ei ole. (Ok, nousuhumala tulee lähelle..)

Kun olin pieni, Kaarina Helakisan hersyvästi suomentama Kissankuria oli yksi lempikirjoistani. Sulon kummi Terhi ei ollut tästä tietoinen, mutta antoi Sulpukalle kyseisen kirjan 1-vuotislahjaksi. Olin joutua nostalgiapsykoosiin, kun avasin pakettia Sulon kanssa. Nyt luen omaa lapsuussuosikkia jälkikasvulleni - maalla, merellä ja ilmassa. Kissani on fiini ja galantti kuin F ja G...

Päivä 1: Omakuva
Päivä 2: Suosikkitavara
Päivä 3: Perheenjäsen
Päivä 4: Harrastus
Päivä 5: Vanha kuva
Päivä 6: Teema “vihreä”
Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Päivä 8: Suosikkikuva
Päivä 9: Päivän asu
Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 11: Hullua
Päivä 12: Arkeni
Päivä 13: Teema “valo”
Päivä 14: Talvikuva
Päivä 15: Rakkaus
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema “erilaiset”
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva