Viikonloppuna syödään.

Lempiruoka

Olenkohan minä ainoa ihminen, joka rakastaa torstaita, koska silloin suunnitellaan viikonlopun ruokalista? Haaveilen jopa saunavuorosta torstaille, koska lauteilla & saunajuoman ääressä olisi ihana keskustella aiheesta. Tunnustan, että suunnittelu ei ole aina idyllistä. Usein minä selaan hermostuneena kirjoja ja lehtiä läpi, etsien jotain täydellistä tai sitä yhtä reseptiä, jonka joskus näin jossain. Ostoslista on saatava kirjoitettua Jussille valmiiksi ennen kun käydään nukkumaan.

Tilanne menee leppoisammin, jos molemmat on tahoillaan edes vähän miettineet, mitä tekisi mieli syödä. On helpompi aloittaa suunnittelu, kun tietää haluavansa perjantaina kalaa. Helpottaa myös kummasti, kun viikonlopun ohjelma on selvillä. Lauantai-illaksi ei tarvitse ruokaa, jos mennään kylään tai brunssi sunnuntaina tarkoittaa kevyempää illallista. Yritän silti säilyttää jonkinlaisen mahdollisuuden tehdä asioita myös hetken mielijohteesta. Ihannetilanteessa otetaan ruokasesongin lisäksi huomioon jääkaapin ja pakastimen sisältö ja mietitään jo valmiiksi, mitä mahdollisille ylijääneille ruoille ja raaka-aineille tehdään. Ja tietysti käytettävissä oleva aikakin vaikuttaa. Aikamoinen yhtälö, joka tänä viikonloppuna ratkaistiin näin:

  • Perjantaina punajuuritortellineja. Paahdetaan samalla pari ylimääräistä punajuurta sunnuntaiksi.
  • Lauantaina aamulla pannulla paistettuja omenoita & pähkinöitä & jogurttia. Päivällä leipiä pakastimesta & silakkamarkkinoilta ostettuja herkkuja. Illalla kyläillään.
  • Sunnuntaina aloitetaan aamu punajuuri-puolukkasmoothiekulholla. Päivällä syödään eggs benedict kurpitsan ja pakastimesta napatun brioissin & pekonin kanssa. Loput kurpitsasta käytän granolaan. Illalliseksi lihaa, paahdettua ruusukaalia ja sienivinaigrettea.
  • Tänä viikonloppuna ei leivota, vaan makeat napataan pakastimesta, jonne on kertynyt synttärijuhlista vaikka mitä herkkuja.

Välillä tunnen olevani aivan sekopää tämän suunnitteluvimmani kanssa, toisinaan taas olen vain onnellinen siitä, että minulla on mahdollisuus tehdä näin.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.