Amerikan ihanat suomalaisnaiset

Lentoaskeleita

 

Eräällä kurssilla pohdittiin kerran, milloin tiedostaa oman suomalaisuutensa  eniten. Ympäri luentosalia sateli melko yksimielisenä vastauksena, että suomalaisuutensa tiedostaa oikeastaan vain ulkomailla. Tottahan se on: aika harvoin suomalaisuuttaan tulee kotimaassa miettineeksi. Viime joulukuussa tänne Etelä-Carolinaan muutettuamme me muutuimme suomalaisista ulkosuomalaisiksi ja on todella hassua, kuinka tuossa sanassa suomalaisuus kytee ihan eri tavalla. Kuinka suomalaiset piirteensä äkkiä tunnistaakin ihan eri tavalla, vaikka ei itseään stereotyyppisenä perisuomalaisena pitäisikään. Nykyään minulta jo luontevasti soljuva small talk, jatkuvat tervehdykset, excuse me't ja jopa maa'mittelu olivat ihan valtava kulttuurishokki alkuun, vaikka itseäni melkoisen ulospäinsuuntautuneena pidänkin. Huomasin, kuinka välillä oli raskasta olla jatkuvasti sosiaalinen ja toisinaan kaipasin sitä, kuinka vaikkapa ruokakaupassa voisi vain työntää niitä kärryjään ilman juttuhetkeä joka toisen vastaantulijan kanssa (tiedättehän ne vanhempien yksinäiset minilomat ruokakauppaan...).

Ulkosuomalaisuus on osoittautunut minulle ihan korvaamattomaksi lahjaksi tällä matkalla. Sen kautta pääsin osaksi sellaista mieletöntä porukkaa, jonka olemassaoloa en ollut edes ajatellut. Tuon sanan avulla olen saanut apua monet kerrat, oli sitten kyse ajokorttiasioista, henkisestä tuesta tai vaikka vauvan maissinaksuista (ei oo, mutta vähän sinne päin korvaavia löytyy) tai parhaasta (eli suomalaistyyppisestä ;) kahvista. Täällä Amerikassa asuu paljon suomalaisia, enkä olisi voinut ikinä arvata, millainen sisaruus etenkin suomalaisten naisten välillä täällä on. Ihan suoraan sanon, etten ole milloinkaan kokenut vastaavaa entuudestaan tuntemattomien toisilleen osoittamaa tukea. 

Emme olleet asuneet montakaan viikkoa täällä, kun sain ensimmäisen viestin suomalaiselta Etelä-Carolinassa asuvalta naiselta, joka oli löytänyt blogini. Viestissä kysyttiin kuulumisiamme, lohdutettiin kulttuurishokin menevän kyllä ohi ja annettiin puhelinnumero, johon sai soittaa jos kohtaa pulmia tai tulisi ikävä juttukaveria samalla aikavyöhykkeellä. Ja tiedättekö mitä: tuo viesti tuntui älyttömän arvokkaalta kaiken yksinäisyyden ja hämmennyksen keskellä. Ja arvatkaapa mitä vielä: noita viestejä tuli lisää. Erilaisten Facebook-ryhmien kautta olen lopulta tutustunut moniin upeisiin eri-ikäisiin suomalaisiin ympäri tätä etelää, viettänyt suomalaista juhannusta ja istunut eri illallispöydissä mielenkiintoisten ihmisten keskellä. On hauskaa, kuinka erilaisia tarinoita meillä on kerrottavana, kuinka erilaisia reittejä pitkin olemmekaan tänne päätyneet ja kuinka me eri puolilta Suomea tulleina emme olisi ikinä tavanneet ilman Amerikkaa. Ja täällä sitä ollaan. "Samalla aaltopituudella" tarkoittaa juuri tätä. Sitten on heitä, joita en ole tavannut kasvotusten, mutta joihin olen esimerkiksi Facebookissa tai blogien kautta tutustunut niin, että en yhtään edes muista, ettemme tunnekaan livenä oikeasti. 

Olen miettinyt, että miten kummassa täällä olevat suomalaiset voivatkaan tulla niin hyvin juttuun keskenään. Sillä eihän pelkkä kansallisuus nyt voi riittää ystävyyden perustaksi Suomessakaan. Ehkä ulkosuomalaisia yhdistää tietty pieni hulluus, kaukokaipuu ja seikkailunnälkä. Ainakin Fazer ja karjalanpiirakat. Kaikki olemme vähän kahden paikan väliin revenneitä, tunnemme olevamme kotona täällä, mutta samaan aikaan kaipaamme niitä Suomen sinertäviä valoisia kesäöitä. Tietenkin on mahdotonta natsata kaikkien kanssa, mutta ainakin minulla on käynyt aivan älytön tuuri. 

En tiedä, olisinko kokenut yhtään näin vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta näiden ihmisten kanssa, mikäli olisimme muuttaneet jonnekin päin Eurooppaa. Onkohan se tämä mannerten ja valtamerten välinen välimatka, joka tekee sen jännän ilahtuneen tunteen, että hei meitä on täällä muitakin. Vai onkohan amerikkalaisella kulttuurilla ollut tässä näppinsä pelissä ja antanut meille helposti vähän ujoille suomalaisille lisää rohkeutta tutustua tuosta vaan uusiin ihmisiin (onkohan tämäkin sellainen pokka-asia, mistä kirjoitin)? Joka tapauksessa nämä upeat ja rohkeat suomalaisnaiset ovat olleet paikallisten ystävyyssuhteideni lisäksi ihan korvaamaton asia täällä maapallon toisella puolen. 

​LENTOASKELEITA FACEBOOK / INSTAGRAM / OTA YHTEYTTÄ: LENTOASKELEITA@GMAIL.COM

Kommentit

kati suomalainen im allgäu (Ei varmistettu)

Kuulostaa ihanalta ja ideaalitilanteelta. Mulla on ollut huonompi tilanne, tässä lähellä ei ollut mitään yhteisöä. Kunnes netin kautta huhuilin asuuko joku tässä lähellä. Yksi suomalainen ilmoittautui ja ollaan nyt hyviä ystäviä. Vaikkei ehkä Suomessa asuttaessa oltaisi ystäviä. Nyt vauvan kanssa ollaan käyty Itävallan puolella suomikoulun muskarissa ja siellä on paljon mukavia suomalaisia. Suomalaiset pitää yhtä ja se on mahtava juttu!!

Juls and Rags

Hei Kati, asutko kuinka kaukana Sveitsin rajalta? Täällä on todella aktiivinen Suomi-yhteisö. Esimerkiksi nyt lauantaina on suomalainen joulutori Zürichissä (joulutortut here I come!). Facebookissa on ainakin kolme ryhmää, joissa voi pitää yhteyttä muihin suomalaisiin: "sveitsinsuomalaiset", "Sveitsin suomalainen kirppis" ja lapsiperheille taitaa myös olla oma ryhmänsä. Jos vaikka tulette joskus Sveitsin puolelle lomalle niin luulisin, että seuraa löytyisi!

Elina U.
Lentoaskeleita

Ihanaa, että sieltä läheltä sattui kuitenkin löytymään toinen suomalainen ja että teistä tuli vielä hyviä ystäviä! <3 Ihan mahtavaa, jos löydät Itävallan puolelta kivan Suomi-yhteisön. 

hannael (Ei varmistettu) http://kotirouvailuajakulttuurishokkeja.blogspot.com/

Olipas hyvä postaus! Ja todella tutun kuuloista! Mä kun muutin Kaliforniaan, ilmoitin, etten mä ainakaan suomalaisten kanssa ala täällä hengata. Ei kestänyt kauaa ennen kuin todella aloin etsiä niitä muita suomalaisia. Jotenkin se hengenheimolaisuus vain yhdistää. On joku, jonka kanssa jakaa kokemuksia, rinnastaa asioita ja vertailla. Yritä sitä nyt sitten jonkun vaikkapa aasialaisen kanssa samaan, tai edes toisen eurooppalaisen. Ihmisten taustat ja kotimaat ovat niin erilaisia, ettei kokemusvertailu aina onnistu. Totta kai muunlaiset tutut ovat rikkaus muutoin, mutta kyllä suomalainen helposti tarvitsee vierelleen toisen suomalaisen. Tai ainakin tämä suomalainen tarvitsee. :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Kiitos, olipa mukava kuulla, että tykkäsit kirjoituksestani! :) Ja ehkä siinä on juuri tuo hengenheimolaisuus ja kokemusten vertailu, se että toinen tietää heti melko varmasti, mitä tarkoittaa. Vaikka minulla on täällä rakkaita amerikkalaisia ystäviä, ovat myös Suomi-ystävät olleet tosi tärkeitä!

Merenwen
Destination Maryland

Tunnistin itseni tekstin seasta :3 <3 Meitä on täällä monta ja monenlaista, mutta me ollaan kaikki aina ja ikuisesti suomalaisia vaikkei Suomen rajojen sisäpuolella- tai edes lähellä- asutakaan :)

Elina U.
Lentoaskeleita

No sinä kuulut ehdottomasti heihin, joiden kohdalla aina unohdan, ettei tunneta "oikeasti"! <3 Miten ihania keksintöjä internet ja sosiaalinen media ulkosuomalaiselle ovatkaan.

Sakasu (Ei varmistettu)

Mulla alkoi eilen elämä jo kolmannessa maassa ulkosuomalaisena. Kokemus muista ulkosuomalaisista on ollut juurikin noin ihana kahdessa edellisessä maassa, joista toinen Pohjoismaa. Nyt en usko suomikaveria löytyvän kahta tuntia lähempää, mikä on harmillista. En olisi aikoinaan uskonut omien maanmiesteni seuraa näin paljon kaipaavani. :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Voi vitsit, miten jännää! Siellä eletään varmasti ihmeellisiä ja hämmentäviä aikoja. Toivotan sylikaupalla onnea uuden seikkailun alkuun sinne jonnekin päin maailmaa. <3 Toivottavasti löydät sieltäkin vielä oman suomikaverin! 

Juls and Rags

Mielenkiintoinen teksti!

Olen (tai olin) samoilla linjoilla hannaelin kanssa. Kun muutin Sveitsiin 2013 en kaivannut suomalaista seuraa. Viime kesänä liityin kuitenkin tuohon jo yllämainitsemaani sveitsinsuomalaiset-Facebook-ryhmään ja kappas kummaa, huomenna olen menossa suomalaiselle joulutorille juomaan glögiä. Täällä on suuri ja aktiivinen Suomi-yhteisö ja olen siitä itseasiassa aika iloinen. Suomi-kouluja on lukuisia ja Facebook-ryhmään tulee monta viestiä päivässä. Tänään ryhmässä on esimerkiksi etsitty lenkkikaveria, lahjoitettu suomenkielisiä kirjoja hyvään tarkoitukseen ja pohdittu, miksi tekstiviestit Suomesta eivät tule perille. Jotkut asiat on mukava jakaa omalla äidinkielellään ja saada vertaistukea muilta suomalaisilta.

 

Elina U.
Lentoaskeleita

Hih, kuulostaa tutulta. Itsekään en jotenkin ajtellut tänne muuttaessamme, että minulla olisi tarvetta hakeutua erityisesti suomalaiseen seuraan. Sehän kuulostaa ihan hullulta lähteä kauas ja hengailla sitten kuitenkin omanmaalaistensa kanssa. Minulla on täällä kourallinen rakkaita amerikkalaisia ystäviä, mutta silti tämä vuosi olisi ollut paljon paljon kompuraisempi ilman noita mahtavia suomalaisnaisia, jotka täältä olen löytänyt. He ovat olleet aivan korvaamattomia ja olen niin mielettömän kiitollinen, että heihin olen täällä tutustunut!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.