Kaupunkikyläilijät

Lentoaskeleita

Eilen vierailimme eräässä paikassa, josta ryöpsähti melkoinen määrä muistoja vastaan, noin viiden vuoden ajalta, jos tarkkoja ollaan. Tuntui yhtä aikaa maailman luontevimmalta ja samaan aikaan niin kummalliselta vierailla vanhassa keskusta-asunnossamme, joka on nykyään rakkaan ystäväni koti. Eteisessä mieleeni palasi viime heinäkuu ja ulko-ovelta kuulunut ystäväjoukon hihitys, kun he tulivat nappaamaan minut polttareihini. Makuuhuoneen ikkunasta katsoin tuttua punatiilimaisemaa Juhannuskylän kattojen yli, minne olin niin monet illat ennen nukkumaan menoa tuijotellut vuodenaikojen vain muuttaessa maisemaa vuoroillaan. 

Ennen vierailua poikkesimme tuttuun "alakerran kukkakauppaan" (en edes muista tuon kukkakaupan oikeaa nimeä, kutsuin sitä aina vain tuttavallisesti alakerran kukkakaupaksi), josta löysimme vielä pioneja. Tuntui jotenkin haikeansuloiselta sanoa taas, että ei tarvitse kiitos pakata enempää, viedään ne ihan tohon yläkertaan. Tällä kertaa emme kuitenkaan enää kantanutkaan kukkia omille ikkunalaudoille, vaan poikani ojensi pionit ystävällemme.

Asunto oli nyt aivan parhaimmillaan, se oli sisustettu aivan ihanasti ja väljästi (eikä jokaista nurkkaa oltu enää valjastettu säilytystilaksi kuten meillä oli). Tuntui hyvin kotoisalta juoda taas kahvia ystäväni kanssa tuossa tutussa keittiössä, vaikka se asujaosapuoli olikin tässä välissä ehtinyt vaihtua. On aivan ihanaa ajatella, kuinka ystävämme pääsevät rakentamaan omat muistonsa tuohon paikkaan.

Keskustaelämästä irti päästäminen ei ole ollut minulle niin helppoa, kuin aluksi luulin. Kerran kaupunkilaistyttö, aina kaupunkilaistyttö, vai miten sitä sanotaan (tuskin sanotaan). Vaikka tähän kohtaan haluan heti huomauttaa, että rakastan uutta kotiamme. Kaltaisilleni herkkiksille vaan tällaiset asiat kestävät jonkin aikaa mukautua.

Onneksi vaihtui heinäkuu ja kesä tuli takaisin. Nyt olemme päässeet sekä kuljeskelemaan Laukontorille että kattamaan välipalan takapihamme terassipöydälle, olemme tehneet hiekkakakkuja ja poimineet kukkia omalta pihalta, sekä pojan nukkuessa päiväuniaan rattaissa olen lukenut kirjaa kahvilan ulkoterassilla. Olemme ollut liikkeessä ja ihan vain kotona. Tässä haetaan sitä aiemminkin rummuttamaani balanssia, väittäisin, että edistyvin askelin.

 

Kommentit

hanne_tasteofhoney

Tuo tunne on muuten tosi hassu, vierailla "omassa" vanhassa asunnossa. Meidänkin entinen Suomen asunto on tosiaan siirtynyt parhaan kaverini perheen asuttavaksi, ja kateellisena olen tänä kesänä katsellut niitä väljempiä ja sata kertaa esteettisempiä sisustusratkaisuja :) Ystäväni koti todella on sitä Glorian Koti -matskua. Pahinta on, kun menee keittiön kaapeille ja luulee tietävänsä mistä mitäkin löytyy. :D

Elina U.
Lentoaskeleita

Eikö olekin! :) Ja meillä ihan sama juttu, ystävilläni näyttää asunto nyt sata kertaa upeammalta (juuri sellaiselta kuin pitääkin), kun se ei ole täynnä tavaraa ja tämän vuoksi päästy sisustamaan todella kauniisti/persoonallisesti. Mullekin tuli vähän sellainen olo, että meinasi napata "tutusta kaapista" vesilasin, kunnes tajusin, että hups -enhän minä tiedä missä he säilyttävät vesilasejaan! :D

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.