Brunssi, joka sai kympin

Lentoaskeleita

Viimeisen puolen vuoden aikana jokaisella Rauman reissulla mielessäni on keikkunut päästä testaamaan kehuttua Café salin brunssia, mutta kiire, äidin aamupalapöytä ja niin edelleen. Viime sunnuntaina tilaisuus kuitenkin koitti, kun ajoin vanhaan kotikaupunkiini ihan vain tapaamaan serkkujani, ilman lapsia, vain me kolme, ihan niin kuin joskus ennen vanhaan. Olimme varanneet pöydän yhdeksitoista, joka osoittautuikin oikein fiksuksi ratkaisuksi, sillä brunssi vaikutti ilmeisen suositulta. Eikä ihme! 

Brunssipöytään oli katettu vaikka mitä: croisantteja, ohukaisia, tuoretta leipää, hilloja, munakasta, mustikkarahkaa salaatteja ja niin edelleen, sekä mikä parasta: kaikki maistui tuoreelta ja oli selvästi laadukkaista raaka-aineista valmistettua. Ystävälliset tarjoilijat huikkasivat valmistavansa mielellään erikoiskahveja, jos tavallinen kahvi ei maistu ja vastapuristettua appelssiinimehua sai itse käydä hakemassa mehukoneesta. Jälkkäripöydästä löytyi kakkumaistiaisia ja jäätelöbuffet! Olisin voinut istua koko päivän kahvilan ikkunapöydässä, käydä välillä hakemassa vielä pienen palan briejuustoa ja ilmakuivattua kinkkua, vielä vähän hedelmiä, jos vaikka vielä yhden cappuccinon... Seinällä tikitti kello Pariisin aikaa ja tunnelma oli ihanan kiireetön (puhumattakaan siitä luksuksesta, että sain syödä ihan rauhassa ilman, että kukaan heitti ruokaa lattialle tai olisi tahtonut sittenkin toisen lusikan ja juuri istuuduttuani vielä keittiöpaperia, you know).

Olen kaikista päivän ruokahetkistä eniten aamupala- ja brunssi-ihmisiä ja täytyy sanoa, että jos Salin versiolle pitäisi kouluarvosana antaa, niin kyllä kiitettävä napsahtaisi. Eikä oikein mikään muu olisikaan ollut sopivan juhlava mutta rento tapa serkkutapaamisellemme, sillä emme ole aikoihin nähneet kolmistaan ja nyt tulee vierähtämään niin pitkä aika seuraavaan tapaamiseemme että ihan rinnassa muljahtaa kun asiaa ajattelenkin. <3 

Café Salin brunssi siis lauantaisin ja sunnuntaisin klo 10-14. Hintaa brunssilla oli 18,90 eli ei kyllä edullisimmasta päästä, mutta mielestäni silti ihan hintansa arvoinen hemmottelujuttu. Täytyy testata uudelleen lasten kanssa, sillä pitäähän elämässä olla riskejä, vai mitä! ;) 

 

Kommentit

Mia K.
Voi taivas

Voi hitsi :) Salia on kyllä ikävä! Mä kävin siellä aina!! Se on vaan ihan paras.

Elina U.
Lentoaskeleita

Sali on kyllä aivan ihana, siellä on jotenkin niin omanlaisensa tunnelma! <3 Meillä on näköjään hyvin samanlainen kahvilamaku. ;) Tykkään kyllä myös muista Rauman kahviloista, erityisesti siitä vanhasta Kontion kahvilasta. 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.