Remote Helsinki: leikkiä vakavilla asioilla

 

Helsinki, kuuma elokuun päivä kesällä 2016.

Me seisomme jäyhänä ryhmänä liukuportaiden yläpää takanamme ja tuijotamme tiiviisti edestämme käveleviä ihmisiä. Ihmiset kulkevat hitaasti ohi ja vilkuilevat epäuskoisesti taakseen ystävälleen kuiskien, tai sitten he kiiruhtavat sivuitse ja yrittävät matkalaukkujensa tai lastenvaunujensa taakse piiloituneina esittää, etteivät ole meitä huomanneetkaan. Toiset jäävät katselemaan meitä hämillään, ja mitä enemmän he hämmentyvät, sitä itsevarmemmin nostamme leukaamme ylös. He eivät tiedä, mitä juuri tapahtuu, mutta me tiedämme kyllä. Me olemme tulleet teatteriesitykseen, ja nuo edessämme pälyilevät hahmot ovat tahtomattaan joutuneet keskelle lavaa näyttelemään teosta Elämä. Lopuksi annamme heille hyväntahtoiset aplodit, ovathan he suoneet meille mielenkiintoisen esityksen.

Mikäli olet menossa osallistumaan Remote Helsinki -esitykseen, kehotan vakavasti olemaan lukematta pidemmälle, sillä juonipaljastukset pilaavat kokemuksen. Mikäli et ole vielä menossa, kehotan vakavasti hankkimaan liput nyt, sillä viimeiset esitykset ovat käsillä eikä tätä kannata jättää kokematta.

* * * * *

Ensikuulemalta en ollut vakuuttunut: ryhmän joukossa marssimista kuulokkeista annettavien koneellisten käskyjen mukaan. Se kuulosti tietokonepeliltä, teknologiahuumaisille tarkoitetulta teennäiseltä todellisuuspaolta. En ole peli-ihmisiä.

Saatan olla kivikautinen, mutta virtuaalitodellisuudessakin olin käväissyt vasta kerran. Muistan nostaneeni kömpelöt lasit silmilleni täysin vailla ennakko-odotuksia. Ehkä juuri valmistautumattomuuteni vuoksi putosin niin täydellisesti: olin äkkiä keskellä suurta, lähes pimeää oopperasalia. Kun käänsin katsettani toiseen suuntaan, näin että suuri esiintymislava oli himmeästi valaistu ja siellä näytti olevan harjoitukset käynnissä. Vaikka tiesin toki periaatteessa istuvani ystävieni olohuoneessa valmiina käymään illallispöytään, koko kehoni, mieleni ja aistini uskoivat silti vakaasti, että olin ainoana katsojana hämyisessä, tuntemattomassa oopperasalissa.

 

Remote-kierroksella käytössä ovat lasien sijaan eräänlaiset virtuaalikuulokkeet, mutta ne saavat aikaan samankaltaisen tunteen siirtymisestä toiseen maailmaan. Olemme tutussa Helsingissä, mutta sen kadut ja rakennukset ovat muuttuneet näyttämöksi. Me tiirailemme sormistamme muovattujen kiikarien avulla ympäristöämme. Me kuljemme rehvakkaana joukkona kävelykadun päästä päähän ja osoitamme mieltämme. Me osallistumme juoksukilpailuun ja käymme kirkossa.

Ja vielä: me tanssimme pidättelemättä kauppakeskuksessa, vaikka kukaan muu ei kuule taustamusiikkiamme. Vähitellen se, mitä pidämme normaalina – eli tuntemamme todellisuus – alkaa murtua toiseksi. Ajattelen kaikkia niitä tottumuksia ja tapoja, muotia, suuntauksia, puhetyylejä, ihmisten välisen vuorovaikutuksen sääntöjä ja arjen rutiineja, joista todellisuutemme koostuu, ja koko rakennelma alkaa näyttää heppoiselta ja kovin päälleliimatulta. Oma laumamme toimii oman logiikkansa mukaan. Ja lauma tuo tunnetusti turvaa: on pysäyttävää ajatella, kuinka odottamattomiin tekoihin ihminen kykenee, jos ympärillä oleva ryhmä saa tuellaan vakuuttumaan tekojen oikeutuksesta.

 

Vaikka Remote jättääkin mieleeni kysymyksiä todellisuudesta, sen päällimmäiset teemat käsittelevät kuitenkin ihmisen elinkaarta sekä luonnon ja ihmisen rakentaman suhdetta. Kuten Berliinissäkin, Helsingin kierroskin alkaa hautuumaalta, ja vajaan kahden tunnin aikana huomaan ajattelevani toistuvasti kuolemaa. Yhtä aikaa me kaikki, ryhmä toisillemme tuntemattomia ihmisiä matkalla kaupungissa, pohdimme mitä haluaisimme itsestämme muistettavan sitten kun meitä ei enää ole.

Remote on aikuisten leikki, mutta aidolla, lasten leikkien tavalla. Muihin aikuisten leikkeihin, jotka rajoittuvat ryhmäytymistilanteisiin ja sukujuhliin, liittyy tietynlainen puoliväkinäisyys ja sen myötä huvittuneisuus: niissä leikitään leikkimistä. Me leikimme sen sijaan ensijännityksestä päästyämme tosissamme, niin kepeillä kuin vakavillakin aiheilla, lasten tapaan muusta maailmasta välittämättä. Vain välillä joku silmäilee ympärilleen epävarmasti hymyillen osoittaakseen, että on kaikesta huolimatta vielä järkevä aikuinen.

* * * * *

Remote Helsinki Helsingissä vielä kaksi kertaa, Berliinissä kuun puoliväliin asti sekä ympäri maailmaa eri kaupunkiin sovitettuina, mutta rungoltaan yhtäläisinä versioina. Lue Remote Mittestä kertova kirjoitukseni täältä.

Share

Kommentoi