Kauneusgurun penkissä

Lentoaskeleita

Oletteko vielä lukeneet elokuun Trendiä? Tunnistettekos sieltä ketään ehkä tästä blogista tuttua? ;) Kysynpä vaan, sillä oma poikani ei kuulemma ollut tunnistanut kun he olivat viime viikonloppuna mamilassa tuota lehteä lukeneet. Pöh, ainahan minä juuri tuolta näytän. (not) 

 

Oli aivan mielettömän hauskaa päästä kurkistamaan tämän tyyppisen lehtijutun "kulissien taakse" ja päästä osallistumaan kuvausprosessin eri vaiheisiin.   Ja täytyykö edes sanoa, kuinka innoissani olin siitä, että pääsin itse Saara Sarvaksen puunattavaksi! Niin vaan hän taikoi kuvaushetkellä hyvin väsähtäneestä nassustani  kuvauskelpoisen (minulla oli takana viiden tunnin yöunet) ja laittoi hiukseni aivan ihanasti. Hitsi miten tykkäsin tuosta lookista. Olen monta kertaa yrittänyt noiden kuvausten jälkeen taiteilla itselleni saman tyylisiä huolettomia laineita aika laihoin tuloksin.

Jännitin kuvauksia jonkin verran etukäteen, mutta Saaran kanssa on niin helppo höpötellä, että en jännittänyt kauaa. Itse kuvaustilanteesta täytyy sanoa sen verran, että hitsi miten arvostukseni ammattimalleja kohtaan nousikaan, sillä homma ei todellakaan ole helppoa, varsinkaan näin tavallisen tallaajan näkökulmasta! Ihan uskomatonta, millaista kehonhallintaa, pieniä juttuja ja huomioita homma vaatii ja kaikkia samaan aikaan. Jos nyt lähdetään jo ihan vain siitä rajauskynän oikeanlaisesta pitelemisestä, jolla minä esim. onnistuin piirtämään kerran poskeeni. :D

Saara Sarvaksen blogissa on muuten oikein kiva behind the scenes -videopätkä tuosta aamupäivästä täällä

Nappasin vielä punahuulistani innostuneena instagram-selfien A-lehtien edessä. Pitäisi kyllä alkaa käyttää enemmän punaista huulipunaa!

Kiitos vielä kutsusta mukaan, oli tosi kivaa!

 

Ps. En yhtään tiedä, miksi tuo ensimmäinen kuva leviää tuollaiseksi kun lisään sen tähän, pahoitteluni.

Kommentit

Elina U.
Lentoaskeleita

Kiitos! :) Oli kyllä tosi hauskaa päästä osallistumaan tuollaiseen meikkileikkiin. 

Mrs. K.

Kaunis olet!

Elina U.
Lentoaskeleita

Voi kiitos! Taitavat meikkaaja ja kuvaaja taustalla. :)

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Oot kyllä kaunis! Sulle sopii aivan mielettömän hyvin tuon värinen huulipuna. :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Voi että, kiitos!  :) Ja olen samaa mieltä huulipunavalinnasta, vitsi kun houkuttaisi ostaa kyseisen sävyinen puna itsellenikin syksyn kalpeita kasvoja piristämään. 

Mindeka
Ma-material Girl

Minäkin kyllä tunnistin sinut tuosta (vaikka olemme tavanneetkin IRL vain kerran), ja ihan nielaisin *glunks* "Herregud, miten kaunis!"

Upea, upea, kuva!

Elina U.
Lentoaskeleita

Hihih, kiitos ihana! <3 (onpa muuten imartelevaa lueskella näitä kommentteja juuri nyt, kun makaan sängyn pohjalla ja olo on kaikkea muuta kuin hehkeä. :D )

MinEna
Kasvukäyrillä

Kaunokainen! <3

Elina U.
Lentoaskeleita

Kiitos! <3 Pitääkin tämän hetken rähjälookissani vilkaista silloin tällöin tuota lehtikuvaa ja ajatella, että joskus sentään (superammattilaisten avustuksella) minäkin näytin ihan hyvältä! :D Tai sitten vaan menen ostamaan syksyksi tuon sävyisen huulipunan! ;)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.