Amerikkalaista kehtaamista

Lentoaskeleita

Huomasin tässä hassun jutun. Ajattelin vuoden Amerikassa tuovan ensisijaisesti minulle kielitaitoa ja ymmärrystä jenkkikulttuuriin. Kielitaito on toki kehittynyt sanavaraston osalta ja puheeseen tullut valtavasti sujuvuutta, mutta suomi-aksenttiani tämä vuosi ei ole todellakaan häivyttänyt ja kielioppivirheitä teen aivan varmasti. Totta kai tässä on myös melko hyvin alkanut hahmottumaan, millä lailla asiat täällä pyörivät tai mitkä ei pyöri ollenkaan.

Suurimman muutoksen tajusin kuitenkin tuossa eräänä päivänä, sillä huomasin alkaneeni kehtaamaan. Kehtaamaan vaikkapa puhua tuntemattomien kanssa. Kehtaan olla tarvittaessa suorasti närkästynyt (ainakin working on it...), kehtaan kehua vastaantulijan kenkiä ja ottaa niitä kehuja itsekin vastaan, kehtaan tanssia hullusti zumbatunnilla, kehtaan ostaa värikkäät jumppahousut mustien sijaan ja saatan ehdottaa uusille tuttavuuksille ensimmäisenä, että hei olispa kivaa tavata uudestaan. Kehtaan kysyä tyhmiä ja sanoa ääneen unelmani ja myös sen, missä olen hyvä. En häpeile puhua aksentilla tai jää murehtimaan tyhmää kielioppivirhettä. Olen tainnut saada jossain loputtomien cocis-refillien ja geenimanipuloidun ruuan joukossa annoksen amerikkalaista itsevarmuutta. Ja voi miten toivonkaan, ettei se sulaisi Suomessa jonnekin loskan joukkoon. Sinne jonnekin, missä epävarmana murehdin näytänkö paksulta kivassa mekossa tai että voi ei, voinkohan nyt sanoa noin tai näin.

Voisiko CV:hen kirjoittaa näiden tyhjien jaksojen kohdalle esimerkiksi vanhempainvapaan sijaan "2.12.2015-3.12.2016 hakemassa pokkaa Yhdysvalloista"? Mietin, mistäköhän tuo pokka-annos sitten on tullut. Ennen kärsin siitä surullisenkuuluisasta vähättelysyndroomasta ja saatoin ajatella, että olen esimerkiksi saanut opiskelupaikkani tuurilla. Luennolla saatoin miettiä, että ei minun kannata sanoa mitään, kun se voi olla jonkin mielestä hölmöä, nuo kaikki muut ovat varmasti perehtyneet tähänkin asiaan enemmän. Että muiden ajatukset ovat kuitenkin parempia kuin minun. Vastasin kauniisiin sanoihin mollaamalla itseäni mukavitsikkäästi. Jos sain tentistä hyvän numeron tai kehuja tehdessäni sijaisuuksia, sekin kaikki oli vain tuuria. Jos sain kutsun mukaan kivaan blogijuttuun, niin juhlin mielessäni, kuinka hyvä onni minulla tässä oli, sillä siinäkin oli varmaan kyse jostain erehdyksestä. Vaikka kirjoitan tätä kotiäitikuplastani (enää muutaman kuukauden!!), niin minusta ei tunnu enää yhtään tuolta. En enää ymmärrä, miksi ajattelin noin. Voiko tämä koko asenteenmuutos olla niinkin pienistä jutuista kiinni, kuin siitä tavasta, millä minut on täällä kohdattu? Siitä, kuinka toiset ihmiset huomataan täällä, siitä, miten kukaan ei epäröi sanoa osaavansa jotain tai olevansa jossain hyvä. Kuinka toisen kehumisen ei ajatella olevan itseltä pois. Tai sitten tämä on vain siitä sisukkaasti uuteen maahan raivatun elämän järjestämisen vaikeuksien selvittämisestä käteen jäänyttä itsevarmuutta, mene ja tiedä. 

Oletteko muuten huomanneet, että sanaa "kehdata" ei sellaisenaan löydy englannin kielestä? Sanakirja ehdottaa "dare", mutta silläkin sanalla on aivan erilainen sävy: kyse on enemmän uskalluksesta. Sitä suomalaista häpeään liittyvää uskalluksen puutetta ja noloutta on mahdotonta kääntää, mutta toivon, että koko sana painuisi hiljalleen unohduksiin.

Pidän sormet ja varpaat ristissä, että en jätä sitä uutta uskallusta ja itsevarmuutta tänne lähtiessämme.

 

LENTOASKELEITA FACEBOOK / INSTAGRAM / LENTOASKELEITA@GMAIL.COM

Kommentit

Torey
Näissä neliöissä

Mä haluaisin tota kehumiskulttuuria enemmän tänne ja! Mulla on vanha työkaveri joka osaa kehua ihanasti niin pienistä kuin isoistakin asioista ja onnistuu piristämään muiden päivää. Ja olen itse yrittänyt opetella sanomaan sen kiitoksen, enkä "no tää nyt on vaan vanha tämmönen". :D

Elina U.
Lentoaskeleita

Oi sellainen työkaveri on oikea aarre, piristää työpäivää niin ihmeellisesti pienikin kehu! <3 Ja itse olen myös pyristellyt irti tuosta "ai tää, no tää on tällanen joku vanha paita vaan"-tavasta. :D 

Minnea
Minnean muruja

Kehumiskulttuuri Suomeen! Miten se voi olla niin vaikeaa ottaa kohteliaisuuksia vastaan, tai sanoa jotain hyvää toisesta...

Tässä on kyllä meillä jokaisella oppimista!

 

Mukavaa viikkoa!

Elina U.
Lentoaskeleita

Olisi kyllä ihanaa, jos kehumiskulttuuri rantautuisi kunnolla Suomeenkin! Muistan vieläkin, kuinka pari kesää sitten (Suomessa) kävin illalla nopeasti ruokakaupassa ja myyjä hymyillen kehaisi korvakorujani ja kyseli, mistä olen sellaiset löytänyt. Poistuin kaupasta hymyillen, eikä rankka päivä tuntunut enää yhtään niin ärsyttävältä! Ja sitten kun olemme oppineet kehumaan ja sanomaan sen kiitoksen, niin sitten seuraava extreme-juttu voisi olla myös omien vahvuuksien ääneen sanominen. ;) 

Kiitos ja mukavaa viikkoa myös sinne! 

Anjuska
Ripaus elämäämme

Kehumiskulttuuri suomeen kiitos! Täällä on kyllä niin harmillista kun tuo avoimuus ja todellinen aito kehunta eivät ole vain osa meidän kulttuuria. Hesari vai mikä lie medialehti olikaan, tekikin tästä kehumiskulttuurin puutoksesta joku aika sitten todella avaavan videopätkän jossa he täysin randomina kehuivat vastaantulevien vaatteita, asusteita ymym. Ja reaktiot olivat mitä mahtavimpia, yllättyneitä ja kiitollisia :) Lisää sitä tänne! 

Elina U.
Lentoaskeleita

Oi että, olisipa kivaa nähdä tuo video! :) Meillä suomalaisilla on paljon opittavaa tässä kehumisasiassa (sekä muiden että myös itsensä), mutta ihan varmasti mekin voidaan oppia!

saarah
visual diary

No aivan ja just näin, nyökyttelin täällä :) Kehumis- ja kehtaamiskulttuuri Suomeen ja äkkiä!

Elina U.
Lentoaskeleita

Se olisi kyllä ihan huippua! :) Ehkä sitä voisi aloittaa ihan omassa arkielämässään sellaisen "kehu päivässä"-haasteen. 

hn (Ei varmistettu)

Erinomainen huomio tuo, ettei englannista löydy sanaa kehdata! Tällaisia kielijuttuja on muutenkin mielenkiintoinen pyöritellä. Esim. suomen kohteliaisuus kertoo siitä, miten ihmistä kohdellaan, kun taas politeness ja courtesy viittaavat politikointiin ja hovipokkurointiin. Muitakin esimerkkejä varmasti löytyy siitä, kuinka kieli muokkaa kulttuuria ja kieli taas on sen kulttuurin kuvantaja. :)

Ja haluaisin nähdä sen Hesarin videon. :D

Elina U.
Lentoaskeleita

Munkin mielestä nuo kieleen kulttuurin myötä sujahtaneet ilmaukset ja sanojen painotukset ovat aivan hurjan mielenkiintoisia! "kieli muokkaa kulttuuria ja kieli taas on sen kulttuurin kuvantaja" -osuvasti sanottu!

City starling

Niin samaa mieltä ja juuri mietin samaa viikonloppuna, kun oltiin ravintolassa syömässä ja ohi kulkeva nainen huikkasi ihanan vilpittömän "Oh I love your skirt!". Miten kiva fiilis tuollaisista pikkuisista kommenteista tuleekaan! Ja ihan yhtä kiva, ellei kivempikin fiilis tulee, kun itse heittää toiselle kivoja kohteliaisuuksia. Suomeen tarvittaisiin tätä ehdottomasti enemmän, mutta tuntuu, että se ei ole siellä aina ikäänkuin sallittua. Koska liiassa kehumisessahan on se vaara, että sille tyypille nouseekin se hattuun. Eihän sellaista riskiä voi ottaa :D Sama juttu siinä, jos joku on vaikka todella iloinen, innoissaan tai ylpeä jostain asiasta, niin sitähän ei saa liikaa hehkuttaa... En tietenkään yleistä, koska Suomessakin on niin monenlaisia ihmisiä. Mutta ero jenkkeihin on kyllä tässä asiassa kuin yöllä ja päivällä :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Tuollaisista kommenteista tulee kyllä niin hyvä mieli! :) Sitä jää hymyilemään pitkäksi aikaa. Voisikohan tosiaan olla jotain tuollaista perää suomalaisessa kehujen säästelyssä, tai sitten ollaan vaan niin totuttu olemaan kehumatta ketään ettei enää osatakaan. :D 

Merenwen
Destination Maryland

Kyllä on samaa tullut huomattua jo kahden vuoden aikana, että tosiaan kehtaa enemmän :D Ja randomien kehujen saannit ei ole enää niin outo juttu ottaa vastaan. Aksentti tosin ei enää kuulu muuta kuin silloin kun olen juuri jutellut Skypessa suomeksi muutaman tunnin (tai nyt kun olin viikon Floridassa suomalaisten kavereiden kanssa ja puhuin vain suomea :D). Mun arki kun on pelkästään englanniksi niin aksentti katoaa kyllä. Jokaikinen uusi tuttavuus täällä on yllättynyt kun olen kertonut mistä olen. Siis että en ole täältä kotoisin :D "Mutta kun eihän sulla ole edes aksenttia!" Kateellisia ovat olleet myös töissä espanjaa puhuvat, joilla on selkeä aksentti. Helpotan heidän murhettaan toteamalla, että suomi on hyvin erilainen kieli ja me kuitenkin ollaan aloitettu englannin opettelu jo hyvin aikaisin lapsena. Lisäksi kun en tosiaan päivittäin puhu suomea ja englantia vaan pelkästään englantia toisin kun he, jotka puhuvat töissä englantia ja kotona espanjaa. 

Elina U.
Lentoaskeleita

Hei voin kyllä todella uskoa, kuinka aksentti katoaa jos arkielämää elää kokonaan englanniksi. Ihan mieletöntä, ettei aksenttiasi edes kuulla! Hih ja noista skypepuheluistasi mulle tuli mieleen, kuinka mulle riittää joskus ihan vain pitkä puhelu äidin kanssa ja johan alan puhua Rauman murteella! :D 

Merenwen
Destination Maryland

On tietysti eri asia sitten kun (siis toivottavasti nimenomaan kun ) on omia lapsia kun heistä kuitenkin tulee kaksikielisiä :D Sitten on arki kahdella kielellä. Ja määki alan puhua Tampereen murteella kun juttelen kotio äidin ja iskän kanssa Skypessa :D

suomalainen melankolia (Ei varmistettu)

Moi!

Löysin vasta blogisi, joten kommenttikin tulee puoli vuotta myöhemmin kuin tekstisi, mutta on tietysti hyvin ajankohtainen.

Itse kehun, tervehdin, huomioin mielelläni ja luontevasti kanssaihmisiäni. Pyrin myös että poikani oppivat toisten huomioimisen luontevaksi tavaksi omaa arkea. Joskus tosin koen että tällainen käytös koetaan heikkoutena, mielistelynä. Tämä johtuu ehkä siitä, että pohjoismaissa varsinkaan Suomessa kehuminen ei ole luontevaa ja siihen ei reagoida tai se ei peilaa takaisin itselle. Jää siis joskus vähän tyhmä fiilis siitä että huomioi toista ihmistä kehumalla esimerkiksi. Cool, hieman etäinen käytös on osa pohjoismaista charmia, mutta samalla se saa ihmisen tuntemaan itsensä usein yksinäiseksi tai ei huomatuksi. Juurikin näiden tunteiden vuoksi varmasti myös meitä positiivisia kommentteja jakelevia ihmisiä on edelleen vähemmistö. Itse olen saanut useamman kerran kuulla, miten "sä aina hymyilet". Vaikkakin kommentit varmasti positiivisia on se hassua, että hymyileminen kiinnittää enemmän huomiota kanssaihmisissä kuin coolisti ohikatsovat totiset naamat. Surullista. Toisista välittäminen ja huomioiminen tekisi varmasti koko maailmasta vähän paremman paikan meille jokaiselle. Hyvä kirjoitus. :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Heippa,

aivan ihanaa, että olet löytänyt blogiini (vaikka se ei nykyään yhtä usein päivitykään kuin ennen)! Tiedätkö tuo on tosi mielenkiintoinen huomio, että coolin etäisyyden voisi lukea osaksi pohjoismaista charmia, mutta kuten sanoit, se saa helposti tuntemaan olon ei-huomatuksi. Vitsit miten hyvän mielen voikaan se pieni positiivinen kommentti tuoda, sillä saattaa piristää vaikka toisen ihmisen koko aamun. :) Toivon, että tämä tapa rantautuisi enemmän myös Suomeen. Kivaa kuulla, että tämä tapahtuu sinulta luontevasti ja että opetat sitä myös lapsellesi. Oli muuten aika hyvä muistutus itsellenikin palata tähän vanhaan tekstiin, sillä tarvitsisin sitä kehtaamista kyllä taas kerran lisää!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.