Kesä nukkumalähiössä

Lentoaskeleita

Kesän alussa minua jännitti, tunnenko olevani ihan eristyksissä kahden lapsen kanssa täällä uneliaassa kasikytlukulaisessa rivarilähiössämme. Tunnin bussilla/jalan reissaamisen päässä keskustasta. Ja että lähtisimmekö edes ylipäätään minnekään, miten se onnistuisi kahden lapsen kanssa. Pelkäsin, että yksinkertaisesti happi loppuisi takapihan leikkipaikan penkillä (ja peloistani traagisin: mitä jos en pääsisi ollenkaan lattemammailemaan kahviloihin?).

Kuitenkin kesä on ollut oikein hyvä täällä näin. Kesän aikana on tapahtunut yllättävän suuri harppaus kotiutumisessani ja kaupunki-ikäväni lieventymisessä, en olisi uskonut. Se tapahtui salakavalasti, ehkä silloin kun naapuruston lapset leikkivät vesisotaa ja kastelivat narulle kuivumaan tuodut lakanat. Kannoimme vuorotellen ämpäreissä lisää vettä riemusta kiljuville mukuloille ja ripustimme kastuneita teepaitoja narulle niiden lakanoiden viereen. Harvoin siellä leikkipaikan penkillä on tullut ihan vain yksin istuskeltua. Tai ehkä se tapahtui jonain niinä päivinä, kun hörpimme naapurini kanssa kahvia hiekkalaatikon laidalla ja vieressä oli joku, joka ymmärsi täysin ajoittaiset väsymykset ja jonka kehtaa pyytää sisälle vaikka kotimme olisikin näyttänyt kuin pyykki/lelupommin räjähdyksen jäljiltä. Olen salakavalasti alkanut lähiöitymään: kesän parhaita muistoja on eräs kesäaamu, kun söimme aamupalaa takapihalla, teimme laiskasti pihahommia ja vasta illalla teki mieli hurauttaa kaupunkiin. Kotiutumiseni osasyynä taitaa olla myös madaltunut kynnykseni ottaa auto alle ja tosiaan ajaa sinne kaupunkiin, jos siltä alkaa tuntua.  Kyse onkin tainnut olla vain balanssin löytämisestä. Olemme viettäneet kesällä aikaa myös reissun päällä, joten ei täällä olisi edes ehtinyt alkaa seinät kaatua päälle (purettavia ja pakattavia kasseja sekä pyykkikasoja on tämän ansiosta kyllä ehtinyt kertymään niiden seinien nurkkiin, jatkuvalla kierrolla).

Niin, kesä on ollut oikein hyvä. Nyt kesälomat ovat loppu ja taloyhtiön leikkipaikka on alkanut päivisin hiljentyä. Olemme muutamana aamupäivänä olleet jo sen ainoat leikkijät ja poikani kaipaa hirmuisesti leikkikavereita. Niinpä huomenna pakataan pitkästä aikaa leijonareppu ja suunnataan päiväkotiin, jossa poika tulee viettämään parina-kolmena päivänä viikossa kuutisen tuntia. Vaikka nyt tuntuukin haikealta, niin tiedän tämän olevan paras ratkaisu, sillä ilmat kylmenevät, leikkipaikka hiljenee entisestään ja minun ja vauvan on haasteellisempaa tarjota tarpeeksi leikkiseuraa ja puuhaa aktiiviselle kolmevuotiaalle. 

Hei sitten kesä. 

 

 

Kommentit

AN79 (Ei varmistettu)

Tulee mieleeni musiikkikappale Puhtoinen lähiöni.

Elina U.
Lentoaskeleita

Lähiöromantiikka rules! :D

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.