Ihanan kamala, haikea väliaikaisuus

Lentoaskeleita

 

Kuulun niihin ihmisiin, jotka tuntevat paljon. Tosi paljon. Nykyään sille on nimikin, erityisherkkyys, mutta olen tiedostanut tämän piirteeni aina, enkä kokenut oikeastaan minkäänlaisia ahaa-elämyksiä lukiessani erityisherkkyydestä, vaikka kohta kohdalta voin näitä piirteitä itseeni liittää. Se on vain ominaisuus, jonka kanssa olen aina elänyt ja huomannut, että osa ihmisistä on samalla tavalla herkkiä kanssani, toiset taas eivät suhtaudu joka asiaan sydänjuuriaan myöten. (Rikkaus ja kirous mummuni mukaan.)

Ehkä juuri tämän piirteen vuoksi väliaikaisuudessa eläminen on minulle tavallaan vaikeaa. Välillä tahtoisin tehdä itselleni suojakuoren ja olla kiintymättä ja kokematta niin lujaa tätä kaikkea, tiedättekö: vähän himmata, astua askel taaksepäin ja katsella etäämmältä. Veikkaan, että toinen väliaikaisesti ulkosuomalainen saattaa tunnistaa tunteeni ja päteehän se moneen muuhunkin asiaan kuin vain ulkomailla asumiseen. Olemme tutustuneet täällä upeisiin ihmisiin, istumme heidän olohuoneissaan puhumassa ihmisistä, politiikasta, kulttuureista, matkoista, lapsista, mistä milloinkin ja pidän heistä niin. Olen saanut ystävän, jolle laitan heti viestiä kun jotain hullua tapahtuu ja hänelle voin ilman tekopirteyttä äänessä paljastaa, jos olen aivan poikki valvottuani kolme yötä hampaita tekevän lapsen kanssa. En äidinkielelläni, mutta silti yhteisellä, hassulla aksentillani. Miten näistä asioista voisi muka puhua, laittamatta itseään likoon? Etelän illat tuntuvat jo oudolla tavalla tutuilta ja kotoisilta, vaikka täällä onkin vasta ensimmäinen kesämme aluillaan. Magnoliat kukkivat parhaillaan ja tyttäreni sanoo sekä äiti että mama ja hänelle tämä kaikki on normaaleinta mitä hän tietää. Juon viiniä juhlissa ihmisten kanssa, keitä en ehkä tapaa enää koskaan. Poikani yllättää huutamalla ylämäkeen ystävälleen wait for me ja laittamalla yks kaks oppimiaan sanoja toistensa perään lauseiksi. Vaikka viimeksi juuri tänään aamulla vitsailin lähettäväni lapset pikapostina Suomeen, on kotiäitiys yllättäen aivan älyttömän ihanaakin. Ulkona on vielä iltaisinkin seisovan kuuma ilma kun kuljemme pihan poikki iltauinnille, sammakot kurnuttavat ja heinäsirkat sirisevät, kuunsirppi asettuu taivaalle väärinpäin. Kaupungit ovat uusia ja jännittäviä, merkattuna kalenteriin yhteisiksi seikkailuiksi.

Ja joskus tulee päivä, jolloin me pakkaamme kaiken ja muutamme paikkaa, tämän jälkeen kaikki alkaa alusta ja on muuttunut palaamme tai muutamme sitten minne tahansa. Jäähyväisten ajatteleminenkin saa möykyn rintaan ja täyden kieltoreaktion koko ajatusta kohtaan.

Se olisi vähän sellainen itsesuojelumekanismi, olla kotiutumatta ja kiintymättä niin lujasti. Jos tekisin niin, olisi ehkä jonain päivänä vähemmän itkettävää, mutta jäisin paitsi hyvin paljosta. Värit olisivat haaleampia ja päivät tylsempiä, reissumuistot valjumpia. Sitä paitsi en ole koskaan välittänyt haaleasta tai sellaista osannutkaan.  

FACEBOOK / INSTAGRAM / LENTOASKELEITA@GMAIL.COM

Kommentit

Anjuska
Ripaus elämäämme

Tottakai tuleva mietityttää, mutta nyt laitat nuo ajatukset sivuun ja nautitte vielä näistä kuukausista mitä teillä on jäljellä. 

Täällä on myös kasoittain perhettä ja ystäviä ketkä odottaa kuin kuuta nousevaa sitä päivää, kun olette suomessa. Sitä päivää kun ei tarvitse enää miettiä, että voiko nyt soittaa vai mitenköhän tää aikaero juttu taas menikään ettei he vain ole nukkumassa. Mutta se päivä tulee sitten myöhemmin tänä vuonna. Nyt vain oikeasti nautitte ja haalitte kokemuksia kokemusten perään.

Elina U.
Lentoaskeleita

Voi ja toki itsekin odotan kuin kuuta nousevaa sitä, että pääsen taas viettämään aikaa kaikkien läheisten kanssa, ei siitä ole kyse! Se ajatus minua lohduttaakin silloin, kun ajatus täältä lähtemisestä tuntuu pahimmalta. Kun osaisinkin laittaa vain ne ajatukset sivuun, mutta ajattelen aina liikaa. Onneksi tässä on vielä toiset puoli vuotta ainakin jäljellä, mutta ajallakin on tapana mennä niin nopeasti. Kiitos mittasuhteista muistuttelevista sanoistasi.

 

Anjuska
Ripaus elämäämme

Ajalla on todellakin tapana mennä nopeasti, kuukaudet menevät ohitse aivan vaivihkaa. Juuri siksi nyt vain nautitte näistä hetkistä ja paikallisista ystävistänne. Ihana <3

la (Ei varmistettu)

Kirjotat niin kauniisti! Ehkä silloin kun lähtö tulee, se on juuri sitä mitä haluat. Nauti!

Elina U.
Lentoaskeleita

Kiitos! <3 Ja onpa lohdullinen sekä kaunis ajatus. 

Anna | Muuttolintu (Ei varmistettu) http://muuttolintu.com

Ihanasti kirjoitettu. Täällä toinen erityisherkkä ja ulkosuomalainen. En oo itse itse asiassa koskaan tullut ajatelleeksi, että erityisherkkyys olisi sidoksissa siihen, että väliaikainen elämä on vaikeaa. Mutta voin hyvin kuvitella. Toisaalta kaipaan aina myös lähtemistä, silloinkin kun uudet juuret on kasvatettu uuteen paikkaan.

Elina U.
Lentoaskeleita

Kiitos kommentistasi. <3 Ymmärrän myös mitä tarkoitat tuolla lähtemisen kaipuulta, sillä kaikesta huolimatta minua ahdistaa ajatus siitä, että valittaisiin nyt yksi paikka, johon sitten jäätäisiin kokonaan. Ihailen esimerkiksi kauniita taloja niin Suomessa kuin täällä, kotoisia naapurustoja ja mietin millaista olisi asua siellä, mutta samaan aikaan olen onnellinen keskeneräisestä asuintilanteestamme. 

Toimitus
Toimitus

Koskettava teksti <3

Elina U.
Lentoaskeleita

Oi kiitos! <3

kirsikkainen

Kauniisti kirjoitettu! Niin ovat tuttuja nämä tunteet ja ajatukset!

Muistan elävästi (niin elävästi, että rupesin vollottamaan nytkin) kuinka istuin useat kerrat bussissa kohti Mexico cityä saattamassa vieraitani Suomesta lentokentälle ja joka kerta pala kurkussa mietin, kuinka ihmeessä pystyn itse joku päivä olemaan se joka on lähdössä. Ihmeellistä kuinka nopeasti tottuukaan aivan toisenlaisen kulttuurin tapoihin, solmii ystävyyssuhteita ja ylipäätään rakastuu maahan! 

Kun se lähtöpäivä itelleni koitti, tunteet oli todella ristiriitaiset! Toisaalta tuosta päivästä lähtien opin, että ehkä en haluakaan jäädä mihinkään pysyvästi ja fyysinen olinpaikka ja maa ehkä tuleekin vaihtelemaan elämän varrella, joten tällä ajatuksella oon oppinut elämään täysillä ja nauttimaan hetkestä ja siitä, mitä ja ketä sillä hetkellä ympärillä on :) <3 

Nauti siis kaikesta, kyllä ihmeellisesti niistä jäähyväisistä ja raastavasta ikävästäkin selviää; suuret ilot ja onnen tunteet vaatii useimmiten myös negatiiviset vastineensa. Ja niinhän se menee: jälkeenpäin harvemmin katuu elettyä elämää, elämätöntä sitäkin enemmän. 

Elina U.
Lentoaskeleita

Olipa ihana kommentti! Tavoitan niin fiiliksesi ruudun tälle puolelle. <3 "Toisaalta tuosta päivästä lähtien opin, että ehkä en haluakaan jäädä mihinkään pysyvästi ja fyysinen olinpaikka ja maa ehkä tuleekin vaihtelemaan elämän varrella, joten tällä ajatuksella oon oppinut elämään täysillä ja nauttimaan hetkestä ja siitä, mitä ja ketä sillä hetkellä ympärillä on" Ajattelen juuri näin, samoin minulle tämä kokemus on opettanut juuri tuon. Väliaikaisuus ja aukinaiset suunnitelmat toisaalta laittavat todella hyppäämään hetkiin vielä enemmän. 

Merenwen
Destination Maryland

Mulla oli kans väliaikaisuus mutta eri tavalla ja Suomessa. Kun laitettiin viisumihakemus vetämään alkoi se väliaikaisuus. Ei ollut mitään tietoa muuttaisinko USA:han parin kuukauden sisällä vaiko vuoden päästä. Olisinko kausitöissä kauden loppuun asti vai lähdenkö kesken kauden. En voinut myydä tavaroitani tai järjestellä muutakaan muuttoon liittyvää, koska en tiennyt yhtään milloin lähden mutta en voinut tiettyjä asioita tehdä/ostaa sen takia, että olin lähdössä, oli se hetki millon tahansa. Samalla iski pakkomielle nauttia kaikesta. Piti kokea kaikki lempparit ja käydä lempipaikoissa, koska "kohta ei enää voi". Ja joka paikassa vallitsi se ajatus, että tää voi olla vika kerta kun istut tässä kahvilassa. Voi olla vika kerta kun käyt täällä. Ehkä ensi kerralla tätä ei enää ole. Ehkä ensi kertaa ei tule kun ei koskaan ole enää aikaa vaan käväistä täällä ja kokea tätä kun siltä tuntuu. Ongelmana oli, että miten jostain oikeasti nauttii kun on PAKKO? Ihan sama missä olin mietin jatkuvasti, että olen juuri siinä viimeistä kertaa. Inhottava tunne, joka oli pakko tunkea jonnekin mielen syvimpään lokerikkoon ja ehdin kokea kaiken mitä "suunnittelin kokevani". Eli pointtina on ettei lähtöä voi miettiä liikaa tai siitä tulee pakkomielle. Jonain päivänä se on edessä, mutta ei nyt eikä silloin tarvitse sitä miettiä :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Saan kuvailemastasi tunteesta kiinni, vaikka en sitä samassa mittakaavassa olekaan kokenut. Meillä lähtöpäätöksestä postiin tupsahtaneihin viisumeihin kesti alle kaksi kuukautta, mutta se aika olikin sellaista pyöritystä, että huh. Jätin jäähyväisiä niin monelle asialle, vaikka samalla mielessä pyöri "mitä jos"-epäilys siitä, että viisumit eivät olisikaan mennyt läpi. Sulla tuo prosessi oli vielä niin pitkä, että voin kuvitella kuinka uuvuttava sen täytyi olla. Pakkomielle nauttia kaikesta on toisaalta hyväkin asia, jos se ei pääse ahdistamaan. 

saarah
visual diary

Tuttuja tunteita :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Jotenkin rauhoittavaa tietää, että moni muukin käy samantyyppisiä fiiliksiä läpi. :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.