Ikävä kaupunkiani

Lentoaskeleita

Siinä se on, minun punatiilinen, vanhoista tehtaista muodostuva, kosken halkaisema mielenmaisemani. Vaikka kotimme onkin ollut jo yli vuoden (!) vartin ajomatkan päässä näiltä kulmilta ja olemme sujahtaneet tänne rivitaloidyllielämään pienestä hapuilusta huolimatta melkoisen luontevasti, en voi olla kaipaamatta Tampellan puolen koskenrannan ympäristöä. En olisi uskonut 20-vuotiaana rannikkolaisena, että koskaan milloinkaan tuntisin sisämaan kaupungin näin kodikseni, mutta niin vain kävi. 

Romantisointiin ja nostalgiaan taipuvainen mieleni muisteli eilen kaiholla keskustassa asuttuja vuosia, kun työnsin lastenvaunuja rantaa pitkin. Samaa reittiä tuli kuljettua monta vuotta Tampellan läpi lähes päivittäin koiran kanssa, milloin rantatielle ja milloin näsinpuistoon. Ajattelin kuinka syysaamuina kaupunki oli aivan hiljainen ja koskesta kohosi höyryä ja niitä lämpimiä kesäiltoja, jolloin samaiset rannat täyttyvät nurmikolla istuskelevista seurueista. Aloin haaveilla viereisen kahvila Runon (vähän liian kalliista) isosta lattesta ja meidän alakerran kukkakaupan kimpuista.

Kävimme eilen koko perhe Tallipihalla ja mielessäni heti haikeilin, kuinka helppoa sinnekin oli vain kurvata pojan kanssa kesäpäivänä. Herkuttelimme jakamalla jättimäisen mokkapalan ja pikkuneitikin pääsi ensimmäistä kertaa kahvilaan, tosin reissun vaunukopassaan nukkuen. Tästä vauva-ajasta tulee melko erilaista, kun enää emme voikaan viilettää tuosta vain kahvilaan tai puistoon tapaamaan ystäviä, eikä kukaan varmana soita "olevansa asioilla tässä meidän vieressä ja poikkeavansa kahville". 

No, onneksi kesällä liikkuminen julkisillakin on helpompaa ja niin kuin olen toitottanut, on se lähes tunnin reissaaminen kävelymatkoineen bussipysäkille vain asennekysymys. Tämän kun vielä sisästäisin ihan oikeasti mukavuudenhaluisuudessani enkä jumittuisi tänne kotiin. Mutta nyt jo tiedoksi tamperelaisille ystävilleni: voitte odottaa meidän poppoon ilmestyvän nurkkiinne tiuhaan tahtiin kesällä. Ja joku ilta tahdon levittää viltin koskipuistoon, heittää kengät nurmikolle ja juoda kanssanne viiniä muovipikareista. 

Niin ja on täälläkin oikeasti kivaa. Tänään aion tehdä metsälenkin koiran kanssa, istuttaa kukkia takapihalle, siivota parvekkeen, naksauttaa saunan päälle ja huomenna minä ja lapset suuntaamme sushikamat sekä irtokarkit kainalossa naapuriin yökylään varpajaisporukan saapuessa. Puolensa siis kaikessa, vaikka se ikävä välillä ottaakin vallan. 

Share

Kommentit

Hertta
Lilou's Crush

Ymmärrän niin täysin! Nyt neljä vuotta täällä asuessa on jo niin kiintynyt näihin kulmiin, että ydinkeskusta-ikävä onkin vähän yllättäenkin sulanut pois. Ihanaa viikonloppua :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Itse asiassa minäkin luulen, että varmana kaipaisin luontoa, aamukahveja takapihalla ja suoraan pensasaidan takaa avautuvaa leikkipaikka varmasti, jos todella palaisimme ydinkeskustaan. Silti tutut kulmat vain vetävät mielen toisinaan niin kovin haikeaksi. Ehkä aika tekee täälläkin vielä tehtävänsä. :)

Kiitos ja aurinkoista viikonloppua sinnekin Hertta! :)

Merenwen
Destination Maryland

Tiedän tunteen. Todella tiedän. Vasta muutin pois joulukuussa ja yhä vaikea uskoa miten kaukana kotoa oon. Joinain päivinä antais mitä vaan, että voisin 15 minuutissa olla Tampereella. Tai edes lähteä ovesta ulos ja matkustaa vaikka pari tuntia Tampereelle. Mutta täältä USA:sta ei ihan hetkessä pääse Tampereelle. Tavallaan tässä kohtaa on rankinta kun vasta muutti ja tavallaan helpointa kun se ihan oikea arki ei oo vielä alkanut kun ei ole töitä ja autoa millä kulkea (omaa siis, miehen autolla mennään toki). Usein ajattelen, että ehkä tää ikävä helpottaa kun ekan kerran käyn kotipuolessa kylässä, toisaalta mietin, että mitä jos se monen kokema "romahdus" tulee siinä kohtaa kun tajuan kunnolla, että en voi enää jäädä Tampereelle ja käydä USA:ssa kylässä vaan se on toisinpäin. 

Välillä riivaavasta ikävästä, Tampereen kuvien googlailusta ja suomalaisuuden kaipuusta huolimatta elän sitä elämää jonka halusin :) Eli yhteisen elämän amerikkalaisen mieheni kanssa.

Ja jostain kumman syystä joka ikinen ilta kun meen nukkumaan, mieleeni välähtää Tallipiha. En tiedä mistä ihmeestä tämä on tullut. Tallipihaa toki rakastan hirveästi ja oon sillä alueella ollut töissäkin, mutta ei sillä ole mitään muita isompaa tunnesidettä mulle, että ajattelisin sitä joka ilta kun menen nukkumaan :D Kummallista :D

Niin, ja: Tampere <3

Elina U.
Lentoaskeleita

Huh, voin vain kuvitella kuinka tämä oma Tampereelta Nokialle- ahdistukseni on kyllä ihan pienen pientä tuollaiseen kokemaasi kulttuurihyppäykseen verrattuna. Tampereessa on kyllä jotain, mikä jää kiinni sen asukkeihin. Hurjasti tsemppiä uuteen kotimaahasi kotiutumiseen, ihanaa että olet päässyt sinne rakkaasi rinnalle. :) Heti kun pääset tutkiskelemaan uusia kulmiasi enemmän, niin varmasti sieltäkin löytyy uusia lempparipaikkoja.

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Moikka! Laitoin sulle sähköpostia! :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.