Fourth of July

Lentoaskeleita

 

Niin meni ensimmäinen amerikkalainen itsenäisyyspäivän viikonloppu. Kamerassani on viikonlopulta muutama kuva, mutta nekin muutamat ovat oudolla tavalla sumuisia. Taisi nihkeä kuumuus sulattaa jätskin ja pään lisäksi kameran linssin, tai ainakin höyrystää. Kuumuus tuntuukin olevan ainoa, mikä kameraan on tallentunut. Hikisiä poskia, nihkeitä ihoja, kastuneita hiuksia, laiskasti kulkevia ihmisiä. Tai miksi tätä nyt kutsuisi, paahde on ehkä parempi sana. Sunnuntaina kaupungin kaduilla ei tuntunut ilmakaan kiertävän, hiukset liimautuivat niskaan, iho kuumotti suojakerroin seitsemästäkymmenestä huolimatta ja ainoa keino viilentää pomppulinnoihin (onhan täällä saunoja sittenkin) pyrkiviä lapsia oli kastella pieniä kasvoja ja hiuksia välillä pullovedellä. Huuruisten kuvien ulkopuolelle jäi paljon, minkä olisin halunnut sulkea valokuviin ja ottaa mukaani reissualbumeihin.

Pelataan siksi taas samaa vanhaa leikkiä, että minulla olisi kuvia näistä hetkistä.

KLIK Ystäväni tiesi ilmastoidun julkisen eteisaulan vanhan kaupungin kätköistä. Kuvassa koko porukkamme on rojahtanut tuon sala-aulan tuoleille täyttämään vesipulloja automaatista ja miettimään ruokapaikkaa. Neljäkymmentä lämpöastetta on katkonut ajatuksenjuoksut meiltä kaikilta, minä hihitän huolimattomasti puhumalleni englannille. Kaupunki kuhisee ovien takana juhlatunnelmassaan ja me istumme ilmastointilaitteiden alla ruskettuneina ja hikisinä. Haluan muistaa heidät tässä näin, kaikki nuo amerikanlippukoristeet ja helteen sulattaman tunnelman.

KLIK Hämärtyneessä illassa ystäväni kaivoi laukustaan pimeässä hohtavia valotikkuja lapsille. Haluan kuvan siitä, kuinka piknik-vilttimme hohtaa neonväreissä, kun lapset koristelevat kädet, kaulat ja nilkat valorenkailla. Minä hihkun lapsuuteni ruotsinlaivamuistoja ja pujotan myös pinkit renkaat ranteisiin. Kuvaan ei mahtuisi puheensorina, nauru, hurjaääniset iltojen hyönteiset tai ruokarekkojen rasvainen tuoksu, mutta ne ovat täällä silti. Ilotulituksen odotus. Ovat aina minun mielessäni, ne kaikki, kilk klik klik.

Seurueemme istuu täpötäydessä bubi-tyylisessä ruokapaikassa, laseissa on olutta ja kylmää coca-colaa. Ruoka alkaa saapua vihdoin, onkin jo nälkä ja sitten tarjoilija ilmoittaa ystävälleni, että hän unohti kanan olevan loppu, mutta hän lähtee nyt ostamaan sitä. (Lähin kauppa on noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä). Ilmeemme ovat ehdottomasti valokuvan arvoiset, KLIK.

Ruuhkainen uima-allasalue tyhjenee hetkessä, kun taivas mustenee ja jossain jyrähtää. Ystäväporukkamme on juuri grillannut hot dogeja ja levittänyt salaattikulhot, hedelmät ja muut lisukkeet pitkin pöytiä ja päätämme uhmakkaasti jäädä seuraamaan, siirtyisivätkö pilvet lujasti puhaltavan tuulen mukana kauemmas. Syömme lämpimässä yltyvässä tuulessa ja puiden kukkia lentää lautasillemme, ukkonen siirtyy kauemmas kuten arvelimme. Tyhjän uima-allasalueen kaiuttimista kuuluu radiohittejä ja lapset mankuvat jo takaisin uimaan. Klik, en halua näiden iltapäivien loppuvan koskaan. Klik klik.

FACEBOOK / INSTAGRAM / LENTOASKELEITA@GMAIL.COM

 

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.