Ladataan...
Laura loves

Vuosien lössöilyn jälkeen olen löytänyt liikunnan takaisin elämääni. Se tuntuu hy-väl-tä.

En ole immuuni kuntoilutrendeille: minäkin, vannoutunut ryhmäliikuntalissu, olen vaihtanut zumbatunnit salilla käymiseen. Ja joo, minäkin treenaan siellä vapaalla alueella ihmeellisten vimpaiden ja härpäkkeiden keskellä. Jopa täysi ummikko näkee, että kuntoilukulttuuri on kyllä valtavassa murroksessa: kun hankin ensimmäisen kuntokeskusjäsenyyteni vuonna 2008, ryhmäliikuntatunnit olivat se juttu ja ne, jotka kävivät salilla, kiersivät harmaalta laitteelta toiselle lukemassa Seiskaa reidenloitontapenkissä. Nyt ounastelen, että laitteet poistuvat viiden vuoden sisällä kuntokeskuksista kokonaan. Siellähän ne möllöttävät surullisen koskemattomina. Jännää! (Oletteko myös huomanneet, että tän vapaan harjoittelun lisääntymsen myötä seksiäänet ovat lisääntyneet salilla jotain 200%?)

Työhuonetoverini, fitness-kuningatar ja omituisesti suoranaisen bestiksen rooliin sujahtanut Marini teki minulle kolmiosaisen harjoitusohjelman, jota kolmesti viikossa suorittelen. Tällä viikolla Elixiaan on saanut viedä kaverin ilmaiseksi. Olen onnistunut aika hyvin: sain Sonjan bodaamaan kanssani tiistaina ja liittymään jäseneksi keskiviikkona. Tänään mukaan saatiin Marikin ja johan piisasi boxihyppyä. (Siis ne -- en minä. Voin vannoa, etten koskaan elämässäni tule hyppäämään boksille tai olemaan missään tekemisissä sen rautaisen häkkyrän kanssa, josta roikkuu kuminauhoja ja ties mitä vitkuttimia. Joku roti!)

Treenaan yhä naurettavan pienillä painoilla enkä tule koskaan olemaan timmi mimmi, mutta olo on sata kertaa freesimpi ja jäntevämpi, ja sitä tunnetta hienompaa ei olekaan.


Mutta! Kuntoilua tärkeämpää on se, että olen samalla alkanut hyötyliikkua. Hylkäsin bussikortin ja kävelen töihin ja takaisin joka päivä -- säästä viis. Se tekee seitsemisen kilometriä kävelyä päivässä. Just sopivasti. Mikä omituisinta, olen alkanut suorastaan odottaa kävelyitäni ja salitreenejäni. Sen lisäksi, että saan ottaa tuntumaa kehooni, hetket toimivat popmusiikin kuuntelumeditaationa. Keho ravittu, check, sielu ravittu, check!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Laura loves

"Päivitä!" "Mikset sä koskaan päivitä sun blogia!" "Vittu päivitä!"

Koska en jaksa kuunnella ystävieni vonkumista, päivitän nyt tätä mun blogia. Huomasin, että ainoa hetki, jolloin tähän pystyn, on aamukahvimuki (tänään pahvimukiin lorotettu versio) kourassa vietetty aamupäivän hetki, kun en ole vielä aloittanutkaan töitä. Kun työpäivä alkaa, ei ole enää mitään tsäänssiä löytää itsestään rentoa bloggaajaa. Tahtoo keskittyä hommiin. Ja kun työpäivä loppuu -- niin, nyt on syksy, lapset aloittivat päiväkodin ja minä taas työhuone-elämän, ja siihen kuului lupaus: läppäri jää yöksi työhuoneelle, eikä tule koskaan kotiin. Illalla omistaudun perhe-elolle, kuntoilulle, kavereille ja muulle harrastamiselle. Se on ollut mahtipäätös ja vapauttanut illat.

Mutta tässä yhtälössä bloggaaminen on väliinputoaja. Totta puhuakseni tämä ei vieläkään tunnu innostavalta. Uskomatonta kyllä, Google Readerin katoamisella oli valtava vaikutus koko blogiharrastukselleni: kun lakkasin lukemasta blogeja, katosi myös oma innostus kirjoittaa. Joo joo, Bloglovinit sun muut, mutta en ole jotenkin vain omaksunut niitä samalla tapaa. Ehkä se on syysprojektini. Rakastu blogeihin uudelleen. Mutta kun sekin on ongelmallista, kun koko kulttuuri yhä vituttaa. En halua identifioitua bloggaajaksi. Pidän sitä loukkauksena. Olen toimittaja. Ihminen. Mutsi. Kahvinjuoja. Jopa turkulainen mieluummin kuin bloggaaja.

Ehkä projektini pitäisikin olla ennen kaikkea sen sisäistäminen, että on eri tapoja olla bloggaaja. Ja että bloggauskulttuuria voi muokata sisältäpäin olemalla fiksu bloggaaja. Että oma ääneni sopii tänne siinä missä muidenkin.

Huudan nyt siis omalla äänelläni, että moi! Mitäs tässä. Kesäloman mitta oli yhdeksän viikkoa, mutta silti tuntuu, että odottelen yhä kesän alkua. En yksinkertaisesti käsitä, että se meni jo. Koitan suggeroida itseäni syysihmiseksi. Rakastan kyllä arkea, ja ennen kaikkea rakastan työhuone-elämää, mutta pimeys ja kylmyys eivät inspaa yhtään. Kattellaan.

Aloitin maanantaina Superdieetin. Niin, Fitfarmin Superdieetin. Jutta Gustafsbsbsbfsfpefoepresjgeogiengin Superdieetin. Jotenkin näistä yli kymmenestä ekstrakilosta on päästävä. Tai sama se, mikä lukema vaa'assa on, mutta tämä täysin voimaton olo on voitettava. Ja vanhat vaatteet saatava päälle. Jos siinä avittaa kahden maitorahkapurkin päivittäinen lusikoiminen ja himokas juttatreenaaminen salilla, niin so be it. Saa nähdä, kuinka kauan tätä jaksaa: neljän päivän jälkeen tuntuu, että olisin kitkutellut tällä kuurilla jonkun neljä viikkoa. Vielä viisi viikkoa ja risat? Ei jumalauta. Pitää katsoa vain päivä eteenpäin. Nälkä ei tule: ruokaa syödään hullu määrä päivittäin. Mutta hiilariorgiat, olutillat, juustokekkerit -- niiden aika on myöhemmin syksyllä.

 

Työt ovat kivoja ja niitä on hemmetisti. Perhe-elämä on ihaninta ja kamalinta ja sitä on hemmetisti. Lempivaatteeni on lippis. Palataan pian, tsau.
 

Ps. Jos haluat roikkua mukana päivittäin, Instagramille minulla on aina aikaa! Löydät minut sieltä kekseliäästi ristimänimelläni laurafriman.

Share

Ladataan...
Laura loves

Tiedän, etten ole ainoa, jonka perhe automatkaili Euroopassa ammoisella 80-luvulla. Enkä varmaan ainoa, joka löysi perheydyttyään sisästään tomeran nostalgisoijan, joka rakentaa replikaa omasta lapsuudestaan jälkikasvulleen. Tahdoin ehdottomasti tarjota saman elämyksen lapsilleni. Kuten ystäväni taannoin hehkutti: ei ole mitään ihanampaa kuin koko perhe sullottuna pieneen autoon. Se turvallisuuden ja yhteyden ja kotoisuuden tunne. Vide! (Jätän nyt muistamatta ne osiot, kun isäni uhkaa jättää minut moottoritien laitaan, kun marmatan teininä takapenkillä.)

Viime kesänä aloitettiin iisillä ratkaisulla ja ajettiin Tukholmasta tunti Nyhäshamniin ja sieltä seilattiin Gotlantiin. En ole koskaan tuntenut oloani niin vanhaksi kuin istuessani auton etupenkillä ja ajaessani ruotsinlaivaan. Ja sieltä ulos. Kohti kesälomamatkaa autoillen! Sehän on... Aikuisten hommaa. (Ja joo, kasarihommaa!) (Mutta hei, en sentään ole karavaanari. Se on vielä kasarimpaa.) (Ps. Onko muita 33-vuotiaita, jotka ovat mielestään yhä täysin lapsia?)

Tänä vuonna otettiin työn alle hevimpi versio ja ajettiin Tukholmasta Köpikseen ja takaisin. Sitä pätkää ei hullukaan jaksa paahtaa yhdeltä istumalta, ainakaan pienten lasten kanssa. Siksi huilattiin puolessavälissä yö Jönköpingissä. Vättern! Jessus, mikä järvi. Vähänkö kaunis. Happi lähtee. Aivan ehta Garda - tai Como-järvifiilis tulee rantakyliä kiertäessä.

Koska aika monen reitti vaatii tuossa kohtaa Ruotsia lepotauon, ajattelin niputtaa seudun kivoimmat jutut. Ne, jotka koin jo 5-vuotiaana ja ne, jotka löysimme nyt. Nämä ovat nyt erityisesti lapsiperheille -- sisältävät leikkipuistovinkkejä. (Pahoittelen. Laura lovesin kaltaisesssa anti-mammablogissakaan ei ihan voida välttää tätä familyvinkkeliä.) Tästä talteen!

 

1. Grännan karkkitehtaat

Jali & Suklaatehdas herää eloon! Pikkuisia, söpöjä puoteja, joissa tehdään käsivoimin polkagris-tankoja. Kaikenvärisiä, kaikenmakuisia. Prosessia pääsee seuraamaan lasin läpi valtaosassa putiikkeja. Se, kuinka karkkitankoa leivotaan kapeammaksi ja katkotaan saksila, on hypnoottista katseltavaa. Vaikket olisi ollenkaan karkkihiiri, saatat poistua putiikista kassi täynnä karkkitankoja ties minkä makuyhdistelmän kera: sitruunaa, vadelma-merisuolaa, kolaa, mansikkaa, you name it. Ehkä puhun itsestäni, ehkä en..

Muuten Gränna on aika turistirysä ja epäkiinnostavahko. Biitsi on kyllä ihana, mutta rantaravintolat yllätyksettömiä. Etsi yöpaikka muualta...

 

2. Yö Västanå Slottissa

... kuten vaikka haarniskoiden ja hirvenpäiden koristamasta linnasta! Västanån linna sijaitsee Grännan kupeessa, mutta autuaassa rauhassa Vätternin yllä. Linnaan ajetaan mutkittelevaa tietä pitkin rehevien rinteiden ja mökkiparatiisien. Maisemat ovat niin idylliset että hihityttää. Huoneet ovat tyyriin puoleisia, mutta sen arvoisia. Perhehuoneet ovat simppelimpiä kuin kahden hengen huoneet -- täällä luksustellaan eritoten kaksistaan, mutta perheetkin siis aivan tervetulleita. Aamiainen tarjoillaan upeissa saleissa. Hillot lusikoidaan kauniista lasikulhoista ja koko kattaus olisi Muumimamman mieleen. Ja minun.

 

3. Illallinen Jönköpingin Pescadoresissa

Pescadoresin puitteet ovat yllätyksettömät, mutta ruoka ihanaa! Kala ja muut merenelävät ovat tuoreita ja annokset runsaita ja suussasulavia. Jos sanaa rustiikkinen voisi vielä vuonna 2014 käyttää, niin naputtelisin tähän väliin. Mutta ei väkisin. Ravintolan sijaintikin on mainio: fish & chipsejä kiskotaan vanhalla tulitikkutehtaalla industriaalimiljöössä, aivan järvenrannassa. (Eikä muuten oo mikä tahansa tulitikkutehdas, vaan THÖ tulitikkutehdas: tulitikut keksittiin Jönköpingissä! Ihannoikeesti! Heitä tämä fakta tiskiin, kun joku väittää, että blogit herättävät vain himon ostaa itseruskettavaa ja jotain vitun kippoja Granitista. Blogithan tekevät totuuden nimissä juuri sitä, mutta voit myös letkauttaa, että "No, itse asiassa opin blogeista myös sen, että tulitikku keksittiin Jönköpingissä..") Asiaan: Pescadores. Kalaa. Ja se aioli. Aiai. Oli oli. Hyvää, parasta. Haudatkaa ruumiini aiolikylpyyn sitten joskus.

 

+ Lähiseudulta:

 

4. Gamla Linköping

Vähän kuin Seurasaari tai Luostarinmäen Käsityöläsmuseo Turussa, mutta tietysti Ruotsi-lisällä, eli kaikki vähän kivampana. Pieni, vanhanaikainen leikkikaupunki, jossa taivastella somaa puurakentamista ja pällistellä poliisimestarin lakin messinkikoristeita. Kivoja kahvipaikkoja omenapuiden varjossa. Paras osuus on kuitenkin kätkössä metsän takana: kiva leikkipuisto, jossa lentokonetta, junaa, kuorma-autoa, laivaa. Heppoja ja talutusratsastustakin. Kiva puolen päivän hengailukohde kaiken kaikkiaan.

 

5. Norrköping

Mainio kaupunki kokonaisuudessaan! Kaunista kanavamaisemaa, symppiksiä kahviloita, pätevä high street shoppailua varten, mielettömän mahtava leikkipuisto Vasaparkin liepeillä.

 

Var så goda ja hyvää ajomatkaa!

Share

Pages