Hei hei kesä

Lentoaskeleita

Kulunut kesä oli hyvin erilainen kuin muut kesäni. 

Tällä kertaa en viettänyt kesääni kesätöissä vapaiden viikonloppujen vähyyttä harmitellen, en valvonut kertaakaan yön läpi  maailmaa parantaen saunamökin kuistilla, huomannut yksien venähtävän baari-illaksi tai pyöräillyt ennen iltavuoroa lähipuistoon muiden auringonpalvojien sekaan. 

Tänä kesänä perheeseemme maaliskuussa tupsahtanut uusi jäsen laittoi minun ja mieheni kesätraditiot uusiksi.

Mennyt kesä tosiaan oli erilainen, ensimmäinen kesäni äitinä. En vaihtaisi tätä kesää mihinkään (mutta en myöskään niitä menneitä kesiä). 

Saas nähdä minkälaisia kesätraditioita tällä uudella kokoonpanollamme tulee muodostumaan. Jos tämän kesän merkit pitävät paikkansa, luvassa on paljon perheen kesken vietettyä aikaa, isovanhempia, maalla oloa ja jo nyt alkanutta tappelua siitä ketkä kaikki saavat viedä vauvan Muumimaailmaan ja ketkä Puuhamaahan. Ehkä silloin näillä äidillä ja isällä on mahdollisuus karata hetkeksi kaupunkiin tekemään kesäisiä kaupunkijuttuja, istumaan terassilla tai sitten hurauttaa kavereiden mökille. Ja sori vaan kaikki rakkaat isovanhemmat, ystävät ja kummit, jos en vauvan varjolla pääse Muumimaailmaan niin mites sitten. ;)

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Itekki just mietin et miten olikaan erilainen kesä kuin ennen :D
Ja kuinka sitä on ihmisenä muuttunu,kun ei ole mitään kummosempaa hinkua päästä viihteen puolelle :D

Kipa (Ei varmistettu)

niin tuo viesti oli multa :D

Elina U.
Lentoaskeleita

Siis kyllä, aivan erilainen ja aivan ihana kesä (vaikka tosiaan ne menneetkin kesät aika parhaita ovat olleet). Tässä on tosiaan muuttunut kesien lisäksi aika lailla itsekin...

Mutta hei tässä kun nää syysillat alkaa pimentyä, niin annetaan vauvat isien hoitoon ja toteutetaan VIHDOIN se punaviini-sushi-ilta josta jo raskausaikana haaveiltiin!! :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Oi ihana toi uintikuva <3

<3: kummitäti

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.