Kaupunkiin vai maalle?

Lentoaskeleita

 

Meillä on viime aikoina avattu päivittäin etuovi.com. Illalla kun lapset on nukkumassa, on hauskaa selailla mieheni kanssa iPadilta asuntoja ja miettiä, missä me ehkä joskus asuisimme. Parasta koko mietiskelyssä on ajatusprosessi siitä, millaista kuvien kodeissa olisi elää. Tiedättehän, kuvitella itsensä keittiöön juomaan aamukahvia, eteiseen kauppakassien kanssa pitkän päivän jälkeen. Sen, tuleeko paikasta kodin tuntu, huomaa jo pelkästään kuvien perusteella, mutta asuntonäytössä saattaakin huomata sen "jutun" puuttuvan.

Juuri nyt mietityttää, olisimmeko valmiita tinkimään neliöistä ja palaamaan takaisin kaupunkiin? Ajatus keskustaelämään takaisin sujahtamiselta tuntuu kutkuttavalta. Se olisi vaivatonta ja helppoa, jalat hakeutuisivat tutuille reiteille ulkomuistista. Toivomaani vierashuonetta ei ehkä olisi, mutta olisimme taas keskellä kaikkea. Iltapalaksi voisi hakea sushia tai intialaista fiiliksen mukaan, eikä kaupungin ainoassa ravintolassa tarjoiltaisi kengänpohjapihvejä yrttivoilla. Punatiilinen koskenranta on jäänyt mielenmaisemakseni lähtemättömästi, voi miten nostalgista olisikaan ulkoiluttaa koiraa iltaisin tuttuja rakkaita reittejä. Tilaa olisi ehkä vähän, mutta kaupunki jatkaisi sitä.

Entä sijainti: Tampere vai naapurikunta? Haluammeko neliöitä enemmän vai vai asua lähempänä kaikkea? Entäs valitsemmeko pihan, parvekkeen vai rappukäytävän? (Lasten päiväkodin emme soisi muuttuvan, mutta olisimme valmiita vähän kuskaamaan.) Suurempi rivitaloasunto tai ehkä omakotitalo näiltä kulmilta, sehän vasta helppoa olisi. 

Jostain on kuitenkin hivuttautunut näihin mielikuvaleikkeihimme maisema laakeasta pihasta luonnon keskellä. Tuntuu vähän siltä, kuin vastauksen näihin kysymyksiin oikeastaan tietäisi jo. Kuvitelmissani toistuu kuva työhuoneesta, jonka ikkuna olisi pellolle päin ja sen edessä olisi vanha kirjoituspöytä. Sen äärellä minä istuisin läppärini ja muistilehtiöideni kanssa kirjoittamassa. Lattioilla olisi räsymattoja, lapset leikkisivät majoissa ja metsässä. Huoneet ehkä korkeita ja niitä olisi monta, eteisessä kumisaappaat rivissä. Mitä minun kaupunkilaismielelleni on tapahtunut, kun se heittää mieleeni näitä maisemia tuon tuosta? "Hullutta!", minun tekisi mieli puuskahtaa, mutta kun samaan aikaan kaipaan hiljaisuutta ja metsäpolkuja paikassa, jonka kyläkaupassa saattaisi olla suppea valikoima. Jokin kumma on mieleni vallannut ja se tuntuu aika jännittävältä, yllättäen luonnolliselta. Vastapainolta kaikelle hektiselle, rauhalta ja tasapainolta. 

Olen päättänyt olla stressaamatta. Luotan siihen, että näistä ajatusleikeistä tulee syntymään vahvin mielikuva ja ehkä silloin se juuri oikea asumismuoto tulee eteen. Itseasiassa silloin tilanne menisikin stressaavaksi, sillä pitäisi nopeasti saada oma asunto myytyä, hoitaa ja miettiä kaikkea yks kaks haaveilun sijaan. Eikä tässä kiirettä ole. Eli kattellaan ny. Toisaalta olemme toisinaan melko nopeita liikkeissämme. 

Mistä sinä tiesit löytäneesi juuri oikean kodin?

Kommentit

Torey
Näissä neliöissä

Rakastin Turun kotiamme. 10 minuutin päässä kaupungin sykkeestä. Rauhallinen omakotitaloalue muutamine kerrostaloineen ja rivitaloineen. Kun tarvitsimme isompaa kotia, etsimme Turusta, omalta kotialueeltamme. Ei löytynyt. Löysimme unelmiemme talon maalta. 30 kilsaa Turusta, ei mahdoton. Nyt on asuttu täällä 5 vuotta. Talo on myynnissä. Ei ole kiire pois, mutta joskos joku jonain päivänä ostaisi. Samaan aikaan haluan sitä ja samalla pelkään. Rakastan tätä taloa, mutta haluan asua muualla. Olen kiintynyt tiettyihin asioihin täällä toki, mutta eniten taloon ja pihaan. Meidän kotiin. Ja silti isolla lämmöllä muistelen Turun kotiamme. Sitä asuinaluetta. Ja haaveilen myös Naantalissa asumisesta. Pienempi koti riittäisi minulle.

Tästä talosta haaveilimme miehen kanssa 6 vuotta sitten. Nyt haave on muuttunut. Etenkin minulla. Haluan lähemmäs sukulaisia ja ystäviä. Muutto kirpaisisi. Aivan varmasti. Kuten teki 5 vuotta sitten. Niin käy kun jotain rakastaa. Mutta olisiko muutto ja muutos pahasta? Tuskin. Sitä pelkää, mitä kaikkea vanhasta kaipaa ja sitä hetken surua. Kuitenkin, se uusikin voi tuoda onnea ja iloa. Eri tavalla. Kodin tekee kuitenkin ne ihmiset, ne samat jotka tämän katon alla ovat, olisi sen toisenkin alla. :)

Haaveilu on ihanaa ja muutosten teko pelottavaa. Silti niitä on tehtävä.

Elina U.
Lentoaskeleita

Kuulostaa tutunlaisilta pohdinnoilta! Tosi kivaa kuulla, mitkä seikat teillä ovat johdattaneet maallemuuttoon ja nyt myöhemmin sytyttäneet kaipauksen takaisin kaupunkiin.Toivottavasti teilläkin ratkeaa nämä asumisasiat. Ehkä kohtalo puuttuu peliin ja talo meneekin yht äkkiä kaupaksi? Naantali on aivan aivan ihana kaupunki! <3 Voi että, ja samoin Turku. Teillähän on vaan hyviä vaihtoehtoja pelissä. ;) 

Torey
Näissä neliöissä

Joo ja kun ei oo pakko muutosta kyse, ni voi ottaa ihan chillisti ja kattella mitä tulee. ;)

Mut arvaa! Kun oltiin asuttu täällä 3 vuotta, niin alko ilmestyä taloja vanhalta kotiseudulta myyntiin. Ja samaan hintaan kun mitä tää täältä maalta ostettiin. Niin vaan on hinnat romahtanu. Eikä ottanu yhtään päähän, eipä. :D

Me löydettiin viime kesänä meille sopiva paritalo Vantaalta. Se olis ollu meille vaan niin passeli, mutta ei saatu omaamme myytyä, vaikka kauan yritettiin. Edelleen melkein vuotta myöhemmin huomaan alitajuisesti ajattelevani, että joku päivä asuttais siinä kodissa ja saattaisin esikoisen kouluun siellä. Siitä ainakin tietää, että olis ollu hyvä koti, kun vieläkin vähän harmittelee sitä, ettei onnistunu. No nyt kerätään  taas voimia, että jaksetaan joku kaunis päivä ryhtyä siihen myyntirumbaan.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.